Kiitos tästä kauniista matkasta

Ovi on kiinni. Kaikkeni olen tehnyt ja kauppani vuoksi viimeisen murheen murehtinut.

On aika kiittää.

IMG_20190227_190949.jpg

Kerron aluksi asioista, joista olen kiitollinen. Avasin kauppani 29.5.2017 (kuva: ylärivi vasen reuna). Se oli jännittävä päivä, sillä en osannut kunnolla käyttää edes kassaa. Siinä samalla vajaavaisilla taidoillani opetin työntekijääni kassataituriksi. Viikko avajaisista 6.6.2017 minua kosittiin kaarnasta veistellyllä sormuksella Raippaluodossa (kuva: ylärivi keskellä). Mieheni tiesi minun haluavan valita lopullisen sormukseni itse ja hän myös tietää kuinka paljon arvostan itsetehtyä. Alkuperäinen sormukseni oli käytössä sen illan, mutta sen jälkeen se on ollut kestävämmän valkokultaisen sormukseni laatikossa tallessa.

Sain kaupallani harjoitella tuotekuvien ottamista (kuva: ylärivi oikea reuna). Nopeasti ymmärsin mistä kulmasta varjot eivät tule liiakseen kuviin ja mikä olisi kauppani “tyyli”. Olin pitkään unelmoinut pihalla otettavista kuvista ja yhtenä sunnuntaina matkasin vanhempieni luo kuvaamaan inkivääritotia ja kuvista tuli ihania (kuva: toinen rivi vasemmalla).

Pikkujoulu ja joulu olivat kiireistä aikaa ja myimme paljon krapulakapuloita ja suklaalevyjä (kuvat: keskirivi keskimmäinen sekä oikealla). Tammikuussa 2018 aloin vegaaniksi ja joudun opetella mustana kahvin juomista ja joskus laitoin kaupaltani löytynyttä mansikkakookosmaitoa, joka ei sovi kahvin sekaan (kuva: alarivi vasen reuna). Alkuvuoden sekä joulun tein töitä hullun lailla ja olin todella väsynyt jatkuvasti (kuva: alarivi keskellä). Super bowlin aikaan innostuin askartelemaan ja jaksoin pitkästä aikaa tehdä mitään luovaa (kuva: alarivi oikea reuna).

IMG_20190227_192319.jpg

Kehitin idean ystäväpäivänpusseista, joissa oli jokin sanoma (kuva: ylärivi vasen). Niitä kutsuttiin, “olet ihan kiva” tai “tykkään susta” -pusseiksi. Asiakkaamme vinkkasi meille kombuchasta, jonka laatu ällistytti täysin ja se on ollut oma suosikkini siitä lähtien (kuva: ylärivi keskellä). Myös smoothiet palasivat tauon jälkeen valikoimaan ja aloimme odottaa kesää (kuva ylärivi oikea). Ennen pääsiäistä asensimme vihdoin melkein vuoden peilittömyyden jälkeen takahuoneen peilin ja teimme trulleille yllätyspusseja (kuvat: keskirivi vasen ja keskellä).

Huhtikuussa valikoimamme laajeni mehuilla ja vietimme miestenpäivää Taigan suklaamaistiaisin (kuvat: keskirivi oikea, alarivi vasen). Koulujen päättäjäisiin teimme lakupusseja opettajille ja päiväkotiin ja toukokuun lopussa juhlimme ensimmäisiä syntymäpäiviämme (kuvat: alarivi keskellä ja oikea). Synttäreitä juhlimme koko viikon yhden päivän sijasta, koska ne olivat kauppani ensimmäiset ja toistaiseksi viimeiseksi jääneet synttärikemut.

IMG_20190227_193154.jpg

Valikoimaamme tuli kokoajan uusia tuotteita, joita saimme testailla. Esimerkiksi toukokuun Kookosvesimies-kampanjassa olleet Puhdistamon kookosvedet sekä Foodinin luomu kookosvedet sekä saksalaiset Mama-limsat (kuvat: ylärivi vasen ja keskellä). Kesällä askartelimme myös häihimme kutsukortit ja siinä välissä pidimme vielä kauppani kolmansia Stormeja perheessä sattuneen suru-uutisen varjostamana (kuvat: ylärivi oikea, keskirivi vasen). Lokakuun kuudes 2018, tasan 1 vuosi ja 4 kuukautta kihlautumisemme jälkeen, avioiduin elämäni rakkauden kanssa (kuva keskellä). Häämme järjestin samalla kun tein jatkuvasti töistä ja perehdytin työntekijöitäni. Alttarilla kuitenkin oli maailman rakkain mies ja häämme oli elämäni onnellisin päivä. Sen jälkeen koin häiden sekä kaiken sen ylimääräisen työn jälkeistä väsymystä seuraavan reilun kuukauden, jolloin en muuta kuin nukkunut vapaa-ajallani (kuva: keskirivi oikealla).

Koimme vastoinkäymisiä useinkin. Eräs kerta internet ei toiminut, joten emme voineet ottaa vastaan korttimaksuja. Suuri voitto ja ilo on, kun asiat selviää ja saa ottaa pahoittelulaput pois ikkunoista (kuva: alarivi vasen). Ajanmyötä elämänilo palasi häiden jälkeen ja jaksoin taas iloita ja jopa lähteä jonnekin lasilliselle (kuva: alarivi keskellä). Nyt helmikuussa 2019 olen innoissani uudesta jännittävästä tulevasta. Sain kaupaltani paljon ja olen siitä hyvin onnellinen (kuva: alarivi oikea). Tämä vajaa kaksi vuotta tuntuu samaa aikaa vain pitkältä päivältä, mutta myös todella pitkältä ajalta. Nyt on aika minun sanoa heipat kaupalleni. :)

Nyt ne kiitokset. Olen sydämeni pohjasta ikuisesti kiitollinen näille:

  • Asiakkaat, jotta olen saanut toteuttaa kauppaani näinkin kauan.

  • Kaikille, jotka ovat antaneet palautetta ja tuoteideoita.

  • Jokaiselle, joka on tullut kysymään jaksamisesta ja myötäelänyt kaiken tämän keskellä.

  • Ihanille, jotka ovat toivottaneet menestystä ja hyvää jatkoa.

  • Yhteistyökumppaneille, joilla on todella mahtava asiakaspalvelu ja laadukkaita tuotteita, joiden myyminen on ollut helppoa.

  • Yrittäjänä kasvuani auttaneille ammattilaisille, jotka olette ottaneet minut vastaan osaavana ihmisenä iästäni tai sukupuolestani riippumatta.

  • Rewell Centerin kollegoille, joita ilman en olisi säilynyt hengissä.

  • Samaan ketjuun kuuluville tsemppareille, joilta on saanut apua tiukassa paikassa.

  • Perheelle, rakkaalleni sekä ystävilleni kaikesta kärsivällisyydestä, avusta, kuuntelemisesta ja mukana pysymisestä.

  • Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä: rakkaat työntekijät. Kirjoitin teistä jo aikaisemmin täällä ja olen vieläkin teistä todella kiitollinen ja onnellinen. En olisi uskonut, että saisin luotua noin ihanan tiimin ja miten paljoin olette auttaneet kaikessa. Kiitos!

Olen unohtanut varmasti kiittää jotakuta ja tuoda esille kiitokseni syvyyttä. Kiitän jokaista, joka on käynyt tai ajatellut kauppaani. Nyt saan sulkea tämän oven ja avata uuden työpaikan oven maanantaina 11.3.2019. Seuraavan viikon ajattelin vain levätä. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia

Kuka on syypää kauppani konkurssille?

Onnistumiset koetaan usein kumpuavan itsestä, epäonnistumiset taas laitetaan helposti jonkun muun asian tai henkilön syyksi. Olenko ylikypsä valehtelija, jos väitän kauppani konkurssin takana olevan -ei kukaan-?

IMG_20190219_142116.jpg

Olen jutellut monen henkilön kanssa siitä, kuinka voisin laittaa vastuuseen ne, jotka ajoivat minut kauppani lopettamiseen. Olen vastannut näille puolellani olleille ihanille ihmisille, että totta kai laittaisin vastuuseen kaikki, jos vain olisi joku syyllinen. Annas kun kerron näistä potentiaalisista syypäistä.

Voisin nimittäin syyttää tavarantoimittajiamme, jotka lähettivät meille myytävää ja laskuttavat ihan syystäkin yritystäni. Voisin syyttää myös vuokranantajaa siitä, että tarjoavat parhaimman mahdollisen paikan kaupalleni ja vielä kehtaavat siitä laskuttaa vuokran. Voisin syyttää työntekijöitäni, jotka ovat kultaakin arvokkaampia ja päästävät minut vapaalle, mutta joille joudun siitä maksamaan palkkaa. Voisin myös syyttää ketjua, joka ei tehnyt ihmeitä ja pelastanut kauppaani, vaikka ei se ketjun tehtävä edes ole. He ovat franchisingantajia, eivät enkeleitä.

Ketä sitten syyttäisin? Syyttäisinkö asiakkaita, jotka eivät löytäneet kaupalleni? Tai niitä jotka löysivät eivätkä ostaneet tarpeeksi paljoa? Tai niitä, jotka eivät ymmärtäneet kauppani tarpeellisuutta? En voi heidänkään harteille tätä laittaa. Joillekin liikeideoille on kysyntää, toiset taas eivät menesty. Siinä voi olla syy esimerkiksi aika, paikka tai yleinen suhdannekehitys. Koitappa niitä sitten syyllistää. Ei aikaa kiinnosta, paikka ei välitä, suhdannekehitys ei muutu, vaikka kuinka suuttuisin. Ei näistä ole kanssani painimaan.

Olenko itse syypää? Olenko vihainen itselleni? Olen syypää siihen, että lopetan kauppani. Tein sen päätöksen, mutta muuhun kurjaan en ole vastuussa. En ole tehnyt mitään sellaista, joka olisi saanut asiakkaamme suuttumaan. En ole tahallani halunnut mitään pahaa kellekään. Olen tehnyt parhaani mukaan töitä ja kurkottanut parempaan. Olen laittanut itseni likoon ja taistellut. Päätin kuitenkin luovuttaa ja viedä aloittamani kunnialla loppuun. Teen sen niin hyvin kuin pystyn ja osaan. Siihen olen syypää.

Minusta ei saada itkijää, sormella toista syyttäjää tai marttyyriä. Ei minulla ole ketään, jota syyttää tai kenelle vastuuta vierittää. Ja vaikka olisikin, en sitä siltikään tekisi. Mitä sillä muka voittaisin? Seison ylpeänä päätösteni takana: niin sen päätöksen, josta tämä kaikki alkoi helmikuussa 2017 kuin senkin, jonka vuoksi helmikuussa 2019 laitan kauppani “asioita, jotka olen tehnyt hyvin” -mappiin. En ole kenellekään vihainen, en tunne katkeruutta tai syyllistä.

Olen pohjimmiltani iloinen, että sain toteuttaa kauppani. Ja olen onnellinen siitä, mitä se opetti ja mitä uusia asioita sain kohdata. Niitä ei voi kukaan viedä pois tai kyseenalaistaa. Se taas on asia, joka erottaa minut monesta muusta konkurssia tekevästä. Uutisoinnin vuoksi olen saanut huimat määrät tsemppiä ja ne auttavat jaksamaan.

Mutta näin se nyt meni. Kukaan ei syytä tästä minua. Minä en syytä ketään. Kukaan ei siis ole syypää. Näin se vain nyt meni.


Seuraavaan kertaan,
Julia

Kauppani viimeinen päivä on 28.2.2019, miltä se tuntuu?

Kauppani on viimeistä päivää auki torstaina 28.2.2019. Nyt se on päätetty ja siihen on pelottavan lyhyt aika. Kohta joudun luopua minulle rakkaasta. Mutta miltä se tuntuu?

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Moni meillä käyvä on toivonut, että unohtaisin lopettaa kauppani. Tässä hetkessä se tuntuu todella hyvältä idealta, koska en minäkään halua tästä luopua. Mielelläni pitäisin tätä ikuisuuden, mutta syyt lopettamiseen eivät kuitenkaan katoaisi ja olen jo liian pitkällä lopettamisen kanssa. Voi kuinka haluaisinkin jatkaa, mutta moni asia täällä muistuttaa lopettamisesta, kuten jo tyhjenneet hyllyt ja 15% alennuslaput.

Saan paljon kyselyjä jaksamisestani ja siitä, miltä kaupan sulkeminen tuntuu. On ihana huomata, että maailmassa on empaattisia ihmisiä. Sellaisia, jotka voivat kuvitella kokemani luopumisen tuskan. Minä olen toukokuussa 2017 ruuvannut kalusteita kasaan, maalannut niitä mustiksi ja kehittänyt valikoimaa vaasalaisille. Minä joudun myös katsoa sen kaiken hiipumista ja unelmani katoamista. Voin myös iloita niistä päivistä, jotka saan kaupallani vielä viettää. Työni (kuten kaikki työt yleensä) ei aina ole pelkkää juhlaa vaan riippuu päivästä, millä fiiliksellä kaupallani olen. Joskus ahdistaa ja surettaa, mutta useammin olen ollut onnellinen ja katsonut kauppaa ylpeydellä.

Kaupan lopettaminen on raskasta, mutta ei yhtä raskasta kuin mitä kuvittelin sen olevan. Luulen tämän helppouden johtuvan siitä, että prosessoin lopettamisen aiheuttamia tunteita jo etukäteen ja olen vähentänyt huomattavasti työntekoa, jotta saisin enemmän aikaa sulatella asioista. Lopettamisuutisemme on ollut julkista nyt kuukauden ajan, mutta minä olen siitä tiennyt jo monta kuukautta. Sain sitä pohtia, suunnitella ja surra etukäteen. Ilmoitin lopettamisesta vasta kun olin käsitellyt lopettamisen surut pääni sisällä. Monesti olen salaa itkenyt sitä, purkanut kiukun lenkkipolulla ja miettinyt, miksi en voi vaan heittää hanskoja tieskiin ja lähteä pois. Olen kulisseissa kerännyt voimia, jotta jaksan hoitaa tämän kunnialla. Raskasta oli viime vuoden lopussa, kun en kenellekään siitä voinut kertoa. En saanut näitä välittäviä kommentteja, koska murheistani ei vielä tiedetty. Oli suuri helpotus kertoa suurimmasta salaisuudesta julkisesti ja saada jutella siitä avoimesti. Surra sitä ihanien asiakkaidemme kanssa.

Konkurssi ja kaupan lopettaminen tuntuu nyt pelkästään asialta, joka täytyy hoitaa. Ei se kivaa ole, mutta ei yhtään niin kurjaa kuin voisi luulla. “Mitä kuuluu” -kysymykseen vastaan “hyvää” ja tarkoitan sitä. Pidän kauppaa vielä noin viikon verran, kuun viimeiseen päivään saakka. Sen jälkeen teen jotain muuta. Asiat järjestyvät omalla painollaan ja kaikki on hyvin. Suurimman surun olen jo käsitellyt, nukun nykyään hyvin ja nauran muutenkin kuin yliväsyneenä. Jaksan nykyään taas vitsailla, suunnitella kivoja juttuja ja iloita keväästä. Vuodenvaihteen aikoihin en jaksanut tehdä kuin välttämättömän. Kevät, järkevä työvuorosuunnittelu ja lopettamisuutisemme yllättävän positiivinen vastaanotto on auttanut paljon jaksamaan. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Hyvät työntekijät ovat yrityksen arvokkain pääoma

Johdan yritystäni niin sanotuilla pehmeillä arvoilla. En koe tarvetta korostaa asemaani tai laittaa työntekijöitäni hierarkisesti alapuolelleni. Absoluuttinen totuus on, että työntekijäni ovat minulle tärkein ja arvokkain asia kaupallani. En pärjäisi ilman heitä.

Työntekijät ovat oman yritykseni tärkein pääoma. Kuva: Pixabay

Työntekijät ovat oman yritykseni tärkein pääoma. Kuva: Pixabay

Näin ystävänpäivänä on oikea hetki tuoda esille suurta rakkauttani työntekijöitäni kohtaan. Työntekijäni ovat yritystäni ja minua kantava voima. He pitävät minut järjissäni, mutta en muista heitä siitä kiittää tarpeeksi usein.

Kun kauppa on auki vähintään 52 tuntia viikossa ja työtunteja hiukan enemmän avaamisen ja sulkemisen toimenpiteiden vuoksi, tiesin jo ennen kaupan avaamista tarvitsevani työntekijöitä tuekseni. Toukokuussa 2017 avattua kauppaa pidimme aluksi kahdestaan, minä ja ensimmäinen osa-aikainen työntekijäni. Kesän jälkeen ymmärsin, että tarvitsen toisen työntekijän. Halusin joskus olla viikonlopun vapaalla.

Syksyllä 2017 palkkasin toisen ja vielä kolmannenkin osa-aikaisen. Sen jälkeen ensimmäiseni lopetti ja palkkasin vielä yhden työntekijän jouluksi apuun. Joulu 2017 teimme nelihenkisen tiimin turvin. Nelihenkinen olimme kesän alkuun saakka, jolloin yksi näistä kolmesta lopetti. Yksi heistä jäi minulle kesätöihin ja yksi meni kesäksi töihin muualle. Tämä kesän ainokaiseni lopetti kesän lopussa muuttaen oman alan töiden perässä Etelä-Suomeen. Jäin yhden muualla kesätöissä olevan varaan. Kaipasin itselleni pakkiparia, joka olisi yhtä perillä kaupan asioista kuin minäkin. Löysinkin aivan huipun ja palkkasin meidän rinnallemme vielä kaksi muuta pienemmillä tunneilla. Syksyllä 2018 meistä tuli siis viisihenkinen tiimi, mistä olen ollut äärimmäisen tyytyväinen.

Koen, että tärkein tehtäväni on huolehtia, että töitä on helppo tehdä ja työntekijäni saavat myös tarvitsemaansa vapaa-aikaa. Haluan olla pomo, johon on helppo ottaa yhteyttä. Sellainen, jota ei tarvitse pelätä ja jolle voi siksi kertoa, jos joku on hyvin tai huonosti. Haluan olla läsnä kuitenkaan asettamatta turhia rajoja. Annan työntekijöideni tehdä päätöksiä, arvostan oma-aloitteisuutta. Olen halunnut saada palautetta ja kehittyä paremmaksi. Olen halunnut olla sellainen, jolle palautetta voisi antaakin ilman turhaa stressiä. Kerron heille mitä toivoisin heidän tekevän vuoroissa ja miten asiat toimivat. Korjaan ja kerron paremman tavan, jos huomaan jonkun asian olevan väärin. Kunnioitan heidän toiveita ja kerron, mitä itse odotan saavani. Varmistan, että palkat tulevat ajoissa ja pesuaineita löytyy siivouskaapista. Tehtäväni on opettaa talon tavoille ja antaa työntekijöiden sen jälkeen soveltavan oppeja opettaen minullekin parempia tapoja toimia.

Olen rekrytoinneissa ottanut huomioon aikaisemman työkokemuksen ja fiiliksen, joka henkilöstä jäi. Haluan kaupallani olevan aina hyvä tunnelma ja se onnistuu, kun kanssani töitä tekee iloiset ja avuliaat ihmiset. Onneksemme meille on hakenut suuri määrä ihania ihmisiä ja harmi, etten ole kaikille heistä tarjota työpaikkaa.

Meitä on nyt siis vielä viisi. Olen onnellinen siitä yhdestä, joka aloitti meillä jouluna 2017. Luotan häneen kuin kiveen, hän on ollut monesti syy hymyyni, kun muuten on vastustanut. Hän teki kanssani viime toukokuun melkeinpä kahdestaan, vaikka samaa aikaa muutin ja suunnittelin kauppani ensimmäisiä synttäreitä ja olin tosi väsynyt. Hän on oikea kultakimpale.

Olen onnellinen myös siitä ihanasta, joka tekee melkein yhtä paljon töitä kuin minäkin ja antaa minun nukkua pitempään arkipäivinäkin. Hän opetti, ettei minun tarvitse tehdä aamuvuoroja, koska olen pomo. Voin aivan yhtä hyvin tehdä iltojakin, jos haluan lepoa ja joustan mielummin iltatunneista kuin aamuista. Hän yllättää ahkeruudessaan ja kekseliäisyydessään minut melkeinpä päivittäin ja hänelle lopettamisuutisten kertominen oli kaikista hankalinta. Hän on ollut yksi parhaimmista valinnoistani.

Onnellinen olen myös siitä yhdestä, joka nuoresta iästään huolimatta oli jo valmis meidän työhön. Hänestä huokui hyvä mieli ja näyttämisen tahto. Hän hyppää sujuvasti mukaan ja tekee työtä ihailtavalla varmuudella ja ammattitaidolla. Hän oppi todella nopeasti ja pärjää varmasti ihan missä tahansa työssä erinomaisesti. Hän on joustava ja pienelläkin varoitusajalla on mukana auttamassa. Aivan ihana hänkin.

Tuorein työntekijäni oli kaivattu lisä tiimiimme ja myös hän on ollut korvaamaton apu tässä kaikessa. Hän hymyilee aina. Hän on aktiivinen ja halukas oppimaan uusia juttuja. Hän on äärettömän tehokas ja mahtava tiimipelaaja. Hänen kanssaan olen oppinut paljon. Hän on antanut minulle boostia ja luultavasti tietämättäänkin pistänyt yrittämään kovemmin. Hän on tulevaisuuden toivo ja näkisin hänestä tulevan vielä aivan ihana pomo, jos sen on jotain, mitä hän haluaa. Ihailen myös hänen ennakkoluulotonta asennetta muita ihmisiä ja tehtäviä kohtaan.

Olen myös onnellinen heistä, jotka ovat meillä jo lopettaneet. Suuri apu oli hän, jonka kanssa opettelimme kaupan pitämistä. Hänen kanssaan minulla oli huisin hauskaa ja opettelin tekemään töitä järkeviä määriä. Hän tiesi enemmän erikoisruokavalioista kuin minä ja yritin häneltä oppia kaiken mahdollisen. Hänen kanssaan rekrysimme yritykseni toista työntekijää. Saimme toiseksi työntekijäksi todellisen ammattilaisen. Hän oli tehnyt enemmän töitä tällä alalla kuin minä, hän tiesi mitä tehdä. Hän opetti paljon ja luotin häneen aivan kaikessa. Hän antoi minulle hetkiä viime kesänä huilata, hänen kanssaan teimme ratkaisuja yhdessä. Hänelle halusin kertoa kuinka paljon häntä arvostin ja halusin auttaa hänen muutossaan, kun jouduin hänestä luopua. Onnellinen olen yritykseni kolmannesta työntekijästä. Hänestä, jonka kanssa aikataulut menivät jatkuvasti ristiin työtä haettaessa, sillä emme tuolloin aktiivisesti rekrynneetkään. Kun lopulta onnistuimme olemaan samassa paikassa samaan aikaan, en voinut kuin palkata hänet. Hän oli tehnyt vastaavissa kaupoissa paljon töitä ja opetti muun muassa tiskikoneen käyttöä. Hän auttoi syksystä 2017 sitä seuranneeseen kevääseen paljon ennen kuin hän halusi keskittyä opiskeluunsa. Hänestäkin oli kurja luopua. Onneksi olen saanut jutella näiden entistenkin työkavereideni kanssa työsuhteen jälkeenkin, he ovat jääneet positiivisina tapauksina mieleeni ja ilmeisesti myös toisinkin päin.

Kiitos siis työntekijöilleni, että olen saanut tarpeeksi huilata. Kiitos siitä kaikesta mitä opetatte minulle. :) Ilman teitä olisin jäänyt paljosta paitsi. Työntekijäni antavat minulle paljon. He ovat enemmän kuin työntekijöitä ja tekevät työnsä erityisen hyvin. Saan heistä paljon hyvää palautetta enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Siksi he ovat yritykseni tärkein pääoma.

Hyvää ystävänpäivää! <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Rohkeiden valintojen vaikeus

Wikipedia sanoo rohkeudesta näin: Rohkeus on uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai uhkailusta. Esimerkiksi benji-hypyn tehnyttä ihmistä voidaan pitää rohkeana. "Fyysinen rohkeus" on rohkeutta kohdata fyysistä kipua, kärsimystä tai kuoleman uhkaa, kun taas "moraalinen rohkeus" on kyky toimia oikein välittämättä vastustuksesta, häpeästä, skandaalista tai vähättelystä. Rohkeus on yksi  kardinaalihyveistä. Rohkeus on subjektiivinen kokemus, sitä mikä yhdelle on rohkeaa on toiselle tavanomaista. Noh, olenko minä rohkea?

1498012_10201780966538753_592168729_o.jpg

Kun perustin kauppani, en kokenut olevani rohkea. Minä näin itseni kauppiaana ja näin kaupassani suuren potentiaalin. Käärin hihani ja aloin hommiin. Yksi asia kerrallaan opettelin käsitteitä ja kokonaisuuksia, kunnes aloin niistä tajuta jotain. Lopulta tulin oman kauppani ammattilaiseksi. Olin se, joka tietää kaikista eniten.

Ei se helpolla tullut. Muutos ja pelko asioiden menevän huonoon suuntaan oli kokoajan läsnä. Piirsin tarkat ja synkät uhkakuvat mieleeni, mutta näiden avulla toisaalta tiesin tasan tarkkaan minne en mene tai mihin asti en anna asioiden mutkistuvan. Olen usein valvonut öitä murehtien, kärsinyt keskittymisvaikeuksista ja saanut jäätäviä vatsanväänteitä. Olen pelännyt ottaa seuraavaa askelta, asettaa itseni kritiikille alttiiksi sekä toivonut tahdonvoimani olevan välttämättömiä muutoksia vahvempi. Usein näin on onnekseni ollut.

Pelolta minua on suojellut tarve tehdä oikein ja halu tehdä esimiestyötä kunnialla vastuuta kantaen. Kun työni on toimia oman yritykseni parhaaksi, kuuluu siihen myös rohkeus tehdä vaikeita päätöksiä. Juuri niitä, joita en haluaisi tehdä. En välttämättä tekisi niitä, jos työni olisi vaalia omaa onneani ja pysyä mukavuusalueillani. Työni on pitää huolta yrityksestä ja tehdä sitä koskevia päätöksiä parhaimman tietoni mukaan. Silloin rohkea valinta on tehdä oikein, ei välttämättä kuunnella sydäntä vaan järkeä. Ja joissakin asioissa myös toisinkin päin. Järki antaa vääriä signaaleja ja sydän on se, jolla on paras tieto.

Jokaisella meillä on vain yksi elämä (ehkä). Jos antaa pelolle valtaa, murenevat unelmat varmasti. Jos rohkeutta on toteuttaa omaa sisintä, olen oikealla tiellä. Kun ilmoitin kauppani lopettamisesta, vaati se suurta periksiantamattomuutta ja järjestelmällisyyttä. Koskaan aikaisemmin en ole tuntenut niin suurta epäröintiä kuin lehdistötiedotteiden lähettämisen hetkellä. Hetkenä, jolloin teksti oli kirjoitettu, mutta lähetä-nappulaa pitäisi painaa. Silloin vielä mietin mukavuusalueella pysymistä ja kulissien pitämistä päällä. Silloin koin rohkeuden tunteita pelottavan tuntemattoman edessä. Olin hyppäämässä suoraan syvään päähän, koska matalaa ei ollut. Se oli tehtävä nyt tai ei koskaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka olin tehnyt kriisiviestintäsuunitelman jo kuukautta aikaisemmin. Halusin tehdä siitä mahdollisimman helppoa ja varmistaa työni olevan aikataulussa pysymistä ja suunnitelman noudattamista. Ei suunnitelman noudattaminen ole rohkeutta, se on järjestelmällisyyttä. Suunnitelman kirjoittaminen taas oli osoitus ammattitaidosta. Rohkeutta on yksittäiset epämiellyttävät teot.

Mikä mielestäni on rohkeaa? Olen saanut tehdä monia rohkeaksikin luonnehdittuja asioita elämässäni. Olen se muutosmyönteinen, joka irvisti kerhokuvassa, vaikka kuvaaja on varmasti pyytänyt hymyilemään. Olen ollut se pikkutyttö (koin tarpeelliseksi korostaa pikku-sanalla sitä, että tästä on jo jonkin aikaa), joka äänteli “kauneimpia” säveliä (ei siis sanoja vaan pelkkää limat kurkusta irrottavaa mölinää) kaverinsa kanssa kiven takana koiraa ulkoiluttavalle naapurin sedälle uskoen, ettei hän varmastikaan tiedä ketkä siellä kiven takana ovat. Olen se, joka tupeerasi hiuksensa röllipeikkotakkuun, koska se oli omasta mielestä siistiä. Olin se, joka käytti verkkareita koulussa, vaikka se oli jonkun mielestä noloa. Olin myös se, joka muutti yksin vaihtoon vuodeksi saaden satoja ihania muistoja koko loppuelämäksi. Olen ollut se, joka tarttuu tilaisuuksiin mahdollisuuksina oppia ja ymmärtää lisää itsestä ja maailmasta. Myös se, joka tunsi tarkasti miesmakunsa ja laati kymmenen kohdan kriteerilistan. Ja myöhemmin rakastuin mieheen, joka ei täyttänyt ensimmäistäkään kohtaa tästä listasta. Olen se, joka pystyy myöntämään olleen väärässä ja onnekseni olen ollut rohkea valitsemaan sen rohkean valinnan, kun järki sanoo “ei todellakaan”. Olen puolustanut heikompaa, koska olen uskonut sen olevan oikein. Olen tehnyt valintoja itseäni kuunnellen, muiden odotuksista huolimatta. Kun nykyisyyttä peilaa tätä taustaa vasten ei ole ihme, että olen myös se, joka teki vaikean päätöksen yrityksen parhaaksi, vaikka se riitelee oman mukavuusalueella pysymisen kanssa. Olen uskaltanut laittaa itseni arvostelulle alttiiksi, koska koen vahvaa vastuuntuntoa ja tarvetta tehdä asiat järkeni ja sydämeni hyväksi osoittamalla tavalla.

Olen rohkea kun valitsen oman polkuni. Suurinta ja myös merkityksellisintä rohkeutta on kuitenkin kertoa omat heikkoudet sekä epäröinnin hetket ääneen ja luottaa siihen, että on silti aivan täydellisen hyvä. Edes sille yhdelle erityiselle. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

PS. Tässä on ihan mahtava listaus rohkeudesta: Mielenihmeiden 50 rohkeaa tekoa.

Mikä tai ketkä motivoivat kirjoittamiseen?

Tämä kirjoitus käsittelee kirjoitusmuusiani. Niitä ihmisiä tai asioita, jotka innostavat kirjoittamaan ne ensimmäiset sanat. Toisaalta en näitä haluaisi perustella, mutta luulenpa niiden tärkeyden avautuvan vasta pienen perustelun jälkeen.

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

Freddie Mercury, Queenin musiikki ja Bohemian Rhapsody -elokuva

Nämä ovat suurimpia innostajiani, hyvänmielen ja mahdollisuuksien antajia. Osa ystävistäni onkin jo kuullut kyllästymiseen asti lausettani “mitä Freddie tekisi?”.

Inspiroiduin hyvin vahvasti Queenista kertovasta Bohemian Rhapsody -elokuvasta. Bändin musiikki oli tosin jo ennen elokuvaakin mieleeni: häälaulumme tanssittiin Queenin Don’t Stop Me Now:n tahtiin. Elokuvan myötä ihailu Freddien asennetta, rohkeutta ja itsevarmuutta sekä hänen tapaa elää kohtaan nousivat tärkeiksi teemoiksi omaakin elämääni pohtiessa. Freddie oli aikansa pioneeri, joka vähät välitti siitä, mitä muut ajattelivat tai olettivat. Hän itse määritti sen, mistä hänet tunnetaan. Hän tiesi olevansa lajissaan ainutlaatuisen lahjakas ja halusi tuottaa materiaalia muiden iloksi viimeiseen saakka. Hän on yksi suurimmista idoleistani ja olisin halunnut käydä keskusteluja näistä teemoista hänen kanssaan. Hän kuoli reilun kuukauden päästä syntymästäni.

Haluaisin olla oman elämäni Freddie. Haluaisin luoda oman tavan elää elämäni. Olemme mieheni kanssa tehneet monia “normeista” poikkeavia päätöksiä elämässämme siinä, miten haluamme elää yhdessä. Joskus näitä päätöksiä kyseenalaistetaan poikkeavuutensa vuoksi ja joudumme niitä perustella. Yhdessä päätetyissä normaalista tavasta poikkeavissa asioissa olemme kokeneet ratkaisujemme palvelevan meidän onnellisuuttamme parhaimmalla tavalla, tällä hetkellä. Asiat ovat nyt hyvin, mutta tiedostamme maailman ja meidän muuttuvan jatkuvasti. Emme voi tietää, koska toimintatapaamme tulee muuttaa vai muuttuuko se huomaamatta johonkin suuntaan. Esimerkkinä näistä tavallisesta poikkeavista päätöksistämme mainittakoon yhteenmuutto vasta muutama kuukausi ennen häitämme. Päätimme muuttaa yhteen vasta silloin, koska aikaisemmin emme olleet valmiita yhteiseen kotiin emmekä halunneet luopua omasta tilastamme. Yhteenmuutto oli pitkä ja raskas prosessi, joka vielä kesken, mutta jo huomattavasti paremmin jumpattu meidän elämälle sopivaan muotoon. Päätimme olla Freddie ja luoda parisuhteemme omat säännöt. Yhdessä.

Yksi suurimmista inspiraation lähteistä on Queenin Bohemian Rhapsody, musiikillisen älykkyyden ilmentymä. Teos, joka syleilee kaikkia maailmoja ja saa kaiken nivoutumaan yhteen juuri sopivalla tavalla. Siitä saa inspiraation sydäntä raastavaan “äiti, ammuin miehen” tai henkeänostaviin “mä en luovuta” -teksteihin. Saan laulusta voimaantumisen tunteita ja en halua kuolla koskaan, taistelen ajatusta oman syntymän katumista vastaan. Kun sitä paukuttaa stereoista ja laulaa mukana, herää sisäinen Freddie henkiin. Silloin kannattaa kirjoittaa ne kaikista hankalimmat tekstit. Kysessä on siis todella merkittävä teos.

Nuoret ja aloittavat yrittäjät

Pääni sisälle on asetettu ikä, jolloin on vasta varteenotettava ja osaava. Kun on pitänyt kauppaa reilun 1,5 vuotta on monen asian ammattilainen ja osaa vaikka ja mitä. Silti ajattelen olevani liian nuori johonkin, mitä kovasti haluaisin. Kun nuo ajatukset valtaavat mieleeni, koitan olla kuin Freddie. Miettiä kuinka vähän hän välittäisi siitä onko nyt juuri oikeanlainen. Maailma muuttuu ja osaan enemmän kuin moni eläkkeelle pääsevä. Loputon mielenkiinto uusia asioita kohtaan ja kyseenalaistava asenteeni auttanee pärjäämään työssä kuin työssä.

Yksi tärkeistä teemoista, jotka haluaisin blogissani tuoda esille on yrittäjyyden ilot ja sen mitä siitä saa. Usein pelätään yrittäjyyden vastuuta ja taakkaa. Ajatellaan yrittämisen olevan vain jatkuvaa puurtamista ja oman edun ajamista. No, ei se ole niin. Yrittäjyys on vapauttavaa ja palkitsevaa ja työpaikkasi on varma siihen asti kunnes toisin niin päätät. Missä muualla on samalla lailla? Yrittäjähenkiset ihmiset ovat oma lajinsa. Yrittäjäksi ryhtyvät muun muassa ihmiset, joilla on suuri intohimo omaan osaamiseensa ja haluavat käyttää sitä hyväksi. Yrittäjillä on usein myös valtavia unelmia ja valtava halu toteuttaa ne. Yrittäjyys ei siis ole vain marisemista ja vaikeuksia vaan unelmien toteuttamista ja uuden oppimista. Se on yrittäjähenkisten ihmisten itsensätoteuttamista, eikä silloin kannata huolestua taakasta tai vaivasta. Silloin ryhdytään toimeen ja toteutetaan ne ihanimmat suunnitelmat.

Haluan siis rohkaista kaikkia, jotka haaveilevat työllistävän itse itsensä. Olen mielelläni puhumassa hyvää yrittäjyydestä jopa näin oman yritykseni menettäessäkin. Konkurssi ei ole maailmanloppu vaan uuden alku. Ensimmäisellä kerralla ei tarvitse onnistua, ei sillä toisellakaan. Jos oppii, ei aiheuta muille harmia ja on valintojensa kanssa onnellinen, en tiedä onko tarvetta onnistua yritysmaailmassa ollenkaan. Ja se yrittäjyydenmatka sinne uuden alkuun voi keino päästä entistä ihanampaan uuteen alkuun.

Pilvien hopeareunukset

Moni on ihmetellyt sitä, miten otan kauppani alasajon niin kevyesti ja miten ylpeydellä kerron tekeväni konkurssia. Ei konkurssi mikään helppo ole, mutta olen päättänyt ajatella enemmän sitä mitä olen saanut yritykseltäni kuin mitä minulta “otetaan pois”. Konkurssi ei ole minun epäonnistumiseni vaan osoitus siitä, ettei yritykseni menestynyt. Yritys, vaikka kuinka tärkeä onkin, on vain materiaa, johon ei kannata liikaa kiintyä. Sen eteen tehdään parhaimmat päätökset ja tässä kohtaa paras päätös oli yrityksen lopettaminen.

Kaikki vastoinkäymiset kasvattaa ja jos ei halua nähdä niitä hyviä asioita, on elämä raskaampaa. Jos on huono myyntipäivä, kassan laskeminen on helpompaa. Jos itkettää, stressitasot ovat normaalit, koska tunnet tunteita. Jos nukkuu huonosti, kahvi herättää paremmin. Jos jalka on kipeä, osaat arvostaa sitä päivää kun se paranee. Kaikilla asioilla on hyvät puolensa tai edes pieni hyvän hippu. Haluan tuoda niitä esille kaiken kurjan ja valituksen keskelle. Minä uskon ajattelutavan vaikuttavan myös muuhunkin elämänlaatuun. Siksi liputan ilon ja positiivisuuden puolesta, kieltämättä kuitenkaan niitä murheitakaan. Ne kaikki kuuluvat elämään, mutta ilo kasvaa sitä miettimällä.

Tässä siis suurimmat kirjoittamiseen innottajat. Jopa tätä kirjoittaessa tulee hyvä meininki ja tekisi kirjoittaa enemmänkin tekstejä. Jännä, miten helposti itseään voi ohjata tiettyyn suuntaan miettimällä “mitä Freddie tekisi”, mitä annettavaa minulla on muille ja mitä hyvää elämässä on tänään. Kiitos siis teille ihanat muusani! <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Mitä yrittäjyys opettaa?

On jännää kirjoittaa yrittäjyydestä, kun kaiken jälkeen on kokemuksestaan aivan äärettömän onnellinen. Minä, konkurssia tekevä yrittäjä, olen onnellinen. Hullua! Tässä nopea listaus, mitä yrittäjyys opettaa.

IMG_20190121_212358.jpg
  • Jos olen joskus käyttänyt sanaa TEHOKAS työhakemuksessani, perun puheeni. Yrittäjyyden myötä olen oppinut, mitä tehokkuus todella tarkoittaa. Nyt voin sanoa olevani tehokas ja tarkoittaa sitä.

  • Toinen tehokkuuden kanssa samaan kastiin kuuluva sana on MULTITASKING. Ennen sitä en osannut ja nyt ilman sitä ei saisi kaikkea tarvittavaa aikaiseksi. Joskus multitasking taas tarkoittaa monen asian huonosti tekemistä, mutta yrittäjänä on pitänyt opetella keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa. Aika usein asiat vaativat tiettyä järjestystä, mutta et itsekään tiedä mikä järjestys on. Parempi siis tehdä kaikki samaa aikaa.

  • STRESSIN- JA PAINEENSIETOKYKY on nyt testatusti aivan huippua. Kun CV:ssä lukee yrittäjä tai kauppias ja olet hengissä, henkinen kanttisi on todistetusti rautaista.

  • VOIMAVARAT ovat jokaisella rajalliset. Yrittäjänä oppii venyttämään sinne jaksamisen äärirajoille. Siellä käydessä oppii myös tunnistamaan, milloin ei kannata enää kokeilla kepillä jäätä vaan ihan suosiolla levätä. Yhdenkin vapaapäivän jälkeen on taas uusi ihminen. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, mutta on minulla toiminut.

  • ASIAT OVAT ASIOITA -mentaliteetti auttaa uusien asioiden opettelussa. Yrittäjyys opetti katsomaan tekemättömiä töitä tai muutenkin työtehtäviä asioina. Aluksi kirjanpito tuntuu heprealta. Kun sitä katsoo asiana, ei se olekaan mikään raskas rasti. Se on periaattessa klikkauksia, jotka pitää tehdä tarkasti mietityssä järjestyksessä. Epämiellyttävää se aika usein on, mutta ei aina raskasta.

  • KUUNTELEMISEN TAITO kehittyy, kun haluat kuulla ja oppia kaiken mahdollisen asiakkaiden erikoisruokavalioista, kokeneempien yrittäjien vaiheista ja virheistä sekä kanssaihmisten kokemuksista elämästä iloineen ja suruineen. Kaikki tieto ja ymmärrys auttaa samaistumaan ja luomaan merkityksellisempiä suhteita muihin.

  • MOKA ON LAHJA. Ilman ajoittaisia epäonnistumisia ei tiedä, miten tehdä asiat oikein seuraavalla kerralla. Siksi mokat ovat järjettömän tärkeitä oppimisen kannalta. Jos mokat ovat lahja, onnistumisista pitää olla kiitollinen.

  • LUONTEENLUJUUS kasvaa, kun puolustat omaa yritystäsi ja havittelet sen menestystä.

  • AITOUDEN ARVOSTUS saa uuden merkityksensä. Ensiksi yritin tehdä asiat aina oman yritykseni imagon hyväksi unohtaen omat tarpeeni. Kun sisuunnuin ja päätin, että saan olla juuri kuten tahdon, aloin arvostamaan perhettäni, ystäviä ja niitä, joiden seurassa sain olla juuri kuin olen.

  • ITSELUOTTAMUS heittelee päivästä riippuen. Joskus tunnet, että olet luuserein torakka, mutta toinen päivä taas koet olevasi kuolematon maailmanvalloittaja. Itse pidän enemmän tuosta jälkimmäisestä fiiliksestä. (Kuten arvattaessa on, tänään on tuo jälkimmäinen päivä.) Koskaan aikaisemmin en kuitenkaan ole ollut yhtä varma omasta osaamisestani ja siitä, mihin pystyn niin tahtoessani.

  • OMINAISUUDET YKSINKERTAISTUVAT, koska et koe tarvetta selittää asioita. Joko olet hyvä asiakaspalvelija tai sitten et. Joko osaat puhua kieltä tai sitten et. Kaikki ei osaa kaikkea, joku osaa taas jotain enemmän. Seuraava työnantaja saa minut, en koe tarvetta valehdella.

  • VERKOSTOT ovat yksi suurimpia onnentuojia kaupasta luopumisen jälkeen. Olen saanut tutustua moneen ihanaan ihmiseen kaupallani. Ja oppinut juttelemaan sujuvasti ihan mistä vain kenen tahansa kanssa.

  • UUDET MAHDOLLISUUDET yrittäjyyden jälkeen ovat helpommin saavutettavissa. Jos olisin ollut palkkatöissä en pääsisi etenemään näin nopeasti. Siitä voin kiittää vain yrittäjyyttä.

Eli yrittäjyys on rankkaa, mutta hyvin palkitsevaa. Eikä kaikkien tarvitse olla kivijalkakauppayrittäjiä kauppakeskuksessa vaan yrittäjyys on matka myös osa-aikaisena oman unelman ja intohimon ohjaamana. Yrittäjä voi olla myös oman palkkatyön ohella, jos työnantaja antaa siihen suostumuksensa. Yrittäjyys antaa enemmän kuin ottaa, jos niin vain haluaa nähdä ja antaa mahdollisuuksien tulla luokseen. Todistusaineisto A kirjoittaa tätä postausta juuri tällä hetkellä.

Mikä on siis tämän jutun pointti? Tarkoitukseni on rohkaista: jos jalkaa vipattaa yrittäjyyttä kohti, älä estele. Etsi keino kulkea intohimoasi kohti, aloita vaikka osa-aikaisena, vahvista vahvuuksiasi, tule hyväksi huonosti taitamissa asioissa, etsi yhtiökumppania paikkaamaan todelliset heikkoudet ja mieti mitä tarvitset. Toteuta itseäsi, me elämme vain kerran. Jos hyvin käy (tämäkin absurdia kirjoittaa) pääset samaan tilaan kuin itse olen. Olisit tyytyväinen siitä, mitä opit työssä ja etenkin itsestäsi. Sitä tietoa ei saa ilmaiseksi ja siksi ylpeästi maksan oppirahoistani jokaisen sentin. Ilman katumusta tai katkeruutta. Tyytyväisyys ja onni ovat päällimmäisenä mielessä. Kiitos!



Seuraavaan kertaan,
Julia

Luovun kaupastani

Tätä on vaikea kirjoittaa, tähän kiteytyy niin monia tunteita ja unelmia. Luovun kaupastani alkuvuoden 2019 aikana. Aikataulu on tosin vielä avoin. Asiat voivat edetä nopeastikin, kuitenkin viimeistään maaliskuussa sanon heipat kaupalleni. Päätös on pitkän pohdinnan tulos ja siihen on vaikuttanut monet asiat. Nyt vasta saan niistä kertoa.

IMG_20190115_230306.jpg

Avasin kauppani toukokuussa 2017 täynnä tarmoa ja toiveita, mihin kauppaani haluan viedä, millaisena haluaisin sen nähdä. Tein ympäripyöreitä päiviä opetellen uusia taitoja esimiestyöstä, asiakaspalveluun ja kirjanpitoon. Asia kerrallaan kauppani alkoi näyttää siltä, miltä sen halusin. Suuret unelmani kauppani kannattavuusasteesta, työnmäärän laskusta ja oman vapaa-ajan takaisin saamisesta eivät kuitenkaan toteutuneet. En voinut muuta kuin laittaa kädet ylös, luovuttaa.

Rakastan kauppaani koko sydämestäni ja se on ollut yksi parhaimmista ja opettavimmista asioista tähän asti. Olen elänyt kaupalleni: murehtinut, iloinnut, onnistunut ja pettynyt. Olen tehnyt hullunlailla töitä, olen myös saanut pidettyä tarvitsemiani vapaapäiviä. Olen järjestänyt ison määrän kampanjoita suunnittelusta toteutukseen asti. Olen oppinut tekemään lakisääteisiä tehtäviä ja edustamaan yritystäni monissa tilaisuuksissa. Olen oppinut tuntemaan rajani, olen myös oppinut tunnistamaan, missä olen hyvä ja mitä pitää kehittää tulevaisuutta silmällä pitäen. Tiedän olevani kova luu ja periksiantamaton.

Olen kehittynyt hirveästi esimiehenä, rekrytoijana sekä toimitusjohtajana kirjanpitovelvollisuuksineen. Olen oppinut tuntemaan ison joukon ihmisiä, joille ilman tätä kokemusta en olisi ehkä koskaan puhunut. Olen käynyt läpi tunteita, joita en aikaisemmin ole tunnistanut. Olen löytänyt sisäisen innon kirjoittamiselle ja tavan päästää luovuuteni valloille. Olen saanut toteuttaa itseäni kauppani avulla, olen myös saanut kehittyä ihmisenä.

Päällimmäinen syy, miksi luovun kaupastani on sen sitovuus ja halu tehdä jotain muuta. Kauppani sitoo minut keskittämään kaikki voimani siihen, kauppiaana työni on olla töissä kaupallani. Kauppani ei tuota niin paljoa, että voisin olla pitempiä aikoja pois työmaalta. En siis koskaan pääse vapaalle, mutta en kuitenkaan saa ansaitsemaani korvausta kovasta työnteosta. Kaipaisin elämääni hieman vakautta ja varmuutta myös taloudellisella puolella. Koen, että hyppy tuntemattomaan on tarpeen nyt. Jos en nyt hyppäisi, tekisin sen kuitenkin jossain vaiheessa. Ennemmin tai myöhemmin, tässä kohtaa ennemmin on parempi vaihtoehto.

Kauppani on arjenluksusta. Se on kaupungin kaunein timantti, hyvänmielen keidas ja jutustelupaikka. Se on paikka, jossa ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Jos kuitenkin tunnet huonoa omaatuntoa, löytyy kaupaltani myös se parempi vaihtoehto sille lohturuuallesi. Henkilökunta on läsnä, juttelee asioista ja on kiinnostunut oppimaan lisää. Kaupalleni on helppo tulla tutustumaan tuotteisiin ja siellä saat apua erikoisruokavaliokokkailuun. Me olemme toimineet vaasalaisia varten, sydämellä.

Tässä tilanteessa jatkajan löytäminen on haastavaa, joten valmistaudun kauppani purkamiseen. Paras skenaario olisi, että joku ottaisi kauppani johdettavaksi. Opettaisin kaiken minkä tiedän, maksaisin siitä aluksi vaikka palkkaakin. Kertoisin mitkä tuottet ovat vakkareidemme valitsemia, mitkä omaa tulkintaani. Kertoisin mistä saat tilattua tuotteet parhaimmilla hinnoilla, miten työvuorosuunnittelua kannattaa tehdä. Opettaisin myös mitä joulu meille tarkoittaa ja miten kesälomat kannattaa järjestää. Mikä olisi ihanampaa kuin työskennellä omassa kaupassa ihanien työntekijöiden kanssa? Jos minä tai ketju emme löydä työlleni jatkajaa, jää Vaasa ilman kaltaistamme herkkusuun paratiisia, taas. Tunnen tästä huonoa omaatuntoa sekä pettymystä. Lupasin, että kauppa on täällä jäädäkseen.

Koska luovun kaupastani näin muutaman vuoden jälkeen, saan maksaa yritykseni lopettamisesta johtuvia oppirahojani vielä hyväsen aikaa henkilökohtaisella tasolla. Jos kaipaatte joukkoonne asiakaspalvelun ammattilaista, luovaa kirjoittajaa, ihan mitä tahansa oppivaa toimistorottaa tai markkinoinnin ja tapahtumien järjestäjää, ottakaa yhteyttä julia.loukiainen (at) gmail.com ja lähetän teille lisätietoja osaamisestani.

Luovun siis kaupastani, jotta pääsisin toteuttamaan itseäni vapaammin. Olen pahoillani siitä pettymyksestä, jonka varsinkin vakioasiakkaamme joutunevat kokemaan. Vakioasiakkaidemme vuoksi haluaisin olla kaupallani aina, kunhan siinä sivussa ehtisin muuhunkin, esimerkiksi nukkumaan ja tekemään ruokaa.

Seuraavaan kertaan,
Julia

Yritykseni on lapseni

Kun kerron olevani yrittäjä, kysytään usein millaista se on. Aloin pohtia, miltä yrittäminen vastuineen ja onnistumisen iloineen tuntuu. Tulin lopputulokseen oman yrityksen pyörittämisen olevan jollain tapaa samankaltaista kuin lapsesta huolehtiminen (oletan, en siis todellakaan tiedä). Tässä tulkintaani yrittäjyydestä.

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

Olen yritykselleni etävanhempi, joka on lähes päivittäin lapsen kanssa tekemisessä. Lastenhoitajasta minut erottaa se, että minulla ei ole lasta kohtaan työaikoja, vaan lapsi on minulla jatkuvasti mielessä ja hoidan sen asioita myös vapaa-ajallani. Lisäksi yritykseni asioihin vaaditaan aina minun allekirjoitukseni, ilman sitä sopimukset eivät ole pitäviä. Etävanhemmuuteen taas liittyy mahdollisuus jättää lapseni ”hoitoon” toiselle pitemmäksikin aikaa ilman jatkuvaa huonoa omaatuntoa ja vaivaamisen tunnetta.

Vaikka yritykseni on kohta kahden vuoden ikäinen tuntuu välillä, että elän teini-ikäisen kanssa. Joskus tarpeemme eivät kohtaa ollenkaan: minä tarvitsisin vapaata, yritykseni ei ole valmis itsenäistymään. Tai sitten haluaisin kehittää yritystäni tiettyyn suuntaan, mutta yritykseni laittaa jarrut pohjaan ja tyrmää ideani (huomiona, että en pidä yritystäni henkilönä enkä keskustele sen kanssa, nämä ovat vain kielikuvia :D ). Joskus olen mielestäni liikaa yrityksestäni erossa, silloin keksin pidentää aukioloaikoja. Sitten taas muistan sanonnan “nuku silloin kun lapsikin nukkuu”. Elämme yritykseni kanssa uhmavaiheita, vuorotellen toisiamme koetellen. Joskus viihdyn yritykseni seurassa, välillä en jaksaisi yhtään olla. Joskus yritykseni vaatii minulta liikaa, välillä taas pystyn antamaan sille kaiken vaadittavan. Ikinä en tunne antavani sille ”liikaa” kuin omasta mielestäni, yritykseni ottaa vastaan kaiken mitä sille annan. Yritykseni kerää minulle laskuja ja vaatii ostamaan asioita, joita en täysin ymmärrä, mutta hyvänä ”vanhempana” hyväksyn ne osaksi kasvamista. Yritykseni vuoksi en voi mennä sieltä mistä aita on matalin vaan minun tulee rämpiä suossa niin kauan että portti tulee vastaan, tikkaat löytyvät tai aita loppuu.

Yritykseni on puolitoistavuotias, ihan taapero siis. Vauvavuosi kuitenkin on jo takana päin ja sitä myöten myös väsymys jäänyt jatkuvaksi olotilaksi. Minulla on vielä paljon opittavaa kasvattajana, yritykseni taas hakee omaa paikkaansa maailmassa. Joskus olemme kummatkin täysin sinut rooliemme kanssa ja olemme kumppaneita emmekä riippuvaisia toisistamme. Toisinaan taas kipuilemme vastuun ja kasvamisen haasteissa. Unelmani on ollut jo jonkun aikaa päästä pisteeseen, jossa yritykseni pärjää ilman minua ja voisin vain vierailla yritykselläni nauttien sen seurasta. Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja kumpikaan meistä ei tule olemaan valmis, tuskin koskaan. Mutta onneksemme ei tule kukaan muukaan, joten vertaistukea löytyy.

Kun onnistumme yhdessä, mikään ei tee minua onnellisemmaksi. Kun joku kehuu yritystäni (tai lähinnä kauppaani), tunnen ylpeyttä. Aikaisemmin työssä onnistumiset eivät ole tuntuneet yhtä hyvältä tai henkilökohtaiselta kuin nyt. Paras palkka on palaute ja otan palautteen aina vakavasti vastaan, oli se positiivista tai kehittävää. Tänään olen onnellinen siitä, että sain viettää tämän aamun ilman yritystäni. Ja kun iltapäivällä pääsin takaisin kauppani luokse, oli se pesty (todella hyvin siivottu), ruokittu (tynnyripaikat ja hyllyt täytetty) ja tiskiallas oli tyhjä. Kiitin aamuista työntekijääni huolenpidosta. Ajattelin, että oletpa sinä yritykseni kuitenkin hyvin ihana, hyvää viikon alkua meille. <3

Seuraavaan kertaa,
Julia

10 syytä: Miksi joulu on inhottavaa aikaa kaupan alalla?

Joulu… useimmat sitä odottavat ja siitä iloitsevat, niin me kaupassa työtä tekevätkin. Silloin kassan saa laulamaan suloisemmin ja joulumielellä olevat ihmiset ovat entistä paremmalla tuulella joulustressistä huolimatta. Samalla se on kuluttavinta ja stressaavinta aikaa vuodesta myös meille kaupan alan työntekijöille. Tässä siis 10 syytä, miksi joulu on inhottava!

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

  1. Et tiedä mitä ihmiset haluavat ostaa
    Moni ei tiedä, mitä haluaisi ostaa joululahjaksi läheisille. Kauppiaana ei minulla ollut harmainta aavistustakaan, mitä haluaisin tarjota vaihtoehdoksi. Kristallipallosta olisi ollut hyötyä.

    Joulusuunnitelmat tehdään viimeistään alkusyksystä, jolloin kesän hikien kuivuessa yritämme päästä joulutunnelmaan ja pohtia, mitä ihmiset haluaisivat meiltä ostaa ja millä tavalla ne tulisi tarjota. Lähettelemme tarjouspyyntöjä, mietimme miten niiden tilaaminen osuisi samoihin aikoihin ja miten tuotteet saamme maksettua vasta joulukaupan alettua. Yritämme ennustaa, mistä ihmiset pitäisivät ja valitsemme parhaat päältä ja menemme sillä. Ihan sokkona ja luottaen asiakkaisiimme.

  2. Laitat kaikki varasi kiinni tuotteisiin, joita ei välttämättä ollenkaan myydä
    Koska joulu meillä tarkoittaa myynnin nousevan tavanomaiseen kuukauteen verrattuna moninkertaiseksi, myös ostot ovat moninkertaiset. Tuotteet pitää kuitenkin suurimmaksi osaksi ostaa sisään ennen kuin myynti alkaa. Eli joudut joulun vuoksi supistamaan tavanomaista valikoimaa, viivästyttämään ostoja (jotta laskujen eräpäivät menevät joulumyyntien aikoihin) ja joustamaan kuluissa kuten omassa palkassasi. Tämä kaikki sen vuoksi, että saat kauppaan myytävää.

    Toivot tietysti, että tuotteet menevät kaupaksi, jotta saat joku päivä nostettua palkkasi eikä joulutuotteita tarvitsisi uuden vuoden jälkeen laittaa poistotuotteiksi. Toisaalta myyntiä ei voi olla, jos ei ole myytävää. Silloin ei tosin ole niitä isoja kulujakaan. Paras olisi siis, jos tietäisit kaiken menevän kaupaksi ja osaisit riskillä tilata juuri oikeita tuotteita juuri oikean määrän juuri oikeaan aikaan. Kuulostaa helpolta? :) (Vinkki: Ei ole.)

  3. Et osaa mitoittaa hankintojesi laajuutta

    Tuohon edelliseen liittyen, jouluna hankintojen laajuden miettiminen on aikaa vievää hommaa. Jos glögiä myydään kesällä suurinpiirtein nolla pulloa, voi niitä joulun aikaan mennä 500 pulloa viikossa. Jos ostat 1000 pulloa glögiä, näyttää se ihan järkyttävältä määrältä ja kyllähän se ostolaskun loppusummakin aiheuttaa harmaita hiuksia.

    Tänä jouluna ostin joulujuomia kaupalleni 500 pulloa ja lisää olisin tilannut, jos ne eivät olisi loppuneet varastolta. Kuulostaa kaistapäiseltä määrältä, mutta kun niitä oli 50 kpl jäljellä aatonaattona, tiesin niiden riittävän. Joulukahvia tilasin viime jouluna 120 pussia ja niistä myyntiin vain murto-osa. Siitä oppineena tilasin täksi jouluksi vain 30 pussia joulukahvia ja se tuntuu olevan ihan liian vähän. Talviteetä uskalluin ostamaan enemmän, sillä sitä voi myydä myös alkuvuoden talvi-iltoihin. Jouluteetä taas ostimme huomattavasti vähemmän, jotta sitä ei jää joulun jälkeen juuri ollenkaan.

    Nyt toisena jouluna suunnitelmien tekeminen on ollut helpompaa kuin viime vuonna. Mutta silti määrät huimaavat päätä ja avoimet laskut aiheuttavat suuruudellaan stressiä. Onneksi meille on löytänyt asiakkaita ja laskut on saatu maksuun. <3

  4. Et osaa suunnitella työvoiman tarvetta

    Työvuorolistojen tekeminen on mahdotonta. Ikinä ei voi tietää, mikä on kiireisin päivä, milloin oven takana on jono kun avaamme ja milloin ensimmäistä asiakasta saa odottaa iltapäivälle saakka. Koitapa siinä sitten suunnitella listat tehokkaiksi.

    Suurimman oivalluksen koin tänä vuonna siinä, ettei minun tarvitse vastaavana/kauppiaana tehdä aina aamuvuoroja. Työntekijäni toivoi aamuvuoroja ja ajattelin, miksi en tekisi itse iltavuoroja pidennettyinä. Näin työvuorot olisivat joustavampia ja säästyisin itse inhottavilta aamutoimilta ja saisin nukkua enemmän. Illalla saan tehtyä töitä vuoroni päätyttyä joustavammin eikä minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa aamu-unisuudestani. Toimii ja näin jatkamme myös alkuvuodesta.

  5. Et muista pitää omia vapaapäiviä
    Työvuoroja tehtäessä työnmäärä sokaisee ja työvuoroja merkkaa sellaiseen tahtiin, että vapaapäivät tahtovat unohtua. Saat laittaa työntekijöille maksimissaan viisi työvuoroa viikkoon. Opiskeleville koitat järjestää vähän väljemmän työvuorolistan. Sitten huomaat, että olet laittanut itsellesi 20 päivän työputken. Ei muuta kuin kirjoittamaan riveille “vapaa” ja siirtämään tunnit jollekin toiselle tai pidentämään työntekijöiden työvuoroja. Siltikin on tosi hankala olla menemättä hoitamaan “tärkeitä” asioita työpaikalle. Ei siis ihme, että jouluaattona pöydän äärellä on taas yksi väsynyt Crinch. :D

  6. Aina pitäisi olla jotain uutta ja vanhoista klassikoista ei saisi joustaa

    Viime joulun suosikit eivät ole tämän joulun hittejä. Aina pitäisi olla jotain uutta hienoa, mutta ei kuitenkaan outoa ja liika erikoista. Ihmiset ovat nykyään todella tietoisia maailman tarjonnasta ja koko maailmaa et voi 60 neliön liiketilaan ottaa. Siksi kauppiaat joutuvat tekemään valintoja uutuuksista ja jättämään viime joulun suosikkeja vähemmälle uuden tieltä. Riskipeliä, mutta välttämätöntä. Jotkut ihastuvat uutuuksista, jotkut pettyvät menetyksistä.

    Joulu ilman sitä hyvää sokeritonta minttusuklaata ei ole yhtä hyvä joulu kuin viime vuonna. Valitettavasti minttusuklaa ei myynyt viime jouluna niin hyvin, että se olisi pitänyt paikkansa tämänkin joulun välttämättöminä herkkuina vaan antoi paikkansa muille herkuille. Aina pitäisi olla uusia, mutta ne ei saa olla pois niistä viime joulun tuotteista. Tila vaan loppuu kesken ja uutuudet ovat liian houkuttelevia, ettei riskiä niiden poisjättämisestä viitsi ottaa. Eli osa vanhoista suosikeista jää, mutta uutuuksille on jostain tehtävä tilaa. Maailma muuttuu, siksi mekin.

  7. Joulutuotteet pitäisi olla saatavilla jo lokakuussa
    Joulukalenterit, joulusuklaat ja teet pitäisi laittaa esille jo lokakuussa, mutta niitä aletaan ostaa vasta marras-joulukuussa. Silti sitä ihmetellään, miksi meillä joulu ei näy vielä lokakuussa. Syyt ovat eräpäivillä kikkailu (kohta 2) ja muut sesongit, jotka pienissä myymälöissä vie ison tilan. Joulu ei voi näkyä meillä ennen halloweeniä loka-marraskuun vaiheessa, ei ennen isänpäivää marraskuun alussa ja vielä marraskuun puolessakaan välissä ei joulumyynti vielä ala. Joulukalenterit on meiltä ostettu marras-joulukuun vaihteessa (molemmin puolin), joten niitä ei kannata varastoida myymälän parhaimmilla paikoilla vieden myyntitilaa muilta tuotteilta ennen kuin sen aika on.

  8. Joulumusiikki

    Yksi iso syy joulutuotteiden ja joulufiiliksen viivyttämisessä on myös se, että siihen menee hermo pidemmän päälle. Jos kuuntelet joulumusiikkia kaksi kuukautta putkeen päivästä toiseen, katselet niitä punaisia paketteja ja pidät tonttulakkia, menettää joulu hohtonsa aivan varmasti ja hermot kireenä kuuntelet joulurallatuksia joulupöydässäsi. Tästä syystä joulu alkoi meillä vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. :) Siltikin joulumusiikki alkoi mennä tunteisiin eikä vapaa-ajalla joulumusiikki maistunut. Onneksi meillä kaupalla soi Spotifyn lista, minkä vuoksi kotimaisia lauluja sieltä ei kuulunut. Kotimainen melankolinen joulumusiikki siis maistui joulunakin. Toisaalta joistain noista Spotifyn joululauluista muodoistui karvat pystyyn nostavia kylmänväreitä ja kiukkua. Ensi vuotta odotellessa.

  9. Joululahjat ostetaan vasta viimeisinä päivinä

    Olen kuullut tarinoita entisaikojen joulumyynneistä, jolloin joulumyynnit alkoivat isänpäivästä. Itse olen todennut, että joulumyynti alkaa vasta kaksi viikkoa ennen joulua, sitä ennen joulua ei huomaa mistään eikä joulua varten kannata tehdä sen suurempia panostuksia (kuin suunnittelun tasolla). Viimeiset kaksi viikkoa juoksemme paikasta toiseen, teemme pitkiä vuoroja ja murehdimme tekemättömistä töistä. Koska kaikki ovat samaanaikaan asialla, toivomme ihmisiltä kärsivällisyyttä jonottamisen kanssa ja muutenkin ymmärrystä tilanteen kanssa. Joudut ehkä odottamaan jonossa, katselemaan kun toisten lahjoja pakataan ja saamaan vaihtorahasi “ei niin tehokkaasti” takaisin muiden viedessä käteisvarat. Toivomme siis kärsivällisyyttä, periaatteessahan se on kuluttajan valinta tulla silloin kun kaikki muutkin. Silloin ei kannata purkaa kiukkua myymälähenkilökuntaan.

  10. Joulun perusidea unohtuu kaiken hössötyksen keskellä

Jouluun hiljentyminen on hankalaa, kun on tohottanut menemään pää kolmantena jalkana monta viikkoa. Aatonaattona pitäisi pystyä sulkemaan joulukiireet pois mielestä ja valmistua joulunrauhaan. Suurin harminaihe joulussa on lahjat. Pidän lahjojen tekemisestä ja mielelläni tekisin kaikki lahjat ajatellen sen saajaa. Koska teen töitä kaiken aikani ennen joulua ja en ole aivan niin suunnitelmallinen, että lahjani tekisin kesällä, joudun ostaa ne valmiina. Tänä jouluna ehdin tehdä kaksi lahjaa itse, muut ostin tylsästi valmiina. Toivottavasti ensi jouluna ehdin enemmän panostamaan.

Uskon myös siihen, että aika on paras lahja. Siksi mielummin ostan lahjaksi lahjakortin pakopeliin tai siistin kauluspaidan kaupunginorkesterin konserttiin kuin tavaraa, jota ei välttämättä ole lahjansaajan mieleen. Monilla on jo riittävästi materiaa, joten läheisten ja tärkeiden ihmisten seura on jotain, mitä rahalla ei voi ostaa ja siksi siitä pitää olla hyvin kiitollinen ja onnellinen. Ainakin minä olen.

Tässä siis pieni listaus, miksi vuoden suloisin aika on myös raskasta. Mutta kuten olen sanonut, tulee isojen ponnistelujen jälkeen voittajafiilis. Ja se on fiilis, joka sopii myös jouluun.

Seuraavaan kertaan,
Julia

Miksi haluan kirjoittaa blogia?

Minulla on loputon mielenkiinto lukea kanssani vastaavassa elämäntilanteessa elävien blogeja. Ja näitähän on nyt vaikka kuinka, kun huomio esimerkiksi yrittäjät, nuoret naiset ja hääihmiset. Eniten kuitenkin rakastan lukea kasvutarinoita, perusteluja valinnoille ja pohdiskeluja normeista ja periaatteista. Varsinkin tarinat valinnoista, jotka vaikuttivat uhkarohkeilta, mutta tuntuivat sillä hetkellä ohittamattomilta, ovat niitä kaikista vaikuttavimpia lukea. Olivatpa ne työhön, rakkauteen tai asuinpaikkaan liittyviä.

20181007_180833.jpg

Minulle kirjoittaminen on aina ollut tapa ilmaista itseäni. Yritän jatkuvasti löytää parempia sanoja kertoakseni ajatuksistani. Usein kuitenkin löydän muiden kirjoituksista itselle selkeyttäviä ajatuksia ja huomaan kuinka joku toinen on osannut sanoittaa omat ajatukseni paremmin kuin minä itse. Saan paljon voimaa huomatessani etten ollutkaan ainoa, joka ajattelee näin tai että on outoa ettei kukaan aikaisemmin ole kirjoittanut tästä, vaikka tämä asia jää usein huomaamatta ja tästäkin nähdään usein vain yksi puoli. Viimeistään nykyisessä elämäntilanteessani olen saanut opetella ajattelemaan myös muiden näkemyksiä ja mielipiteitä uudella tavalla ja huomannut muiden mielipiteiden olevan entistä tärkeämpiä, usein jopa omiani merkityksellisempiä.

Lisäksi olen nainen, jolla riittää sanoja. Varsinkin, jos on päässyt oman ”luottamuksen ympyräni” sisälle ja saan ajatuksiani huolella harkita ja pohtia. Innostun helposti uusista asioista, minkä vuoksi haluaisinkin tuoda niitä selkeämmin esille hallitusti ja harkiten. Blogini tarkoitus ei ole esittää totuutena asioita vaan kertoa omia näkemyksiä ja kokemuksia. Pohtia syvällisemmin asioita tai tuotteita kuin mitä ehdin työssäni kertoa. Esitellä pohjaa valinnoille, jotka teen ja tuoda perspektiiviä muutoksille. Antaa pohdinnan aihetta myös muille vastaavien asioiden kanssa pohdiskeleville ja kertoa, että näinkin on hyvä. Haluan myös kertoa millaisia valintoja olen tehnyt aikaisemmin ja miten ne vaikuttavat uusia valintoja tehdessä.

Työni ja elämäni on enemmäin kuin mitä ulospäin näkyy. Koen, että teen työtä, jolla on merkitystä ja elän onnellista elämää. Pyrin myös jättämään taakse ajatusmallin ”se kellä onni on, se onnen kätkeköön”. Asiat eivät usein ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne ulospäin vaikuttavat ja joudun päivittäin tekemään valintoja, joissa kaksi tietä johtaa vikaan, yksi perille. Toivon, että näin blogin kautta näiden teiden esilletuominen olisi helpompaa. Toivon myös, että tämän blogin kautta voisin tuoda esille ne kerrat, kun pääsin perille suoraan, ilman kantapään kautta oppimista tai kiertotietä. Niitä kumpaakin kun tapahtuu tasaisen varmasti vuorotellen. Ja mitä voisin tehdä paremmin, jotta saisin keskitettyä energiani tuottavaan toimintaan eikä kantapääni olisi ylikuormitettu. Tärkeintähän on matka, ei määränpää. Niinhän?

Seuraavaan kertaan,
Julia

Synttärijuhlat, kaikki -20%

Tänään on syntymäpäiväni, joten let’s juhlitaan! Kaupallani kaikki on -20%, siis kaikki tuotteet (ei lahjakortit) ja tarjous on voimassa ainoastaan tänään torstaina lokakuun 18. päivä.

IMG_20171018_110514.jpg

En tiedä muista syyslomalla syntyneistä, mutta minulla on traumoja lomalla syntymisestä. Muistan pienenä koetun pettymyksen kuin eilisen: kutsuin kaikki toistakymmentä luokkakaveria syntymäpäiväjuhlilleni, ihan muutama vain. Muilla oli menoja. Jännä miten jotkut kokemukset jäävät mieleen vahvasti. Ja vaikka kuinka niitä koittaa muuttaa ja luoda parempia muistoja syntymäpäivilleni, on tuo yksi vahvin. Olen kuitenkin viettänyt monia syntymäpäiviä tuon ala-asteikäisen kokemuksen jälkeen. Jotkut niistä on ollut ulkomailla, jotkut olleet yllätysjuhlat. Tuo kurja on se, jonka ensimmäiseksi muistan.

Olen inhonnut syksyjä jo jonkin aikaa. En pidä pimeydestä. Syksyissä on kurja vire. Aurinko lähtee viihdyttämään muita kansoja ja jättää meidät pärjäämään keskenämme. Siinä sitä sitten ollaan, torjuttu olo, kaipuu siihen ihanaan kesään. Ei auta, vaikka kesä tulee uudestaan, tai tulisi edes se joulu: sesongeista kaikista ihanin. Kaikkeen alavireyteen ei auta, että nuo lapsuudentraumat painaa vielä päälle. Silloin trauma tuntui henkilökohtaiselta loukkaukselta ja olin vihainen jopa äidillenikin. Miksi et antanut minun tulla jo ennen lomaa tai voinut odottaa, olisin varmasti syntynyt syysloman jälkeen? :)

Viime vuonna juhlin syntymäpäiviäni kaupallani. Meillä kävi paljon “vieraita” ja sain olla juhlien kohde. Vihdoinkin “kaikki” pääsivät tulemaan. Kun mietin, josko haluan järjestää syntymäpäiväjuhlani tänäkin vuonna, en harkinnut hetkeäkään. Kyllä pidetään ja annetaan kaikki tuotteet -20% alennuksella. Tämä siis koskee irtotuotteita ja hyllyillä olevia pakattuja. Ainoa minkä rajaan alennuksen ulkopuolelle on lahjakorttien ostot, muuten ihan kaikki tuotteet. Lahjakorteilla maksettaessa alennuksen tietenkin saat. :) Nyt siis kannattaa tulla täyttämään herkku- ja pähkinävarastoja!

Tervetuloa synttärijuhlille kaupalleni. Ensimmäisille on luvassa kakkua. Kahvin sijasta saatte juomaksi omaa luomu omenamehuamme, koko purkin. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Periaatteita, joiden suhteen olen ollut väärässä: osa 1

Eräs entinen esimieheni neuvoi kohellukseni keskellä ”älä luule vaan tiedä”. Noh, alle parikymppisenä en tiennyt paljoakaan mistään mitään, luulin kyllä vaikka mitä.

IMG_20181010_111342.jpg


En sitten tiedä, kuinka paljon asiat ovat muuttuneet näin päälle parikymppisenä. Nimittäin luulin yhtä jos toistakin yrittäjyydestä, ennen kuin opin tietämään, mitä yrittäjyys ainakin tällä hetkellä oikeasti on. Tässä muutama esimerkki:

Kyllä yrittäjälläkin voi olla harrastuksia!

Hah, klassikko! Minä niin kovasti uhosin, että en jätä harrastuksiani, vaikka yrittämään alankin. Niistähän saa enemmän voimaa kuin mitä niille antaa. Joo'o...

Minulla on kaksi harrastusta, jotka eivät vaadi paljoa. Tai siis joo, pitää kehittyä, joskus harjoitella itsenäisesti ja keskittyä tekemiseen, mutta lähtökohtaisesti ne eivät vaadi minulta suurta kehittymistä vaan olen niissä hyvä kunhan vain ilmestyn paikalle ja yritän sen hetkisen parhaani (harrastuskaverit, korjatkaa jos olen väärässä :D ). Tästä syystä niistä pidänkin ja olen onnellinen niistä molemmista. Lisäksi ne molemmat ovat kausiluontoisia ja ”rankimmat” harjoitteluajat osuvat eri vuodenajoille. Kuulostaa siis mahdolliselta.

Olen kuitenkin huomannut, että kun olen seisonut koko päivän kassan takana, en jaksa lähteä enää urheilemaan. Tai kun olen puhunut koko päivän töissä ääneni kirkkaan käheäksi, en enää jaksa lähteä laulamaan, jos siis ei ole pakko. Yritän parhaani kummankin kanssa, mutta monesti totean, ettei minusta vain ole siihen ja en voi antaa ryhmälle mitään, edes omaa panostani. Joskus tuntuu, että minusta on enemmänkin haittaa kuin hyötyä ja siksi jään mielummin kotiin.

Harrastuksista tosiaan saa enemmän kuin mitä niille antaa. Siksi varmaankin olen pitänyt molemmat elämässäni ja teen kaikkeni että pääsisin nauttimaan molemmista. Usein olen pohtinut toisen lopettamista, mutta henkinen hyvinvointi kärsisi siitä kovasti. Kaipaisin sitä niin paljon, että en halua luopua kummastakaan. Ja onneksi ei tarvitsekaan. :)


Kaverisuhteet eivät kärsi yrittäjyydestä.

Kaverisuhteet kärsivät eniten yrittämisestä verrattuna muihin ihmissuhteisiin. Näen usein ystäviäni kaupallani, vapaa-aikaa on niin vähän ja usein käytän sen vain palautumiseen (eli sohvalla röhnöttämiseen ja nukkumiseen) ja toivottavasti elämänpituiseen parisuhteeseeni. Kaverisuhteet jäävät siis kaiken muun elämän tielle. Välillä tuntuu, että niiden hoivaaminen on hyvin yksipuolisista, siis minun puoleltani olematonta.

Olen siitä onnellinen, että jaan harrastuksiani kavereideni kesken. Eli näen ystäviäni harrastuksissa ja sitä kautta pysyy kosketus toisen elämään. Mutta ei se sitä poista, että tyttöjen jutut jäävät tosi vähälle, kun harrastaessa käydään läpi ”kuinka väsynyt on”, ”onko ollut liikaa taas töissä” ja ”koska on seuraava vapaa” ja näiden jälkeen kaikkea ”todella olennaista”. Ja se rasittaa myös, että en jaksa puhua usein kuin vain omista asioistani. Olen niin väsynyt, etten pysty keskittymään vastaukseen eli en edes kysy.

Kauempana asuvat kaverini kärsivät eniten. Jos tuntuu, että vaasalaiset kaverit jäävät ihan liian vähäiselle huomiolle, kauempana asuvat eivät saa sitä huomiota ollenkaan. Ja kyse ei ole siitä, etteikö kiinnosta tai haluaisi ottaa yhteyttä. Töissä hiljaisena hetkenä saatan miettiä, laitanpas viestiä sille ihanalle kaverille, josta en ole kuullut vähään aikaan mitään. Mutta sitten ajattelen, etten ehdi jutella aktiivisesti, koska töissä ollessani asiakkaani ovat tärkeysjärjestyksessä luonnollisesti ensimmäisiä ja siten ystäväni jäisi taas odottamaan viestiään, jota ei välttämättä koskaan lopulta saisi. Vapaa-ajallani olen usein niin poikki ja yritän välttää puhelinta viimeiseen asti, jotta en tarkista sähköposteja tai instagramia jatkuvasti.

Vaikka tällä hetkellä koen ”surkea ystävä” - huonoa omaatuntoa, uskon tulevaisuudessa suunnan olevan parempaan. Kesän aikana pidin vapaata enemmän, eli luulin olevani enemmän tavoitettavissa. Luulin jaksavani ottaa enemmän yhteyttä ja reissata. Noh, kesä meni toipuessa ja omaa elämää järjesteltäessä. Ihan liika nopeasti. Lupaan kysellä enemmän myös ystävieni kuulumisia -sitten joskus. Mutta onnellinen olen myös siitä, että suurin osa ystävistäni ovat ymmärtäneet elämänvaiheeni hektisyyden eivätkä ole syyllistäneet toimettomuudestani. Ei se tavallaan ole valintani vaan seuraus työnteosta ja niistä ”ruuhkavuosista”. Mutta kuten totesin, ongelma on tiedostettu ja siihen ollaan hakemassa ratkaisua itsestä.
Eli nähdään taas pian kaverit!


Minä pärjään kyllä ihan yksikseni.

No en pärjää! Eikä onneksi tarvitsekaan pärjätä.

Tarvitsen vielä jonkin aikaa paljon apua kaupan kanssa. Jos teen pitkää vuoroa (klo 10-19 + mahdolliset kirjanpito- ja tilaushommat päälle), tulee rakas mieheni usein tauottamaan minua pieneksi hetkeksi. Tällöin saan rauhassa hakea ruokaa ja ”tuijottaa hetken seinää” (konkreettinen nollaushetki, ei kiertoilmaus millekään muulle.). Sitten jaksan taas huomattavasti paremmin. Mieheni on suuressa osassa myös silloin, kun pohdin asioita elämäni ja kauppani suhteen. Hän kertoo miten hän itse tekisi ja aina kuuntelen hänen mielipiteitään, joskus jopa teen niiden mukaisesti.

Perheeni auttaa minua todella paljon. Isäni remontoi, jos joku osa myymälää vaatii fiksausta. Hän laittaa hyllyjä, ruuvaa peilin seinään ja tekee yksipaikkaisesta kassapöydästä kahdelle kassalle sopivan. Siskoni taas on superhyvä järjestämään teehyllyä, mikä ei kuulu omiin lempitehtäviini. Hän myös laputtaa patukoita ja muita tuotteita tehokkaammin kuin kukaan muu. Äitini kutsuu kylään, tekee hyvää ruokaa ja antaa nukkua rauhassa, kun olen aivan loppu. Isäni usein lämmittää vielä saunankin. Tämä on luksusta ja olen hyvin onnellinen tästä kaikesta avusta.

Tarvitsen apua vielä pitkään monessa asiassa ja en voi koskaan kiittää tarpeeksi sen saamisesta. Se ei ole millään tavalla itsestäänselvyys, vaikka se siltä saattaa joskus tuntua. Arvostan sitä koko sydämestäni. <3 Ja myös autan takaisin aina kun pystyn, lupaan!



Tässä siis ensimmäinen osa periaatteista, joista olen oppinut pois. Mitä periaatteita sinulla on ollut? :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Yrittäjän päivän puhe 5.9.2018 : Supermuija ja luuseri

Sain kunnian pitää puheen Vasekin ja Vaasan yrittäjien järjestämässä yrittäjän päivän tilaisuudessa. Koska yrittäminen ei ole yksinkertaista, haluan julkaista muistiinpanoni kaikille nähtäväksi. :)

1 kansi.JPG

Supermuija ja luuseri, yrittäjyyden ristiriitoja

Moi, mä olen Julia, toimitusjohtaja ja 26-vuotias yrittäjä. Mulla on Rewell Centerissä ekokauppa. Meillä pääpaino on siis irtotuotteissa eli luomu pähkinöissä, kuivahedelmissä, herkuissa kuten kotimaisissa lakuissa, tummasuklaaomenarenkaissa ja inkiväärikarkeissa sekä ruuanlaiton tarvikkeissa. Sen lisäksi meillä on laaja tee-, välipalapatukka ja juomavalikoima. Olen Rewell Centerin yrittäjäyhdistyksen hallituksen jäsen. Aggressioitani puran pelaamalla pesistä naisten harrastejoukkueessa, turhat melut päästän laulamalla pop- ja rockkuorossa sekä menen naimisiin maailman ihanimman miehen kanssa lokakuussa.

Kun sain kunnian pitää yrittäjän puheenvuoron tässä tilaisuudessa sain heti ajatuksen siitä, että mitä yrittäjän pitää olla pärjätäkseen. Tajusin, ettei tarkoitus ole kisata siitä, kuka tekee eniten töitä, kuka on väsyneempi tai kenellä on rankkaa. Varmasti löytyy ihmisiä, jotka tekevät enemmän töitä, joustavat enemmän ja elävät yritykselleen täydemmin. Aloin listata yrittäjyyttä helpottavia adjektiiveja tai asioita ja huomasin, että aika usein ne on toistensa vastakohtia. Tästä siis kehkeytyi otsikko ”supermuija ja luuseri, yrittäjyyden ristiriidat”. Kerron vähän kokemuksia tästä puoletoista vuoden matkasta, miten olen saanut kokea yrittäjyyden nahoissani.

Olla luova mutta täsmällinen

1 luova.JPG
  • Olen markkinoinnin tradenomi VAMKista valmistunut, eniten pidän työssäni visuaalisuudesta, siitä miltä asiat näyttää ja miten ne tuodaan esille. Kuvien ottamisessa olen kehittynyt huikeasti vuodentakaisesta, markkinointitekstejä kirjoitan nopeammin ja arvontoja ja muita ”tapahtumia” järjestän näppärämmin. Mutta se ei riitä. Yrittäjänä pitää myös olla täsmällinen. Ei auta, jos kirjanpitoa tekee sinne päin tai tuotteiden päivämäärät tietää suurinpiirtein, ne pitää osata tarkkaan. Myös työehtosopimukset pitää hallita, miten tehdään ongelmatilanteissa, tai mitä ylipäätään tarvitaan ettei joudu ongelmiin. Luovana tällaisten opetteleminen on ollut hankalaa, tekisi mieli vaan tohottaa menemään pääkolmantena jalkana ja kyllä kaikki selviää. Kuukauden kirjanpidon jätän melkeinpä aina deadlineen, vaikka se on vain muutaman valmiin raportin hakemista intrasta. Ei siis auta, että on hyvä kirjoittamaan ja puhumaan asioita puolelleen, jos juttelee kirjanpitäjän kanssa. Hänen kanssaan minä olen se joka joustaa silloinkin kun olen jo repeämäisillään.

1 kova.PNG

Olla kova ja pehmeä

  • Kun kirjoitan sähköposteja riippuen asiasta allekirjoitan ne joko kauppiaana tai toimitusjohtajana. Käytin toimitusjohtajaa aina ikävissä asioissa, kunnes eräs ystäväni joka työkseen auttaa yrittäjiä neuvoi käyttämään kauppiasta. Siitä tulee kuulemma hellunen ja sympaattinen fiilis ja sellaista autetaan helpommin kuin vihaista toimitusjohtajaa. Siitä lähtien olen enemmän ollut hupsu kauppias Rewellistä kuin kivenkova toimitusjohtaja Vaasasta. Vieroksun korporaatiomeininkiä siitä, että yritykset on kovia ja kasvottomia. Mun kauppa Rewellissä on useimmiten söpö ja helpostilähestyttävä ja samanlainen on sen takana toimiva yrityskin. Joskus kuitenkin tämä ihana hyvänmielen kauppias joutuu pukemaan toimitusjohtajahousut jalkaan ja esittää vaatimuksia. Jos ei ole luonnostaan kova tai tottunut esittämään kovaa työssään, tehdä lakisääteinen velvoite toimia yrityksen parhaaksi, pitää tämäkin opetella ja onnistuessaan tässäkin on voittaja fiilis.

Olla esimerkillinen ja inhimillinen

1  esimerkki.PNG
  • Tämän asian olen kokenut ehkä vaikeammaksi yrittäjyydessä: olla esimerkillinen mutta inhimillinen samaan aikaan. Mulla on ekokauppa Vaasan keskustassa, otan työni supervakavasti, kaupassani on paljon fyysistä ja henkistä pääomaa kiinni. Tästä syystä yritän olla esimerkillinen niin työssäni kuin vapaa-ajallani. En koskaan pääse irti työstä, sillä edustan yritystäni silloinkin kun en ole töissä. Kun olen ystäväni kanssa yksillä terasilla moikkaan asiakkaitani ja tunnen huonoa omaatuntoa tuopistani ja mietin millaisen kuvan se antaa minusta. Koska ekokauppaimagoon ei kuulu oluttuoppi keskellä päivää, painiskelen ajatusmonstereiden kanssa siitä onko se oikein. Toisaalta olen alle 30-vuotias normaali elämästä pitävä nainen, en usko, että asiakkaani olettavat minulta mitään muuta. En esitä kaupallani rauhallista absolutistia vaan yritän olla oma itseni, silti pieni filtteri päällä jatkuvasti. Haluamattakin olen yhtä kuin yritykseni, edustan sitä aina ja minun pitää aina käyttäytyä kuten olisin töissä. Näen kaikissa kohtaamisissani asiakaskontaktin, oli se sitten junassa tuntemattomien kanssa keskustellessani tai vahingonteon sattuessa ja sitä selvitettäessä. Aina mietin miten saisin tästä ihmisestä meille asiakkaan ja vaikutanko helpostilähestyttävältä, jotta kaupalla piipahtaessa tämä henkilö ihastuu meihin, kauppaan ja minuun. Kun en jaksa olla esimerkiksi, olen hiljaa ja yksin. Laitan aurinkolasit päähän ja toivon ettei minuun kiinnitetä huomiota, jotta edes hetkeksi saisin olla oma itseni. Mutta silti kokoajan filteri päällä.

Olla ihminen ja kone

  • Jos kone voisi tehdä kaikkea mitä ihminen, olisi meidät syrjäytetty jo aikapäivää sitten. Nykyään kun paikallisuus ja henkilö-kohtainen palvelu on arvossa, on ihmisyys myöskin nousussa. Silti yrittäjän pitäisi olla kuin kone, ilman vapaapäivää työtään tekevä yli-ihminen, jonka ei saisi väsyä tai joka tehokkuudellaan ylittää kaikki odotukset ja aikamääreet. Joka päivä samanlainen tai entistä parempi, riippumatta siitä miten paljon töitä on tehty tai millainen on elämä työn ulkopuolella, jos sitä edes on. Yrittäjänä olen unohtanut usein, että olen myös ihminen. Kun teen asiakaspalvelua pitkiä päiviä 13 putkeen, en muista mitä on viettää vapaa-päivää. Kun vapaa on, mietin vaan miten töissä menee. Kesällä harjoittelin ihmisenä olemista, pakotin pitämään paljon kaivattua lomaa. Sinänsä hauska, sillä lomaa en enää osaa pitää. Monet päivät vietin kuitenkin töissä, mutta otin rennommin. Konetta minusta ei saa, mutta ihmisenäkin olen hyvin huono. Yrittäjälle mikään ei riitä, ei edes se ylivoimaisesti paras.

Kestää mielialavaihteluja

  • Näin yrittäjien työpäivästä kertovan kaavion (kuva kaaviosta ei “vapaata riistaa”, joten en sitä tänne laita, se löytyy Googlesta nimellä “A Day of an Entrepreneur”) Naisyrittäjien facebook-ryhmässä ensimmäisen kerran, täysin totta. Olen aina ollut tunteella eläjä, jojonnut tunteesta toiseen sujuvasti. Nyt vasta yrittäjänä olen saanut uusia sävyjä näihin tunteisiin, oman elämän lisäksi murheita ja iloja on saanut työstä. Aamulla saatan ajatella, että onpas ihana päivä, kaikki on mahdollista. Kun kaupan ovi on avoinna, mietin tänään me menestytään. Sitten ensimmäiseen puoleentuntiin ei asiakkaan asiakasta, mietin jo miten ajan kaupan alas, tämä ei ollutkaan järkevää. Lounasaikana ihmisiä tulee ostoksille ja usko tekemiseen nousee. Sitten aamulla asetetut tavoitteet eivät ole puoleenpäivään mennessä toteutuneet, notkahdus ja stressaus siitä miten koko omaisuus menee tässä. Asiakkaani pääsevät töistä ja tulevat ostoksille, ajattelen että näinhän se on mennyt jo pitkään, kaikki on hyvin, tasaista ja helposti ennustettavaa. Meillä on vakioasiakkaita, mikä on mahtavaa. Sitten jään taas yksin ja alan olemaan 9 tunnin jälkeen väsynyt, en jaksaisi enää hymyillä ja mietin miten tämä rasittaa ja koska tämä loppuu. Päivän lopussa taputan olalle, selvisin ja meillä menee hyvin. Siitä on hyvä aloittaa huomenna kaikki alusta, vuoristorata käynnistyy huomaamattani. Yrittäjänä tällaisen kestäminen on melkeinpä joka päiväistä, vielä en ole tottunut mutta eiköhän sekin tule ajan myötä.

Stressata ja unohtaa

1 stressi.JPG
  • Minä stressaan eniten sitä, että en muista kaikkea tarvittavaa. Teen päivittäin to-do -listoja, joista viivaan yli tehdyt asiat. Suuret asiat jäävät usein tekemättä, kun niitä harvemmin kirjoittaa paperille muistuttamaan, koska niitä ei sinä päivänä saa kuitenkaan tehtyä. Perfektionisti minussa haluaa saada asiat hoidettua juuri siinä hetkessä, ei seuraavan kuukauden aikana. Ilman stressaamista, mikään ei hoituisi, stressi myös nopeuttaa hommien tekemistä. Ironista on se, että niinä päivinä kun tekemistä on kaikista eniten, saan myös eniten aikaiseksi, kun välttämättömiä hommia on vähemmän, en saa oikein mitään aikaiseksi. Tärkeää on kuitenkin joskus unohtaa. Useimmat kaupan asioista on sellaisia, jotka voi unohtaa ja myöhemmin joku muistuttaa uudelleen. Esimerkiksi laskujen on ”turha” stressata muistaako kaikkia, kyllä ne maksumuistutukset sieltä sitten tulevat aikanaan. Työntekijöiden kanssa on sama asia, vaikka koittaisi olla esimerkillinen esimies ja hoitaa asiat kerralla kuntoon, työntekijäni kyllä muistuttavat, jos jokin asia oli huonosti hoidettu. Ja jos haluaa pitää vapaata, pitää unohtaa kaiken, edes vähäksi ajaksi. Hyvä vinkki yrittäjille on se, että yhtä tärkeää on stressata unohtamista kuin unohtaa stressata.

Kuunnella ja olla kuunneltavana

1 kuunnella.JPG
  • Uskallan väittää, että vähintään puolet vakioasiakkaistamme käyvät sen vuoksi, että juttelen heidän kanssaan ja kyselen heidän kuulumisiaan. Puhun tosi paljon päivän aikana asiakkaideni asioista ja useimmista on tullut hyviä kavereita. Asiakkaani ovat neuvoneet ottamaan valikoimiin tuotteita, joista on välittömästi tullut myynti-menestyksiä, kuten lakritsipiparminttu tee, Kuusankosken lakut, kombuchat, ja monia muita. Työssäni asiakkaiden kuunteleminen on ollut hyvinkin kannattavaa ja usein päiväni kohokohtia. Kun on päivän pölissyt asiakkaiden asioista, on erityisen tärkeää, että kotona on joku joka kuuntelee. En selviäisi hengissä, jos kotona ei olisi sitä yhtä, jolle ei tarvitse esittää supermuijaa tai hyväntuulista prinsessaa vaan huonot päivät tai illat saavat olla itkuisia ja voimavarat loppua kesken. Tärkeää on siis, että on edes se yksi, jolle saa sanoa asiat kuten ne ovat ja olla se täysluuseri. Me yrittäjät emme aina kerro asioiden oikeaa laitaa ulospäin, itsekin vähättelen rankkuutta, liiottelen hyviä päiviä, koitan nähdä asiat positiivisessa valossa, että välillä uskon itsekin kaikkeen puhumaani. Kotona saan sanoa, jos myynti oli heikko, miten paljon pystyn nostamaan palkkaa tässä kuussa ja kuinka raskas päivä oli. Kotona saan myös olla se epäinhimillisen tehokas supermuija ja iloita onnistumisistani, aidosti ilman filtteriä.

Olla nuori ja uskottava

1 nuori.JPG
  • Ei sinänsä vastakohtia, mutta valitettavan usein näistä voi olla vain yhtä kerralla. Olen huomannut, että minuun suhtaudutaan vakavammin, kun olen ollut yhteyksissä vain sähköpostitse. Heti kun kanssani on käyty keskustelua puhelimitse tai käyty paikanpäälllä, on ääni kellossa joskus vaihtunut. Toisaalta olen voinut käyttää hyväksi nuoruuttani kun joku hankala on tullut kyselemään kauppiaan perään, silloin olen ottanut yhteystiedot ylös ja luvannut että kauppias palaa asiaan, jos näkee aiheelliseksi. Joskus se on valitettavaa, että myyjät eivät kysy olenko kauppias. Jos tiskin takana olisi joku vanhempi uskon, että tämä keskustelu käytäisiin. Vähän liian usein saan myös todistella sitä, etten tässä toteuta isäni maksamaa unelmaa tai isäni unelmaa. Olen itse halunnut tämän kaupan ja olen saanut sen omien meriittieni ansioista, en siksi että se on annettu minulle, jotta on tytöllä jotain tekemistä. Tällaisiakin väitteitä joudun korjaamaan liian usein. Nuori olen joo ja rohkeakin, kultalusikka suussa syntynyt en.

Halu auttaa muita ja saada vastaan apua

1 auttaa.JPG
  • Meillä kaupalla työ on paljon toisten auttamista, jokaiselta pyritään kysymään jos voimme olla avuksi. Usein asiakkaamme eivät halua apua, mutta pienellä tutkiskelulla apua otetaan vastaan kun vähän kysellään ja suositellaan tuotteita, joista on voinut tulla uusia lempituotteita. Auttaminen ja vaikuttaminen oli myös syy, miksi halusin Rewellin yrittäjäyhdistyksen hallitukseen varapuheenjohtajaksi. Haluan vaikuttaa asioihin, jotta kauppakeskus olisi meille kaikille mieluinen paikka olla. Samalla kun auttaa muita, on tärkeää myös ottaa vastaan apua. Moni ei tiedä, että mun kaupan aikaisempi versio oli todella suosittu aikanaan Vaasassa ja sen pohjalle oli luottavaisin mielin hyvä rakentaa uutta konseptia. Aloitusvaiheessa, kun kauppani oli vasta kiilto silmissäni, sain paljon apua juurikin Vasekilta ja Sarilta. Muistan miten Sari kyseenalaisti uskoani kauppaani, mutta itse olin varma, että tämä on hyvä juttu. On mielestäni erittäin hienoa, että meillä on taho jonka intressit eivät ole itsekkäät kuten pankeilla, omalla ketjulla tai muilla palveluilla, jotka myyvät tuotteitaan, jotta itse hyötyvät rahallisesti tai muulla tapaa. Vasekissa sanotaan suoraan miten asiat nähdään, on sitten yrittäjän oma vastuu ottaa apu vastaan tai olla ottamatta. En sitten tiedä kuinka esimerkki tapaus mun itsepäisyys on, mutta sen näkee vasta sitten myöhemmin.

Iloita pienistä ja suurista

1 iso ja pieni.PNG
  • Tämä on viimeinen. Iloita pienistä ja suurista. Mulle ainakin pienistä asioista iloitseminen on helpompaa kuin suurista. Pieniä onnistumisia on määrällisesti enemmän ja niistä ei tarvitse pelätä, että niitä otetaan pois. Isot onnistumiset taas tuntuvat joskus liiankin voimaannuttavilta. Niihin ei uskalla nojautua ja toivoa, että se tila jatkuu. Pienet taas tuntuvat toisaalta helpommin toistettavilta. Joskus sitä taas huomaa, että pienistä onnistumisista tulee itsestäänselvyys eikä niistä muista iloita vaan odottaa sitä isoa merkkiä universumilta. Ja sitä merkkiä saa muuten odottaa ja kauan. Kun huomaa menettävänsä ilonsa pieniin asioihin, auttaa siihen usein lepo ja asioista irtautuminen. Kaikki on siis ihan hyvin, jos osaa iloita pienistäkin asioista. Koska ne pienet ilot ovat usein palkkaakin arvokkaampia ja mistään ei saa isompia pieniä iloja ja onnistumisia kuin omasta yrityksestä.

Mitä mieltä olet? Supermuija vai luuseri vai molemmat? :)

Seuraavaan kertaan,

Julia

Kuka tekee tarpeeksi töitä?

Teen paljon töitä. Joskus olen tehnyt enemmänkin kuin nyt, mutta vieläkin olen paikalla enemmän kuin kokoaikatyö vaatisi. Aloin miettiä, mikä on oikea määrä työtä, jotta saa olla uupumuksen takia sairaslomalla? Milloin olet oikeutettu uupumaan?

IMG_20180917_124939.jpg

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon sairasloma tai oikeastaan siitä seurannut somekommentointi on pahoittanut mieltäni. Touko Aalto on puolueensa puheenjohtaja, tuntematta häntä tai hänen työetiikkaansa ollenkaan, voin väittää ettei hän ihan helpolla ole antanut itseänsä somekansan haukuttavaksi ja arvosteltavaksi. Eihän kommentit, joita Aallon sairasloman uutisoinnin alta löydät ole kellekään mikään yllätys. Silti kommentit pistävät miettimään, miksi ihmeessä ne on koettu tarpeellisiksi julkaista?

Olen yrittäjä ja niitä Suomen talouden supertyyppejä, jotka saavat tehdä töitä itselleen. Yrittäjien kanssa ei kannata lähteä kisailemaan siitä, kuka tekee eniten töitä tai kenen työ on raskain. Yrittäjä ymmärtää, että kaikissa töissä on omat erityiset haasteensa ja raskaat asiat. Omassa kaupassani teen pitkiä vuoroja ja se käy pitemmän päälle raskaaksi jaloille ja varsinkin äänelle, koska juttelen vähintään sadan asiakkaan kanssa päivittäin. Edes sen verran, että kerron hinnan ja kysyn haluatko kuittia. Kun toistaa samoja fraaseja päivästä toiseen, voi se alkaa maistua puulta. Silloin kehitetään toimintatapoja, keksitään uusi lähestymistapa ja mietitään miten sen työilon saa taas takaisin.

Välillä taistelen jaksamisenrajoilla ja on pelkästään hyvää tuuria, että olen pysynyt jaksamisen puolella uupumisen sijasta. Touko Aalto on (ainakin minulle) lyhyessä ajassa kaikkien tietoisuuteen noussut ihminen, joka on siis vasta juuri menettänyt oman yksityisyytensä. Kummahan se olisi, jos jatkuva oman elämän puute, kyttääminen ja arvostelu eivät miestä söisi. Sanotaan, että ennen miehet oli kunnon miehiä, jotka eivät ihan helposta väsyneet vaan tekivät ruumiillista työtä päivästä toiseen. Ajat olivat silloin erilaisia, nyt työn ja elämän kuormittavuus on vaihtunut fyysisyydestä henkiselle puolelle, minkä tiedetään vaikuttavan myös fyysiseen jaksamiseen. Ja kommenteissa ihmettelin myös sitä, miksi toisen väsymyksen vertaaminen omaan tai entisaikojen miesten väsymykseen on edes tarpeellista? Jos väsyttää, lepää. Toisen sairasloman kadehtiminen ei ainakaan auta.

Pidän matalapalkkatyötä tekeviä sankareina (itsekin yrittäjänä kuulun siihen ryhmään). Vaikka tienaan vähemmän kuin suurin osa suomalaisista, olen silti onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin -ja väsyneempi. Palkka ei määritä elämänlaatua eikä oikeuta ketään arvostelemaan toisen valintaa levätä määrittelemättömän ajan toipuakseen. Jokaisen tulisi tehdä työtä, josta saa palkkaansa enemmän irti. Itse teen työtä, jota rakastan ja saan siitä paljon iloa. Jos (tai enemminkin kun) tästä joku päivä uuvun työmääräni alle, toivon, että poissaoloani ei syyllistetä, aiheuteta lisää pahaamieltä vaan minun annettaisiin toipua mahdollisimman nopeasti työkuntoon. Yrittäjänä poissaolot aina lisäävät palkkapäivän stressiä (eli välttämättömiä palkkakuluja), joten siitä ei tule mikään helppo valinta. Tiedän jo etukäteen, ettei uupumis-sairasloma tule olemaan oma valintani vaan läheisteni tai pahimmassa tapauksessa lääkärin pakottama breikki.

On tärkeää, että poliittisista päättäjistä uutisoidaan, mutta jokaisella ihmisellä on kuitenkin oma elämänsä ja sen saa elää itse tahtomallaan tavalla. Miksi kenelläkään on tarvetta kommentoida ja kritisoida toisen valintoja? Ja miksi et saisi elää omaa elämääsi tehden omia valintoja, niitä hyviä ja huonoja. Valitettavasti molemmat kuuluvat elämään, kukaan ei tee vain hyviä valintoja (en minäkään). Some on kehittynyt vasta viime vuosina ahdistavaksi kiusaamisalustaksi ja valitettavan raa’aksi nopeatempoisuutensa vuoksi. Nostan hattua ihmisille, jotka työnsä vuoksi tai omasta tahdostaan pistävät itsensä likoon ja “haluavat” olla arvostelun kohteena. Vain vahvat selviävät hengissä (loppujen lopuksi ei kuitenkaan kukaan), kukin oman ja lääkärin harkinnan mukaan ottaa sairaslomaa, jos vain pystyy ja saa. Siihen ei ole kenellekään syytä arvostella, jos ei ole ollut toisen kengissä.

Eli pointti oli, annetaan kaikille uupuneille rauha toipua. Ei tuomita toisen väsymystä, ei verrata sitä omaan, ollaan toisillemme ymmärtäväisiä ja mietitään kommentit omalle kohdalle.

Rauhaa ja rakkautta kaikille. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Hei, mä oon jo toisen vuoden kauppias!

Niin.. toka vuosi kauppiaana on alkanut jo kauan aikaa sitten eli eka vuosi on kaiken puolin pulkassa. JES! Nyt tiedän jo jotain kaupan pitämisestä ja voin jakaa kokemuksia ja ajatuksiani yrittäjyydestä.

Kuva otettu kunnialla selvityn avajaispäivän jälkeen toukokuussa 2017.

Kuva otettu kunnialla selvityn avajaispäivän jälkeen toukokuussa 2017.

Jos unelmoit työstä, joka opettaa sinua joka päivä, harkitse yrittäjyyttä. Kuten joskus totesin kiireessä ja seinien kaatuessa päälle, yrittäjyys on sitä, että kohtaat päivässä sata ongelmaa ja koitat niistä edes kymmenen ratkaista. Ja sitten perfektionistina opit elämään tämän ajatuksen kanssa.

Olen siis franchising-yrittäjä Vaasan keskustassa eko/herkku/terveyskaupassa. Pyöritän pientä sievää myymälääni ja tällä hetkellä apunani on neljä osa-aikaista työntekijää. Olen paljon tiskin takana, hoidan tilaukset, paperihommat sekä suunnittelen kampanjat. Koen työskenteleväni yrittäjänä (yrittäminen on siis työni eikä minua määrittävä ominaisuus), vaikka vapaa-aikani on kyseenalainen käsite. Rakastan työtäni melkein aina, kauppani on oma taidonnäyte osaamisestani, aikaansaamisesta sekä osoitus tahdonvoimasta.

Päätöksen yrittäjyydestä tein helmikuun 2017 alussa, jolloin kävin ensimmäistä kertaa keskustelemassa ketjun johdon kanssa. Innostuin työstä (tai no enemmänkin elämäntapa se on...) ja omasta suloisesta kaupastani niin paljon, että muun työn tekeminen alkoi tuntua ”ei niin omalta jutulta”. Aloin suunnitella tulevaa uudella tapaa ja perustin ensimmäisen yritykseni 25-vuotiaana. Se oli varsinainen hyppy tuntemattomaan. Päätöksestä seurasi lukuisia palavereja eri pankkien, vakuutusyhtiöiden, yhteistyökumppaneiden yms. kanssa. Yllätyksekseni se kävi ihan työstä, sen verran sai perehtyä itselle täysin uusiin asioihin. Lopulta paperiasiat olivat mallillaan ja olimme valmiita aloittamaan rakennushommat.

Odotin sormet syyhyten tyhjän liiketilan kalustamista ja kaupan saamista kasaan. Kokoamisvaiheen työmäärä yllätti täysin, vaikka olin varautunut pitkiin työpäiviin ja uuden oppimiseen. Jos joskus avaan seuraavan kaupan, osaan nyt paremmin aikatauluttaa asioita. Meille tavara tuli kahtena päivänä, siis kaikki kalusteet, tuotteet ja vempaimet kuten kylmäkaapit, tiskikoneet ja muut meille välttämättömät vehkeet. Huomasin kuitenkin, että oman kaupan kasaaminen on ihan erilaista kuin toiselle tekeminen. Kun vastuu ja vapaus on itsellä, saa tehdä asiat juurikin omalla tavalla ja käyttää siihen juuri niin paljon aikaa kuin on tarve.

Kokosimme myymälän pelkistä seinistä ja lattiasta yhdessä viikossa siihen kuntoon kuin se avajaisissa oli. Teimme kellon ympäri töitä, en vain minä vaan myös lähimmäiseni ja työntekijäni Johanna. Myös ketjun iloiset remppaäijät olivat suuri apu oman kriiseilyn, kiireen ja tietämättömyyteni kanssa. Kiitos kaikesta siitä työstä, jonka olette tehneet tuolloin ja myös jatkossa. <3

Tuosta ajasta ei ole kuvia, mikä kertoo luultavasti siitä kuinka kiire meillä silloin oli. Ja hommaahan oli kaikille kokopäiväisesti. Emme ajatelleet, että tiskikoneessa tynnyreiden pesemiseen menisi niin kauan, sillä kaikki 100 tynnyriä olivat tiiviisti jääneet toisiinsa kiinni kuljetuksessa. Sormet kipeinä yritimme vetää, työntää ja kaivaa reittiä erottaaksemme niitä toisistaan. Lisäksi sadan tynnyrin, niiden kansien ja kauhojen peseminen, käsin kuivaaminen ja asettaminen paikoilleen oli aikaa vievää puuhaa.

Toinen ”metatyö”, jota en osannut aikatauluttaa oli patukoiden laputtaminen. Olen ikuisesti siskolleni kiitollinen kaikkien jos ei tuhannen niin ainakin satojen patukoiden laputtamisesta. Saimme siis rullakollisen patukoita hyllyymme, joissa kaikissa tulisi olla lakisäänteiset tuotesisällöt suomeksi ja ruotsiksi. Tarrat, joissa nämä tiedot ovat tulevat meille suoraan tukustamme, mutta kova homma siinä tarrojen laputtamisessa silti on. Siskoni siis käytti kymmeniä tunteja omaa vapaa-aikaansa patukoiden laputtamiseen ja hän on meillä paras laputtaja vielä tänäkin päivänä. :)

Kokoamisen yhteydessä olin saanut pahvilaatikon reunasta nirhauman kaulaani, joka näytti ihan fritsulta. Lisäksi mottasin itseäni nyrkillä suoraan silmään päivää ennen avajaisia irrotessani rullakon kumilenkkejä. Silmänympärykseni mustui hiukan. Fritsu ja orastava mustasilmä….ei välttämättä niin kuin suunnittelin, mutta juuri niin kuin piti olla. Avajaisista minulla ei ole juurikaan muistikuvia, koko viikko tuntuu yhdeltä massalta. Seuraava kongreettinen muistikuva on, että jo viikon kauppiaana olon jälkeen priorisoin nukkumista. Nimittäin maanantaina vietetyistä avajaisista seuraavan viikon tiistaina elämäni ylösalaisin mullistanut mies polvistui eteeni iso kysymys mielessään niillä treffeillä, jotka olisin halunnut perua väsymykseen vedoten. Onnekseni treffejä en perunut vaan häitämme juhlitaan vielä tänä vuonna, ihan kohta. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia