Kiitos tästä kauniista matkasta

Ovi on kiinni. Kaikkeni olen tehnyt ja kauppani vuoksi viimeisen murheen murehtinut.

On aika kiittää.

IMG_20190227_190949.jpg

Kerron aluksi asioista, joista olen kiitollinen. Avasin kauppani 29.5.2017 (kuva: ylärivi vasen reuna). Se oli jännittävä päivä, sillä en osannut kunnolla käyttää edes kassaa. Siinä samalla vajaavaisilla taidoillani opetin työntekijääni kassataituriksi. Viikko avajaisista 6.6.2017 minua kosittiin kaarnasta veistellyllä sormuksella Raippaluodossa (kuva: ylärivi keskellä). Mieheni tiesi minun haluavan valita lopullisen sormukseni itse ja hän myös tietää kuinka paljon arvostan itsetehtyä. Alkuperäinen sormukseni oli käytössä sen illan, mutta sen jälkeen se on ollut kestävämmän valkokultaisen sormukseni laatikossa tallessa.

Sain kaupallani harjoitella tuotekuvien ottamista (kuva: ylärivi oikea reuna). Nopeasti ymmärsin mistä kulmasta varjot eivät tule liiakseen kuviin ja mikä olisi kauppani “tyyli”. Olin pitkään unelmoinut pihalla otettavista kuvista ja yhtenä sunnuntaina matkasin vanhempieni luo kuvaamaan inkivääritotia ja kuvista tuli ihania (kuva: toinen rivi vasemmalla).

Pikkujoulu ja joulu olivat kiireistä aikaa ja myimme paljon krapulakapuloita ja suklaalevyjä (kuvat: keskirivi keskimmäinen sekä oikealla). Tammikuussa 2018 aloin vegaaniksi ja joudun opetella mustana kahvin juomista ja joskus laitoin kaupaltani löytynyttä mansikkakookosmaitoa, joka ei sovi kahvin sekaan (kuva: alarivi vasen reuna). Alkuvuoden sekä joulun tein töitä hullun lailla ja olin todella väsynyt jatkuvasti (kuva: alarivi keskellä). Super bowlin aikaan innostuin askartelemaan ja jaksoin pitkästä aikaa tehdä mitään luovaa (kuva: alarivi oikea reuna).

IMG_20190227_192319.jpg

Kehitin idean ystäväpäivänpusseista, joissa oli jokin sanoma (kuva: ylärivi vasen). Niitä kutsuttiin, “olet ihan kiva” tai “tykkään susta” -pusseiksi. Asiakkaamme vinkkasi meille kombuchasta, jonka laatu ällistytti täysin ja se on ollut oma suosikkini siitä lähtien (kuva: ylärivi keskellä). Myös smoothiet palasivat tauon jälkeen valikoimaan ja aloimme odottaa kesää (kuva ylärivi oikea). Ennen pääsiäistä asensimme vihdoin melkein vuoden peilittömyyden jälkeen takahuoneen peilin ja teimme trulleille yllätyspusseja (kuvat: keskirivi vasen ja keskellä).

Huhtikuussa valikoimamme laajeni mehuilla ja vietimme miestenpäivää Taigan suklaamaistiaisin (kuvat: keskirivi oikea, alarivi vasen). Koulujen päättäjäisiin teimme lakupusseja opettajille ja päiväkotiin ja toukokuun lopussa juhlimme ensimmäisiä syntymäpäiviämme (kuvat: alarivi keskellä ja oikea). Synttäreitä juhlimme koko viikon yhden päivän sijasta, koska ne olivat kauppani ensimmäiset ja toistaiseksi viimeiseksi jääneet synttärikemut.

IMG_20190227_193154.jpg

Valikoimaamme tuli kokoajan uusia tuotteita, joita saimme testailla. Esimerkiksi toukokuun Kookosvesimies-kampanjassa olleet Puhdistamon kookosvedet sekä Foodinin luomu kookosvedet sekä saksalaiset Mama-limsat (kuvat: ylärivi vasen ja keskellä). Kesällä askartelimme myös häihimme kutsukortit ja siinä välissä pidimme vielä kauppani kolmansia Stormeja perheessä sattuneen suru-uutisen varjostamana (kuvat: ylärivi oikea, keskirivi vasen). Lokakuun kuudes 2018, tasan 1 vuosi ja 4 kuukautta kihlautumisemme jälkeen, avioiduin elämäni rakkauden kanssa (kuva keskellä). Häämme järjestin samalla kun tein jatkuvasti töistä ja perehdytin työntekijöitäni. Alttarilla kuitenkin oli maailman rakkain mies ja häämme oli elämäni onnellisin päivä. Sen jälkeen koin häiden sekä kaiken sen ylimääräisen työn jälkeistä väsymystä seuraavan reilun kuukauden, jolloin en muuta kuin nukkunut vapaa-ajallani (kuva: keskirivi oikealla).

Koimme vastoinkäymisiä useinkin. Eräs kerta internet ei toiminut, joten emme voineet ottaa vastaan korttimaksuja. Suuri voitto ja ilo on, kun asiat selviää ja saa ottaa pahoittelulaput pois ikkunoista (kuva: alarivi vasen). Ajanmyötä elämänilo palasi häiden jälkeen ja jaksoin taas iloita ja jopa lähteä jonnekin lasilliselle (kuva: alarivi keskellä). Nyt helmikuussa 2019 olen innoissani uudesta jännittävästä tulevasta. Sain kaupaltani paljon ja olen siitä hyvin onnellinen (kuva: alarivi oikea). Tämä vajaa kaksi vuotta tuntuu samaa aikaa vain pitkältä päivältä, mutta myös todella pitkältä ajalta. Nyt on aika minun sanoa heipat kaupalleni. :)

Nyt ne kiitokset. Olen sydämeni pohjasta ikuisesti kiitollinen näille:

  • Asiakkaat, jotta olen saanut toteuttaa kauppaani näinkin kauan.

  • Kaikille, jotka ovat antaneet palautetta ja tuoteideoita.

  • Jokaiselle, joka on tullut kysymään jaksamisesta ja myötäelänyt kaiken tämän keskellä.

  • Ihanille, jotka ovat toivottaneet menestystä ja hyvää jatkoa.

  • Yhteistyökumppaneille, joilla on todella mahtava asiakaspalvelu ja laadukkaita tuotteita, joiden myyminen on ollut helppoa.

  • Yrittäjänä kasvuani auttaneille ammattilaisille, jotka olette ottaneet minut vastaan osaavana ihmisenä iästäni tai sukupuolestani riippumatta.

  • Rewell Centerin kollegoille, joita ilman en olisi säilynyt hengissä.

  • Samaan ketjuun kuuluville tsemppareille, joilta on saanut apua tiukassa paikassa.

  • Perheelle, rakkaalleni sekä ystävilleni kaikesta kärsivällisyydestä, avusta, kuuntelemisesta ja mukana pysymisestä.

  • Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä: rakkaat työntekijät. Kirjoitin teistä jo aikaisemmin täällä ja olen vieläkin teistä todella kiitollinen ja onnellinen. En olisi uskonut, että saisin luotua noin ihanan tiimin ja miten paljoin olette auttaneet kaikessa. Kiitos!

Olen unohtanut varmasti kiittää jotakuta ja tuoda esille kiitokseni syvyyttä. Kiitän jokaista, joka on käynyt tai ajatellut kauppaani. Nyt saan sulkea tämän oven ja avata uuden työpaikan oven maanantaina 11.3.2019. Seuraavan viikon ajattelin vain levätä. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia

Kuka on syypää kauppani konkurssille?

Onnistumiset koetaan usein kumpuavan itsestä, epäonnistumiset taas laitetaan helposti jonkun muun asian tai henkilön syyksi. Olenko ylikypsä valehtelija, jos väitän kauppani konkurssin takana olevan -ei kukaan-?

IMG_20190219_142116.jpg

Olen jutellut monen henkilön kanssa siitä, kuinka voisin laittaa vastuuseen ne, jotka ajoivat minut kauppani lopettamiseen. Olen vastannut näille puolellani olleille ihanille ihmisille, että totta kai laittaisin vastuuseen kaikki, jos vain olisi joku syyllinen. Annas kun kerron näistä potentiaalisista syypäistä.

Voisin nimittäin syyttää tavarantoimittajiamme, jotka lähettivät meille myytävää ja laskuttavat ihan syystäkin yritystäni. Voisin syyttää myös vuokranantajaa siitä, että tarjoavat parhaimman mahdollisen paikan kaupalleni ja vielä kehtaavat siitä laskuttaa vuokran. Voisin syyttää työntekijöitäni, jotka ovat kultaakin arvokkaampia ja päästävät minut vapaalle, mutta joille joudun siitä maksamaan palkkaa. Voisin myös syyttää ketjua, joka ei tehnyt ihmeitä ja pelastanut kauppaani, vaikka ei se ketjun tehtävä edes ole. He ovat franchisingantajia, eivät enkeleitä.

Ketä sitten syyttäisin? Syyttäisinkö asiakkaita, jotka eivät löytäneet kaupalleni? Tai niitä jotka löysivät eivätkä ostaneet tarpeeksi paljoa? Tai niitä, jotka eivät ymmärtäneet kauppani tarpeellisuutta? En voi heidänkään harteille tätä laittaa. Joillekin liikeideoille on kysyntää, toiset taas eivät menesty. Siinä voi olla syy esimerkiksi aika, paikka tai yleinen suhdannekehitys. Koitappa niitä sitten syyllistää. Ei aikaa kiinnosta, paikka ei välitä, suhdannekehitys ei muutu, vaikka kuinka suuttuisin. Ei näistä ole kanssani painimaan.

Olenko itse syypää? Olenko vihainen itselleni? Olen syypää siihen, että lopetan kauppani. Tein sen päätöksen, mutta muuhun kurjaan en ole vastuussa. En ole tehnyt mitään sellaista, joka olisi saanut asiakkaamme suuttumaan. En ole tahallani halunnut mitään pahaa kellekään. Olen tehnyt parhaani mukaan töitä ja kurkottanut parempaan. Olen laittanut itseni likoon ja taistellut. Päätin kuitenkin luovuttaa ja viedä aloittamani kunnialla loppuun. Teen sen niin hyvin kuin pystyn ja osaan. Siihen olen syypää.

Minusta ei saada itkijää, sormella toista syyttäjää tai marttyyriä. Ei minulla ole ketään, jota syyttää tai kenelle vastuuta vierittää. Ja vaikka olisikin, en sitä siltikään tekisi. Mitä sillä muka voittaisin? Seison ylpeänä päätösteni takana: niin sen päätöksen, josta tämä kaikki alkoi helmikuussa 2017 kuin senkin, jonka vuoksi helmikuussa 2019 laitan kauppani “asioita, jotka olen tehnyt hyvin” -mappiin. En ole kenellekään vihainen, en tunne katkeruutta tai syyllistä.

Olen pohjimmiltani iloinen, että sain toteuttaa kauppani. Ja olen onnellinen siitä, mitä se opetti ja mitä uusia asioita sain kohdata. Niitä ei voi kukaan viedä pois tai kyseenalaistaa. Se taas on asia, joka erottaa minut monesta muusta konkurssia tekevästä. Uutisoinnin vuoksi olen saanut huimat määrät tsemppiä ja ne auttavat jaksamaan.

Mutta näin se nyt meni. Kukaan ei syytä tästä minua. Minä en syytä ketään. Kukaan ei siis ole syypää. Näin se vain nyt meni.


Seuraavaan kertaan,
Julia

Kauppani viimeinen päivä on 28.2.2019, miltä se tuntuu?

Kauppani on viimeistä päivää auki torstaina 28.2.2019. Nyt se on päätetty ja siihen on pelottavan lyhyt aika. Kohta joudun luopua minulle rakkaasta. Mutta miltä se tuntuu?

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Moni meillä käyvä on toivonut, että unohtaisin lopettaa kauppani. Tässä hetkessä se tuntuu todella hyvältä idealta, koska en minäkään halua tästä luopua. Mielelläni pitäisin tätä ikuisuuden, mutta syyt lopettamiseen eivät kuitenkaan katoaisi ja olen jo liian pitkällä lopettamisen kanssa. Voi kuinka haluaisinkin jatkaa, mutta moni asia täällä muistuttaa lopettamisesta, kuten jo tyhjenneet hyllyt ja 15% alennuslaput.

Saan paljon kyselyjä jaksamisestani ja siitä, miltä kaupan sulkeminen tuntuu. On ihana huomata, että maailmassa on empaattisia ihmisiä. Sellaisia, jotka voivat kuvitella kokemani luopumisen tuskan. Minä olen toukokuussa 2017 ruuvannut kalusteita kasaan, maalannut niitä mustiksi ja kehittänyt valikoimaa vaasalaisille. Minä joudun myös katsoa sen kaiken hiipumista ja unelmani katoamista. Voin myös iloita niistä päivistä, jotka saan kaupallani vielä viettää. Työni (kuten kaikki työt yleensä) ei aina ole pelkkää juhlaa vaan riippuu päivästä, millä fiiliksellä kaupallani olen. Joskus ahdistaa ja surettaa, mutta useammin olen ollut onnellinen ja katsonut kauppaa ylpeydellä.

Kaupan lopettaminen on raskasta, mutta ei yhtä raskasta kuin mitä kuvittelin sen olevan. Luulen tämän helppouden johtuvan siitä, että prosessoin lopettamisen aiheuttamia tunteita jo etukäteen ja olen vähentänyt huomattavasti työntekoa, jotta saisin enemmän aikaa sulatella asioista. Lopettamisuutisemme on ollut julkista nyt kuukauden ajan, mutta minä olen siitä tiennyt jo monta kuukautta. Sain sitä pohtia, suunnitella ja surra etukäteen. Ilmoitin lopettamisesta vasta kun olin käsitellyt lopettamisen surut pääni sisällä. Monesti olen salaa itkenyt sitä, purkanut kiukun lenkkipolulla ja miettinyt, miksi en voi vaan heittää hanskoja tieskiin ja lähteä pois. Olen kulisseissa kerännyt voimia, jotta jaksan hoitaa tämän kunnialla. Raskasta oli viime vuoden lopussa, kun en kenellekään siitä voinut kertoa. En saanut näitä välittäviä kommentteja, koska murheistani ei vielä tiedetty. Oli suuri helpotus kertoa suurimmasta salaisuudesta julkisesti ja saada jutella siitä avoimesti. Surra sitä ihanien asiakkaidemme kanssa.

Konkurssi ja kaupan lopettaminen tuntuu nyt pelkästään asialta, joka täytyy hoitaa. Ei se kivaa ole, mutta ei yhtään niin kurjaa kuin voisi luulla. “Mitä kuuluu” -kysymykseen vastaan “hyvää” ja tarkoitan sitä. Pidän kauppaa vielä noin viikon verran, kuun viimeiseen päivään saakka. Sen jälkeen teen jotain muuta. Asiat järjestyvät omalla painollaan ja kaikki on hyvin. Suurimman surun olen jo käsitellyt, nukun nykyään hyvin ja nauran muutenkin kuin yliväsyneenä. Jaksan nykyään taas vitsailla, suunnitella kivoja juttuja ja iloita keväästä. Vuodenvaihteen aikoihin en jaksanut tehdä kuin välttämättömän. Kevät, järkevä työvuorosuunnittelu ja lopettamisuutisemme yllättävän positiivinen vastaanotto on auttanut paljon jaksamaan. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Yrittäjän päivän puhe 5.9.2018 : Supermuija ja luuseri

Sain kunnian pitää puheen Vasekin ja Vaasan yrittäjien järjestämässä yrittäjän päivän tilaisuudessa. Koska yrittäminen ei ole yksinkertaista, haluan julkaista muistiinpanoni kaikille nähtäväksi. :)

1 kansi.JPG

Supermuija ja luuseri, yrittäjyyden ristiriitoja

Moi, mä olen Julia, toimitusjohtaja ja 26-vuotias yrittäjä. Mulla on Rewell Centerissä ekokauppa. Meillä pääpaino on siis irtotuotteissa eli luomu pähkinöissä, kuivahedelmissä, herkuissa kuten kotimaisissa lakuissa, tummasuklaaomenarenkaissa ja inkiväärikarkeissa sekä ruuanlaiton tarvikkeissa. Sen lisäksi meillä on laaja tee-, välipalapatukka ja juomavalikoima. Olen Rewell Centerin yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäsen. Aggressioitani puran pelaamalla pesistä naisten harrastejoukkueessa, turhat melut päästän laulamalla pop- ja rockkuorossa sekä menen naimisiin maailman ihanimman miehen kanssa lokakuussa.

Kun sain kunnian pitää yrittäjän puheenvuoron tässä tilaisuudessa sain heti ajatuksen siitä, että mitä yrittäjän pitää olla pärjätäkseen. Tajusin, ettei tarkoitus ole kisata siitä, kuka tekee eniten töitä, kuka on väsyneempi tai kenellä on rankkaa. Varmasti löytyy ihmisiä, jotka tekevät enemmän töitä, joustavat enemmän ja elävät yritykselleen täydemmin. Aloin listata yrittäjyyttä helpottavia adjektiiveja tai asioita ja huomasin, että aika usein ne on toistensa vastakohtia. Tästä siis kehkeytyi otsikko ”supermuija ja luuseri, yrittäjyyden ristiriidat”. Kerron vähän kokemuksia tästä puoletoista vuoden matkasta, miten olen saanut kokea yrittäjyyden nahoissani.

Olla luova mutta täsmällinen

1 luova.JPG
  • Olen markkinoinnin tradenomi VAMKista valmistunut, eniten pidän työssäni visuaalisuudesta, siitä miltä asiat näyttää ja miten ne tuodaan esille. Kuvien ottamisessa olen kehittynyt huikeasti vuodentakaisesta, markkinointitekstejä kirjoitan nopeammin ja arvontoja ja muita ”tapahtumia” järjestän näppärämmin. Mutta se ei riitä. Yrittäjänä pitää myös olla täsmällinen. Ei auta, jos kirjanpitoa tekee sinne päin tai tuotteiden päivämäärät tietää suurinpiirtein, ne pitää osata tarkkaan. Myös työehtosopimukset pitää hallita, miten tehdään ongelmatilanteissa, tai mitä ylipäätään tarvitaan ettei joudu ongelmiin. Luovana tällaisten opetteleminen on ollut hankalaa, tekisi mieli vaan tohottaa menemään pääkolmantena jalkana ja kyllä kaikki selviää. Kuukauden kirjanpidon jätän melkeinpä aina deadlineen, vaikka se on vain muutaman valmiin raportin hakemista intrasta. Ei siis auta, että on hyvä kirjoittamaan ja puhumaan asioita puolelleen, jos juttelee kirjanpitäjän kanssa. Hänen kanssaan minä olen se joka joustaa silloinkin kun olen jo repeämäisillään.

1 kova.PNG

Olla kova ja pehmeä

  • Kun kirjoitan sähköposteja riippuen asiasta allekirjoitan ne joko kauppiaana tai toimitusjohtajana. Käytin toimitusjohtajaa aina ikävissä asioissa, kunnes eräs ystäväni joka työkseen auttaa yrittäjiä neuvoi käyttämään kauppiasta. Siitä tulee kuulemma hellunen ja sympaattinen fiilis ja sellaista autetaan helpommin kuin vihaista toimitusjohtajaa. Siitä lähtien olen enemmän ollut hupsu kauppias Rewellistä kuin kivenkova toimitusjohtaja Vaasasta. Vieroksun korporaatiomeininkiä siitä, että yritykset on kovia ja kasvottomia. Mun kauppa Rewellissä on useimmiten söpö ja helpostilähestyttävä ja samanlainen on sen takana toimiva yrityskin. Joskus kuitenkin tämä ihana hyvänmielen kauppias joutuu pukemaan toimitusjohtajahousut jalkaan ja esittää vaatimuksia. Jos ei ole luonnostaan kova tai tottunut esittämään kovaa työssään, tehdä lakisääteinen velvoite toimia yrityksen parhaaksi, pitää tämäkin opetella ja onnistuessaan tässäkin on voittaja fiilis.

Olla esimerkillinen ja inhimillinen

1  esimerkki.PNG
  • Tämän asian olen kokenut ehkä vaikeammaksi yrittäjyydessä: olla esimerkillinen mutta inhimillinen samaan aikaan. Mulla on ekokauppa Vaasan keskustassa, otan työni supervakavasti, kaupassani on paljon fyysistä ja henkistä pääomaa kiinni. Tästä syystä yritän olla esimerkillinen niin työssäni kuin vapaa-ajallani. En koskaan pääse irti työstä, sillä edustan yritystäni silloinkin kun en ole töissä. Kun olen ystäväni kanssa yksillä terasilla moikkaan asiakkaitani ja tunnen huonoa omaatuntoa tuopistani ja mietin millaisen kuvan se antaa minusta. Koska ekokauppaimagoon ei kuulu oluttuoppi keskellä päivää, painiskelen ajatusmonstereiden kanssa siitä onko se oikein. Toisaalta olen alle 30-vuotias normaali elämästä pitävä nainen, en usko, että asiakkaani olettavat minulta mitään muuta. En esitä kaupallani rauhallista absolutistia vaan yritän olla oma itseni, silti pieni filtteri päällä jatkuvasti. Haluamattakin olen yhtä kuin yritykseni, edustan sitä aina ja minun pitää aina käyttäytyä kuten olisin töissä. Näen kaikissa kohtaamisissani asiakaskontaktin, oli se sitten junassa tuntemattomien kanssa keskustellessani tai vahingonteon sattuessa ja sitä selvitettäessä. Aina mietin miten saisin tästä ihmisestä meille asiakkaan ja vaikutanko helpostilähestyttävältä, jotta kaupalla piipahtaessa tämä henkilö ihastuu meihin, kauppaan ja minuun. Kun en jaksa olla esimerkiksi, olen hiljaa ja yksin. Laitan aurinkolasit päähän ja toivon ettei minuun kiinnitetä huomiota, jotta edes hetkeksi saisin olla oma itseni. Mutta silti kokoajan filteri päällä.

Olla ihminen ja kone

  • Jos kone voisi tehdä kaikkea mitä ihminen, olisi meidät syrjäytetty jo aikapäivää sitten. Nykyään kun paikallisuus ja henkilö-kohtainen palvelu on arvossa, on ihmisyys myöskin nousussa. Silti yrittäjän pitäisi olla kuin kone, ilman vapaapäivää työtään tekevä yli-ihminen, jonka ei saisi väsyä tai joka tehokkuudellaan ylittää kaikki odotukset ja aikamääreet. Joka päivä samanlainen tai entistä parempi, riippumatta siitä miten paljon töitä on tehty tai millainen on elämä työn ulkopuolella, jos sitä edes on. Yrittäjänä olen unohtanut usein, että olen myös ihminen. Kun teen asiakaspalvelua pitkiä päiviä 13 putkeen, en muista mitä on viettää vapaa-päivää. Kun vapaa on, mietin vaan miten töissä menee. Kesällä harjoittelin ihmisenä olemista, pakotin pitämään paljon kaivattua lomaa. Sinänsä hauska, sillä lomaa en enää osaa pitää. Monet päivät vietin kuitenkin töissä, mutta otin rennommin. Konetta minusta ei saa, mutta ihmisenäkin olen hyvin huono. Yrittäjälle mikään ei riitä, ei edes se ylivoimaisesti paras.

Kestää mielialavaihteluja

  • Näin yrittäjien työpäivästä kertovan kaavion (kuva kaaviosta ei “vapaata riistaa”, joten en sitä tänne laita, se löytyy Googlesta nimellä “A Day of an Entrepreneur”) Naisyrittäjien facebook-ryhmässä ensimmäisen kerran, täysin totta. Olen aina ollut tunteella eläjä, jojonnut tunteesta toiseen sujuvasti. Nyt vasta yrittäjänä olen saanut uusia sävyjä näihin tunteisiin, oman elämän lisäksi murheita ja iloja on saanut työstä. Aamulla saatan ajatella, että onpas ihana päivä, kaikki on mahdollista. Kun kaupan ovi on avoinna, mietin tänään me menestytään. Sitten ensimmäiseen puoleentuntiin ei asiakkaan asiakasta, mietin jo miten ajan kaupan alas, tämä ei ollutkaan järkevää. Lounasaikana ihmisiä tulee ostoksille ja usko tekemiseen nousee. Sitten aamulla asetetut tavoitteet eivät ole puoleenpäivään mennessä toteutuneet, notkahdus ja stressaus siitä miten koko omaisuus menee tässä. Asiakkaani pääsevät töistä ja tulevat ostoksille, ajattelen että näinhän se on mennyt jo pitkään, kaikki on hyvin, tasaista ja helposti ennustettavaa. Meillä on vakioasiakkaita, mikä on mahtavaa. Sitten jään taas yksin ja alan olemaan 9 tunnin jälkeen väsynyt, en jaksaisi enää hymyillä ja mietin miten tämä rasittaa ja koska tämä loppuu. Päivän lopussa taputan olalle, selvisin ja meillä menee hyvin. Siitä on hyvä aloittaa huomenna kaikki alusta, vuoristorata käynnistyy huomaamattani. Yrittäjänä tällaisen kestäminen on melkeinpä joka päiväistä, vielä en ole tottunut mutta eiköhän sekin tule ajan myötä.

Stressata ja unohtaa

1 stressi.JPG
  • Minä stressaan eniten sitä, että en muista kaikkea tarvittavaa. Teen päivittäin to-do -listoja, joista viivaan yli tehdyt asiat. Suuret asiat jäävät usein tekemättä, kun niitä harvemmin kirjoittaa paperille muistuttamaan, koska niitä ei sinä päivänä saa kuitenkaan tehtyä. Perfektionisti minussa haluaa saada asiat hoidettua juuri siinä hetkessä, ei seuraavan kuukauden aikana. Ilman stressaamista, mikään ei hoituisi, stressi myös nopeuttaa hommien tekemistä. Ironista on se, että niinä päivinä kun tekemistä on kaikista eniten, saan myös eniten aikaiseksi, kun välttämättömiä hommia on vähemmän, en saa oikein mitään aikaiseksi. Tärkeää on kuitenkin joskus unohtaa. Useimmat kaupan asioista on sellaisia, jotka voi unohtaa ja myöhemmin joku muistuttaa uudelleen. Esimerkiksi laskujen on ”turha” stressata muistaako kaikkia, kyllä ne maksumuistutukset sieltä sitten tulevat aikanaan. Työntekijöiden kanssa on sama asia, vaikka koittaisi olla esimerkillinen esimies ja hoitaa asiat kerralla kuntoon, työntekijäni kyllä muistuttavat, jos jokin asia oli huonosti hoidettu. Ja jos haluaa pitää vapaata, pitää unohtaa kaiken, edes vähäksi ajaksi. Hyvä vinkki yrittäjille on se, että yhtä tärkeää on stressata unohtamista kuin unohtaa stressata.

Kuunnella ja olla kuunneltavana

1 kuunnella.JPG
  • Uskallan väittää, että vähintään puolet vakioasiakkaistamme käyvät sen vuoksi, että juttelen heidän kanssaan ja kyselen heidän kuulumisiaan. Puhun tosi paljon päivän aikana asiakkaideni asioista ja useimmista on tullut hyviä kavereita. Asiakkaani ovat neuvoneet ottamaan valikoimiin tuotteita, joista on välittömästi tullut myynti-menestyksiä, kuten lakritsipiparminttu tee, Kuusankosken lakut, kombuchat, ja monia muita. Työssäni asiakkaiden kuunteleminen on ollut hyvinkin kannattavaa ja usein päiväni kohokohtia. Kun on päivän pölissyt asiakkaiden asioista, on erityisen tärkeää, että kotona on joku joka kuuntelee. En selviäisi hengissä, jos kotona ei olisi sitä yhtä, jolle ei tarvitse esittää supermuijaa tai hyväntuulista prinsessaa vaan huonot päivät tai illat saavat olla itkuisia ja voimavarat loppua kesken. Tärkeää on siis, että on edes se yksi, jolle saa sanoa asiat kuten ne ovat ja olla se täysluuseri. Me yrittäjät emme aina kerro asioiden oikeaa laitaa ulospäin, itsekin vähättelen rankkuutta, liiottelen hyviä päiviä, koitan nähdä asiat positiivisessa valossa, että välillä uskon itsekin kaikkeen puhumaani. Kotona saan sanoa, jos myynti oli heikko, miten paljon pystyn nostamaan palkkaa tässä kuussa ja kuinka raskas päivä oli. Kotona saan myös olla se epäinhimillisen tehokas supermuija ja iloita onnistumisistani, aidosti ilman filtteriä.

Olla nuori ja uskottava

1 nuori.JPG
  • Ei sinänsä vastakohtia, mutta valitettavan usein näistä voi olla vain yhtä kerralla. Olen huomannut, että minuun suhtaudutaan vakavammin, kun olen ollut yhteyksissä vain sähköpostitse. Heti kun kanssani on käyty keskustelua puhelimitse tai käyty paikanpäälllä, on ääni kellossa joskus vaihtunut. Toisaalta olen voinut käyttää hyväksi nuoruuttani kun joku hankala on tullut kyselemään kauppiaan perään, silloin olen ottanut yhteystiedot ylös ja luvannut että kauppias palaa asiaan, jos näkee aiheelliseksi. Joskus se on valitettavaa, että myyjät eivät kysy olenko kauppias. Jos tiskin takana olisi joku vanhempi uskon, että tämä keskustelu käytäisiin. Vähän liian usein saan myös todistella sitä, etten tässä toteuta isäni maksamaa unelmaa tai isäni unelmaa. Olen itse halunnut tämän kaupan ja olen saanut sen omien meriittieni ansioista, en siksi että se on annettu minulle, jotta on tytöllä jotain tekemistä. Tällaisiakin väitteitä joudun korjaamaan liian usein. Nuori olen joo ja rohkeakin, kultalusikka suussa syntynyt en.

Halu auttaa muita ja saada vastaan apua

1 auttaa.JPG
  • Meillä kaupalla työ on paljon toisten auttamista, jokaiselta pyritään kysymään jos voimme olla avuksi. Usein asiakkaamme eivät halua apua, mutta pienellä tutkiskelulla apua otetaan vastaan kun vähän kysellään ja suositellaan tuotteita, joista on voinut tulla uusia lempituotteita. Auttaminen ja vaikuttaminen oli myös syy, miksi halusin Rewellin yrittäjäyhdistyksen hallitukseen varapuheenjohtajaksi. Haluan vaikuttaa asioihin, jotta kauppakeskus olisi meille kaikille mieluinen paikka olla. Samalla kun auttaa muita, on tärkeää myös ottaa vastaan apua. Moni ei tiedä, että mun kaupan aikaisempi versio oli todella suosittu aikanaan Vaasassa ja sen pohjalle oli luottavaisin mielin hyvä rakentaa uutta konseptia. Aloitusvaiheessa, kun kauppani oli vasta kiilto silmissäni, sain paljon apua juurikin Vasekilta ja Sarilta. Muistan miten Sari kyseenalaisti uskoani kauppaani, mutta itse olin varma, että tämä on hyvä juttu. On mielestäni erittäin hienoa, että meillä on taho jonka intressit eivät ole itsekkäät kuten pankeilla, omalla ketjulla tai muilla palveluilla, jotka myyvät tuotteitaan, jotta itse hyötyvät rahallisesti tai muulla tapaa. Vasekissa sanotaan suoraan miten asiat nähdään, on sitten yrittäjän oma vastuu ottaa apu vastaan tai olla ottamatta. En sitten tiedä kuinka esimerkki tapaus mun itsepäisyys on, mutta sen näkee vasta sitten myöhemmin.

Iloita pienistä ja suurista

1 iso ja pieni.PNG
  • Tämä on viimeinen. Iloita pienistä ja suurista. Mulle ainakin pienistä asioista iloitseminen on helpompaa kuin suurista. Pieniä onnistumisia on määrällisesti enemmän ja niistä ei tarvitse pelätä, että niitä otetaan pois. Isot onnistumiset taas tuntuvat joskus liiankin voimaannuttavilta. Niihin ei uskalla nojautua ja toivoa, että se tila jatkuu. Pienet taas tuntuvat toisaalta helpommin toistettavilta. Joskus sitä taas huomaa, että pienistä onnistumisista tulee itsestäänselvyys eikä niistä muista iloita vaan odottaa sitä isoa merkkiä universumilta. Ja sitä merkkiä saa muuten odottaa ja kauan. Kun huomaa menettävänsä ilonsa pieniin asioihin, auttaa siihen usein lepo ja asioista irtautuminen. Kaikki on siis ihan hyvin, jos osaa iloita pienistäkin asioista. Koska ne pienet ilot ovat usein palkkaakin arvokkaampia ja mistään ei saa isompia pieniä iloja ja onnistumisia kuin omasta yrityksestä.

Mitä mieltä olet? Supermuija vai luuseri vai molemmat? :)

Seuraavaan kertaan,

Julia

Kuka tekee tarpeeksi töitä?

Teen paljon töitä. Joskus olen tehnyt enemmänkin kuin nyt, mutta vieläkin olen paikalla enemmän kuin kokoaikatyö vaatisi. Aloin miettiä, mikä on oikea määrä työtä, jotta saa olla uupumuksen takia sairaslomalla? Milloin olet oikeutettu uupumaan?

IMG_20180917_124939.jpg

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon sairasloma tai oikeastaan siitä seurannut somekommentointi on pahoittanut mieltäni. Touko Aalto on puolueensa puheenjohtaja, tuntematta häntä tai hänen työetiikkaansa ollenkaan, voin väittää ettei hän ihan helpolla ole antanut itseänsä somekansan haukuttavaksi ja arvosteltavaksi. Eihän kommentit, joita Aallon sairasloman uutisoinnin alta löydät ole kellekään mikään yllätys. Silti kommentit pistävät miettimään, miksi ihmeessä ne on koettu tarpeellisiksi julkaista?

Olen yrittäjä ja niitä Suomen talouden supertyyppejä, jotka saavat tehdä töitä itselleen. Yrittäjien kanssa ei kannata lähteä kisailemaan siitä, kuka tekee eniten töitä tai kenen työ on raskain. Yrittäjä ymmärtää, että kaikissa töissä on omat erityiset haasteensa ja raskaat asiat. Omassa kaupassani teen pitkiä vuoroja ja se käy pitemmän päälle raskaaksi jaloille ja varsinkin äänelle, koska juttelen vähintään sadan asiakkaan kanssa päivittäin. Edes sen verran, että kerron hinnan ja kysyn haluatko kuittia. Kun toistaa samoja fraaseja päivästä toiseen, voi se alkaa maistua puulta. Silloin kehitetään toimintatapoja, keksitään uusi lähestymistapa ja mietitään miten sen työilon saa taas takaisin.

Välillä taistelen jaksamisenrajoilla ja on pelkästään hyvää tuuria, että olen pysynyt jaksamisen puolella uupumisen sijasta. Touko Aalto on (ainakin minulle) lyhyessä ajassa kaikkien tietoisuuteen noussut ihminen, joka on siis vasta juuri menettänyt oman yksityisyytensä. Kummahan se olisi, jos jatkuva oman elämän puute, kyttääminen ja arvostelu eivät miestä söisi. Sanotaan, että ennen miehet oli kunnon miehiä, jotka eivät ihan helposta väsyneet vaan tekivät ruumiillista työtä päivästä toiseen. Ajat olivat silloin erilaisia, nyt työn ja elämän kuormittavuus on vaihtunut fyysisyydestä henkiselle puolelle, minkä tiedetään vaikuttavan myös fyysiseen jaksamiseen. Ja kommenteissa ihmettelin myös sitä, miksi toisen väsymyksen vertaaminen omaan tai entisaikojen miesten väsymykseen on edes tarpeellista? Jos väsyttää, lepää. Toisen sairasloman kadehtiminen ei ainakaan auta.

Pidän matalapalkkatyötä tekeviä sankareina (itsekin yrittäjänä kuulun siihen ryhmään). Vaikka tienaan vähemmän kuin suurin osa suomalaisista, olen silti onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin -ja väsyneempi. Palkka ei määritä elämänlaatua eikä oikeuta ketään arvostelemaan toisen valintaa levätä määrittelemättömän ajan toipuakseen. Jokaisen tulisi tehdä työtä, josta saa palkkaansa enemmän irti. Itse teen työtä, jota rakastan ja saan siitä paljon iloa. Jos (tai enemminkin kun) tästä joku päivä uuvun työmääräni alle, toivon, että poissaoloani ei syyllistetä, aiheuteta lisää pahaamieltä vaan minun annettaisiin toipua mahdollisimman nopeasti työkuntoon. Yrittäjänä poissaolot aina lisäävät palkkapäivän stressiä (eli välttämättömiä palkkakuluja), joten siitä ei tule mikään helppo valinta. Tiedän jo etukäteen, ettei uupumis-sairasloma tule olemaan oma valintani vaan läheisteni tai pahimmassa tapauksessa lääkärin pakottama breikki.

On tärkeää, että poliittisista päättäjistä uutisoidaan, mutta jokaisella ihmisellä on kuitenkin oma elämänsä ja sen saa elää itse tahtomallaan tavalla. Miksi kenelläkään on tarvetta kommentoida ja kritisoida toisen valintoja? Ja miksi et saisi elää omaa elämääsi tehden omia valintoja, niitä hyviä ja huonoja. Valitettavasti molemmat kuuluvat elämään, kukaan ei tee vain hyviä valintoja (en minäkään). Some on kehittynyt vasta viime vuosina ahdistavaksi kiusaamisalustaksi ja valitettavan raa’aksi nopeatempoisuutensa vuoksi. Nostan hattua ihmisille, jotka työnsä vuoksi tai omasta tahdostaan pistävät itsensä likoon ja “haluavat” olla arvostelun kohteena. Vain vahvat selviävät hengissä (loppujen lopuksi ei kuitenkaan kukaan), kukin oman ja lääkärin harkinnan mukaan ottaa sairaslomaa, jos vain pystyy ja saa. Siihen ei ole kenellekään syytä arvostella, jos ei ole ollut toisen kengissä.

Eli pointti oli, annetaan kaikille uupuneille rauha toipua. Ei tuomita toisen väsymystä, ei verrata sitä omaan, ollaan toisillemme ymmärtäväisiä ja mietitään kommentit omalle kohdalle.

Rauhaa ja rakkautta kaikille. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Hei, mä oon jo toisen vuoden kauppias!

Niin.. toka vuosi kauppiaana on alkanut jo kauan aikaa sitten eli eka vuosi on kaiken puolin pulkassa. JES! Nyt tiedän jo jotain kaupan pitämisestä ja voin jakaa kokemuksia ja ajatuksiani yrittäjyydestä.

Kuva otettu kunnialla selvityn avajaispäivän jälkeen toukokuussa 2017.

Kuva otettu kunnialla selvityn avajaispäivän jälkeen toukokuussa 2017.

Jos unelmoit työstä, joka opettaa sinua joka päivä, harkitse yrittäjyyttä. Kuten joskus totesin kiireessä ja seinien kaatuessa päälle, yrittäjyys on sitä, että kohtaat päivässä sata ongelmaa ja koitat niistä edes kymmenen ratkaista. Ja sitten perfektionistina opit elämään tämän ajatuksen kanssa.

Olen siis franchising-yrittäjä Vaasan keskustassa eko/herkku/terveyskaupassa. Pyöritän pientä sievää myymälääni ja tällä hetkellä apunani on neljä osa-aikaista työntekijää. Olen paljon tiskin takana, hoidan tilaukset, paperihommat sekä suunnittelen kampanjat. Koen työskenteleväni yrittäjänä (yrittäminen on siis työni eikä minua määrittävä ominaisuus), vaikka vapaa-aikani on kyseenalainen käsite. Rakastan työtäni melkein aina, kauppani on oma taidonnäyte osaamisestani, aikaansaamisesta sekä osoitus tahdonvoimasta.

Päätöksen yrittäjyydestä tein helmikuun 2017 alussa, jolloin kävin ensimmäistä kertaa keskustelemassa ketjun johdon kanssa. Innostuin työstä (tai no enemmänkin elämäntapa se on...) ja omasta suloisesta kaupastani niin paljon, että muun työn tekeminen alkoi tuntua ”ei niin omalta jutulta”. Aloin suunnitella tulevaa uudella tapaa ja perustin ensimmäisen yritykseni 25-vuotiaana. Se oli varsinainen hyppy tuntemattomaan. Päätöksestä seurasi lukuisia palavereja eri pankkien, vakuutusyhtiöiden, yhteistyökumppaneiden yms. kanssa. Yllätyksekseni se kävi ihan työstä, sen verran sai perehtyä itselle täysin uusiin asioihin. Lopulta paperiasiat olivat mallillaan ja olimme valmiita aloittamaan rakennushommat.

Odotin sormet syyhyten tyhjän liiketilan kalustamista ja kaupan saamista kasaan. Kokoamisvaiheen työmäärä yllätti täysin, vaikka olin varautunut pitkiin työpäiviin ja uuden oppimiseen. Jos joskus avaan seuraavan kaupan, osaan nyt paremmin aikatauluttaa asioita. Meille tavara tuli kahtena päivänä, siis kaikki kalusteet, tuotteet ja vempaimet kuten kylmäkaapit, tiskikoneet ja muut meille välttämättömät vehkeet. Huomasin kuitenkin, että oman kaupan kasaaminen on ihan erilaista kuin toiselle tekeminen. Kun vastuu ja vapaus on itsellä, saa tehdä asiat juurikin omalla tavalla ja käyttää siihen juuri niin paljon aikaa kuin on tarve.

Kokosimme myymälän pelkistä seinistä ja lattiasta yhdessä viikossa siihen kuntoon kuin se avajaisissa oli. Teimme kellon ympäri töitä, en vain minä vaan myös lähimmäiseni ja työntekijäni Johanna. Myös ketjun iloiset remppaäijät olivat suuri apu oman kriiseilyn, kiireen ja tietämättömyyteni kanssa. Kiitos kaikesta siitä työstä, jonka olette tehneet tuolloin ja myös jatkossa. <3

Tuosta ajasta ei ole kuvia, mikä kertoo luultavasti siitä kuinka kiire meillä silloin oli. Ja hommaahan oli kaikille kokopäiväisesti. Emme ajatelleet, että tiskikoneessa tynnyreiden pesemiseen menisi niin kauan, sillä kaikki 100 tynnyriä olivat tiiviisti jääneet toisiinsa kiinni kuljetuksessa. Sormet kipeinä yritimme vetää, työntää ja kaivaa reittiä erottaaksemme niitä toisistaan. Lisäksi sadan tynnyrin, niiden kansien ja kauhojen peseminen, käsin kuivaaminen ja asettaminen paikoilleen oli aikaa vievää puuhaa.

Toinen ”metatyö”, jota en osannut aikatauluttaa oli patukoiden laputtaminen. Olen ikuisesti siskolleni kiitollinen kaikkien jos ei tuhannen niin ainakin satojen patukoiden laputtamisesta. Saimme siis rullakollisen patukoita hyllyymme, joissa kaikissa tulisi olla lakisäänteiset tuotesisällöt suomeksi ja ruotsiksi. Tarrat, joissa nämä tiedot ovat tulevat meille suoraan tukustamme, mutta kova homma siinä tarrojen laputtamisessa silti on. Siskoni siis käytti kymmeniä tunteja omaa vapaa-aikaansa patukoiden laputtamiseen ja hän on meillä paras laputtaja vielä tänäkin päivänä. :)

Kokoamisen yhteydessä olin saanut pahvilaatikon reunasta nirhauman kaulaani, joka näytti ihan fritsulta. Lisäksi mottasin itseäni nyrkillä suoraan silmään päivää ennen avajaisia irrotessani rullakon kumilenkkejä. Silmänympärykseni mustui hiukan. Fritsu ja orastava mustasilmä….ei välttämättä niin kuin suunnittelin, mutta juuri niin kuin piti olla. Avajaisista minulla ei ole juurikaan muistikuvia, koko viikko tuntuu yhdeltä massalta. Seuraava kongreettinen muistikuva on, että jo viikon kauppiaana olon jälkeen priorisoin nukkumista. Nimittäin maanantaina vietetyistä avajaisista seuraavan viikon tiistaina elämäni ylösalaisin mullistanut mies polvistui eteeni iso kysymys mielessään niillä treffeillä, jotka olisin halunnut perua väsymykseen vedoten. Onnekseni treffejä en perunut vaan häitämme juhlitaan vielä tänä vuonna, ihan kohta. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia