Neljä kuukautta ilman kauppaa | Elämä konkurssin jälkeen

Jos konkurssin tekeminen olisi hauskaa, tehtäisiin niitä jatkuvasti eikä niiden yllä roikkuisi häpeän leimaa. Kun neljä kuukautta sitten laitoin kauppani oven myynnin suhteen viimeisen kerran kiinni, olin omassa reippauden ja ilon kuplassa. Ajattelin kaiken sujuvan ja olevan vain asioita. Moni asia on tuon jälkeen muuttunut, realisoitunut ja tuo kupla on puhjennut. Kirjoittaminen ei ole tuntunut hyvältä, joten päätin antaa itselleni aikaa odottaa luovuutta. Nyt on tarpeeksi odotettu, annettu aikaa ja taas tekee mieli jakaa ajatuksia.

IMG_01072019.jpg

Kauppani meni kiinni helmikuun viimeinen päivä. Maaliskuun alkuun sain pitää puolitoista viikkoa “lomaa” ennen uuden työni aloittamista. Jo ensimmäisinä päivinä aloin saada selkeitä oireita, jotka oman tulkintani mukaan aiheutuivat stressin purkautumisesta. Välittömästi kaupan sulkemisen jälkeen aloin nimittäin kokea todella vahvasti elämän perusjuttuja.

Nukuin kuin tukki. Yöllä herätessäni nautin siitä tunteesta, ettei enää tarvitse käyttää sitäkin aikaa tehokkaasti työntekoon. Aikaisemmin nuo yön tunnit koin tehokkaaksi työajaksi, jos uni ei tullut. Nyt sain makoilla rauhassa ja odotella ihan rentona, josko alkaisin taas nukkua. Voi sitä mielenrauhan määrää sen jatkuvan murehtimisen sijasta. Enää vierestä kuuluva kuorsaaminen ei haitannut eikä ollut kiire olla tehokas, keskellä yötä.

Nälkä ja jano palasivat rajusti elämääni. Kaupallani en syönyt tai juonut juurikaan. Meillä sosiaalitilat olivat myymälätilojen ulkopuolella eikä sinne juokseminen ollut aina mahdollista. Siitä syystä en juonut tai syönytkään kuin vain pakosta. Ja sitten se iski, kamala nälkä ja jano. Eikä se palannut kivasti ajoittain vaan jatkuvasti ja niin kovaa, ettei muuta pystynyt ajattelemaan! Olin tuttu vieras vesihanalla ja vessassa. Suurin himo oli kraanavedelle, josta aikaisemmin en niin välittänyt. Nyt veden maku oli parasta mitä tiesin. Se mitä se teki keholle oli ihanaa. Iho parani, energiatasot nousivat ja onnen tunteet tuntuivat syvällä sydämessä. Jaksoin kävellä pitempään, kun en heti ollut läähättämässä nestettä kehoonsa. Painokin nousi aluksi ennen kuin aineenvaihduntani tajusi tilanteen pysyvän muutoksen. Sitten paino taas laskikin ja olo oli mahtava.

Vapaa-aika oli aikaisemmin outo käsite. Vaikka olin kotona, pidin puhelinta lähelläni hätätilanteiden vuoksi. En siis kokenut olevani vapaalla juuri ollenkaan. Nyt olen pitänyt viikonloput vapaana, pääsen illaksi kotiin ja pystyn sitoutumaan harrastuksiin ihan uudella tavalla. Uuteen elämäntilanteeseen tottuminen on vienyt yllättävänkin kauan, vaikka muutos edelliseen on ollut todella toivottu ja ihana. Toisaalta harrastuksistani olen päättänyt pitää vähän vapaata. Nyt kun kauppani ei rajoita elämääni ajattelin kokeilla spontaania elämäntapaa ilman vapaa-ajan rajoituksia. Tosin kudoin 4,5 metriä pitkän maton eteiseemme ja aloitin 5 metrisistä langoista sitoa makramea portaiden päätyyn.

Stressin aiheet ovat muuttuneet. Luulin, ettei konkurssia tekevän stressiä voi voittaa mikään. Konkurssi on kuitenkin ollut lastenleikkiiä siihen, että on taas saanut oppia joka päivä jotain uutta. Yrittäminen oli jatkuvaa uuden oppimista ja asioiden hallintaa. Olin valmis saamaan kaiken tiedon yrityksestäni käsiin eikä ollut asiaa, mitä en olisi voinut kysyä. Palkansaajana oma tonttini on rajattu ja haluan oppia siitä kaiken. Haluan täyttää odotukset ja se yhdistettynä konkurssin tekemiseen vie yllättävästi energiaa. Pikkuhiljaa alan löytämään oman tapani tehdä työni ja olen saanut luovuuden pirskeitä takaisin. Pitää antaa vielä aikaa ennen kuin pääsee loistamaan.

Ajatukseni konkurssista muuttuivat ajan kanssa. Kuten alussa kirjoitin, olin täynnä tarmoa ja uskoa tulevaan kun kaupan ovet sulkeutuivat. Kuitenkin tarpoessani läpi konkurssin, uskoni hyvästä alkoi mureta ja aloin itsekin hävetä konkurssin tekemistä. Ei se ollutkaan siisti juttu. Siitä ammennettu voima alkoi loppua. Konkurssin tekeminen oli pitkä prosessi ja voisin siitä kirjoittaa toisella kertaa, kunhan prosessi saadaan ansaitsemaan päätökseen.

Nämä ovat olleet pitkät neljä kuukautta. Toisaalta kovin lyhyet. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia

Muuttuiko elämä häiden jälkeen? (osa 1: yksi viikko häistä)

Naimisiin menon ajatellaan olevan elämää mullistava kokemus, jonka jälkeen kaikki muuttuu erilaiseksi. Naisista tulee vihaisia, miehistä laiskoja. Olemme olleet naimisissa nyt vähän yli viikon, miehessä ei mikään muuttunut, minä taas olen ihan sama kuin ennen -nimi vain on eri.

Meidän häitä juhlittiin viime lauantaina täällä Vaasassa. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja syksyinen tuuli vilvoitti juhlakansaa. Meidät vihittiin Mustasaaren kirkossa kello 14, juhlimme yömyöhään Cantareen tiloissa Vöyrinkaupungilla. Vieraita meillä oli 88 henkeä. Kaasoja oli kolme, bestmaneja kaksi.

Saimme häidemme jälkeen ulkomailta tulleet vieraamme kylään vielä yhdeksi yöksi. Maanantai-iltana jouduimme sanomaan heille heipat määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Nämä kaksi naista, jotka ovat olleet elämässäni nyt viiden vuoden ajan, ovat suuri rikkaus. Toinen heistä matkusti salaa ulkomaille, toinen irtisanoi työnsä osallistuakseen häihin ja sen jälkeen reissatakseen ympäri Eurooppaa. Olen nähnyt heidät kolme kertaa vaihtoaikamme loppumisen jälkeen, tällä kertaa hyvästejä ei itketty. Tällä kertaa tiesimme pysyvämme ikuisesti toistemme elämässä mukana, vaikkakin suurimmaksi osaksi etänä. Onneksi olemme suunnitelleet häämatkamme rapakon taakse ja siskoni syntymäpäivälahja on matka Saksaan eli näemme luultavasti taas kotvasen kuluttua.

Tiistaina siis alkoi meidän “arki” avioparina. Lähdimme töihin aamulla, illalla kävimme yhdessä lenkillä ja katselimme lempisarjojamme. Keskiviikkona kävimme avaamassa “avio”tilin pankista, kävimme kartoittamassa Vaasan sohvavalikoimaa ja vahingossa ostimme uuden sohvan. Torstaina kävimme illallisella yhteisen ystävämme luona. Perjantaina toivuimme ensimmäisestä viikosta, lauantaina teimme hetken töitä ja illalla juhlimme avioliittomme viikkopäivää treffeillä Villa Sandvikenissa ja keilaamassa. Arki (tai elämä) alkoi ihanasti.

Uhosin häissämme, ettei mikään muutu. Nämä asiat olen kuitenkin huomannut muuttuneen:

- Pidän vasenta nimetöntäni nyt “valmiina”, siihen ei tarvi lisätä mitään eikä mitään poistaa.
- Edelliseen liittyen: unelmani sormuksen jättämästä jäljestä sormeeni toteutui vasta vihkisormuksen myötä.
- Sana mies tarkoittaa muutakin kuin sukupuolta.
- Sanan “vaimo” analysointi on vielä kesken. Mieheni kyllä tietää, että vaimo ei ole omaisuutta, mutta ilman miestä ei ole vaimoa… Ja mies on tarpeeksi vain miehenä ilman avio-etuliitettäkin.
- Pitkäaikaisten suunnitelmien tekeminen on helpompaa ja ihanampaa. Voimme suunnitella missä haluamme asua, mitä tekisimme ensi kesänä ja mitä ylipäätään haluamme saavuttaa elämässämme.
- Kotona voi olla vielä asteen epäviehättävämpi ja röhnöttää kunnolla sohvalla. Toisen täytyy vain sietää se.
- Voimme vihdoin ostaa sen sohvan, jonka ostosta olemme puhuneet aina “sitten häiden jälkeen”. Ja nyt pääsemme upottamaan sormemme myös muihin projekteihin, joiden hankintaa tai tuunausta olemme siirtäneet.
- Tunnen huonoa omaatuntoa ja epäonnistumisia, kun soitan puhelun ja esittelen itseni vanhalla nimelläni.
- Mies on nyt entistä ihanampi ja rakkaampi. En uskonut tämän muuttuvan.

Palaan muutoksiin myöhemmin, kun niitä tulee lisää. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia