Onko ok sählätä?

Saan paljon aikaiseksi. Olen myös oppinut tehokkaaksi sählääjäksi. Se pitää elämäni mielenkiintoisena ja mieleni virkeenä.

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Mieheni on tottunut siihen, että ohimennen kerron mokanneeni jossain asiassa. Hän myös tietää, että heti kun olen huomannut mokanneeni, olen keksinyt jo muutaman vaihtoehdon korjata virheeni. Yleensä asiat eivät ole kuolemanvakavia vaan vaativat pientä luovuutta selvitäkseen. Kerronpa viikko sitten tapahtuneesta kommelluksesta.

Lähdimme viikko sitten viikonloppuna I love me -messuille. Ainoa juna, jolla ehdimme hyvissä ajoin, lähtee Vaasasta aamulla klo 6.50. Me emme todellakaan ole aamuihmisiä. Melkein myöhästyimme junasta, juoksimme viimeiset korttelit, jotta ehdimme mukaan. Siinä juostessa olivat tunikani ylimmät napit auenneet. Konduktoori ja muutama muukin oli saattanut nähdä enemmän kuin kenenkään siinä tarvitsisi, ennen kuin mieheni huomautti näkemästään. Hups.

Kun olimme juoneet kaksi kuppia kahvia ja syöneet aamupalan ravintolavaunussa, aloimme heräillä. Kävin noutamassa matkatavaramme paikaltamme, koska jäisin pois miestäni aikaisemmin jo Pasilassa. Sanoin ostavani kivennäisvettä samalla. Katsoin laukkuuni eikä luottokorttini ollut siellä. Ajattelin, että onpas huono säkä. Jätin sen varmaan kasvimaankääntöpaitani taskuun edellisenä iltana, kun lähdin nopeasti kaupassa käymään. Menin miehelleni kertomaan, “hei kulta, mokasin”. Mies ei edes yllättynyt.

Mieheni antoi messulle taskurahaa, jotta pystyin tekemään hankintoja niin tahtoessani. Kun olimme pyörineet pitkän tovin messuilla, treffasin messuiluystäväni kanssa mieheni rautatieasemalla. Lähdimme yhdessä syömään, jossa sain viestin työntekijältäni: “Sun ajokortti on löytynyt”. Hyvä juttu, mutta en tiennyt sen edes olleen hukassa. Pyysin korttini löytäneen puhelinnumeron ja kohtelias herrasmies kertoi löytäneen ne molemmat, “siis mitkä molemmat?”, “ajokortin ja pankkikortin”. Hups. Olin ilmeisesti junaan juostessani tiputtanut kaksi tärkeintä korttiani Vaasan asemalle. Ihana herrasmies lupasi ne viedä poliisille turvaan. Hain ne sieltä tiistai-iltapäivällä.

Onko ok sählätä? Olen jo pitemmän aikaa sanonut täydellisyyden olevan tylsää. Jos kaikki on täydellistä, mitä elämästä muistaa myöhemmin. Elämäni on kaikkinensa elämänmakuista. Joskus se vastustaa oikein kunnolla, joskus taas asiat menee vahingossa paremmin kuin toivonkaan. Mutta joka tapauksessa ilman sähläystä, ei syntyisi unohtumattomia tarinoita. Niitä, joita kertoo eteenpäin, joskus ylpeydellä, joskus vähemmän kovaäänisesti. Joskus sählääminen on osa isompaa tarinaa. Joskus sähläämisestä oppii uutta, kuten sen, että hyviä ja rehellisiä ihmisiä on vielä maailmassa. Joskus oppii kantapään kautta. Eli sähläykset jos jotkut ovat elämän suola.


Seuraavaan kertaan,
Julia