Lapsihaaveet?

Olen saanut vastailla kyselyihin perheenperustamisesta aina viime kesästä asti melkeinpä viikottain. Kesällä udeltiin naimisiinmenon syitä ja nyt kun häistä on jo muutama kuukausi, kyselyt vatsanpyöristymisestä ovat olleet suoria “oletko jo raskaana” -kaltaisia. Tässä on vastaus pohdintoihinne.

24826143_10155538000683122_990668058_o.jpg

En ole aikaisemmin kohdannut noin suoraa kyselyä näinkin arasta ja henkilökohtaisesta asiasta. Vaikka kysyjä ei mitään pahaa tarkoitakaan, ovat lisääntymiseni ja sitä varten tehtävät toimenpiteet minun omia asioitani. Monikaan ei ymmärrä raskauteen liittyvien kyselyjen olevan toistaalta myös kyselyjä sukupuoliakteista. Harva kysyy suoraan “hei, miten peitto heiluu?” tai “jokos se siittiö on hedelmöittänyt munasolun?”. Jos minulta näin kysyttäisiin, vastaisin suoraan, ettei se hänelle kuulu. Jostain syystä vastaan näihin raskauskyselyihin kuitenkin erilaisella raivoasteella, hieman rauhallisemmin.

Mietin paljon näiden kyselyjen alkaessa, miksi naimisiinmenolla pitää olla jokin syy. Eikö tässä maailmassa parisuhteita solmita enää rakkaudesta ja uskosta parisuhteen tuomaan onnelliseen loppuelämään? Onko elokuvien hullaantumiset ja järjettömät parisuhteet vaihdettu järkiavioliittoihin? Ja miksi naimisiin pitäisi mennä tulevan lapsen vuoksi, eihän se vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla? Ajattelen näin, koska olen vanhempieni ensimmäinen “äpärä”. Vaikka vanhempani rengastivat toisensa minun ollessani 5-vuotias, en koe saaneeni huonompia eväitä elämääni kuin avioliiton aikana syntynyt siskoni. Jos perhesyyt eivät olleet mielessäni avioliittoa solmiessa, ei ollut mieheni tarjoama taloudellinen turvakaan. Minä menin naimisiin rakkaudesta, en tarpeesta muodollisuuksiin ennen perheenperustamista tai huijatakseni miestäni rahoittamaan elämääni.

Utelut ihmetyttävät, koska kysyjät eivät voi tietää millainen tilanne vastaanottajalla on ja miten kyselyt voivat tarkoittamattaankin loukata ja satuttaa toista. Harva miettii, josko olen juuri saanut keskenmenon, olisimme taas kerran tehneet negatiivisen raskaustestin tai salaa toivoisin lasta, mutta olisin saanut lapsettomuustuomion. Nämä asiathan eivät katso ikää. Kuka tahansa voi painiskella näiden asioiden kanssa. Minulla näin ei ole, mutta eihän kysyjä sitäkään tiedä.

Mieheni päätti kosia hyvin varhaisessa vaiheessa seurusteluamme. Naimisiin halusimme nopeasti, koska emme halunneet kihloissaoloajan olevan pitkä. Häistä en kuitenkaan ole koskaan unelmoinut tai tehnyt niitä varten suuria suunnitelmia. Itseasiassa en edes odottanut häitäni. Odotin enemmän vieraiden näkemistä ja yhdessä juhlintaa sekä hääbändiämme(!!). Ei minua olisi haitannut, vaikka häämme olisi ollut jonkun toisen juhlat, kunhan samat tyypit olisi ollut sielläkin. Näin suhtaudun myös äitiyteen. En osaa kuvitella itseäni äitinä, en ole koskaan sellaisesta edes haaveillut. En ole kokenut vauvakuumetta, en näe elämääni perheellisenä. Meillä asuu kaksi lasta mieheni puolelta ja se riittää meille aivan mainiosti. En koe perheemme olevan kokonainen vasta sen yhteisen lapsen saatuamme, olemme kokonaisia nyt jo. En koe perheessämme asemani vahvistuvani, jos olisin biologinen vanhempi. Olen jo toinen aikuisista ja se, jolla on väliä. En koe tarvetta käyttää viatonta lasta oman etuni ja asemani pönkittämiseen. Me olemme näin hyvä.

En siis ole jakautumassa pitkään aikaan, jos koskaan. Meillä lastensaaminen on ehkäisty seuraavaksi viideksi vuodeksi. Teimme tämän päätöksen yhteistuumin vähän aikaa sitten ja minä ainakaan en halua ehkäisyä lopettaa (koska aloittaminen oli todella tuskaisen kivuliasta). Viiden vuoden kuluttua pohdimme uudestaan elämäntilannettamme ja sitä, onko nyt oikea hetki. Sitä en osaa sanoa, mitä silloin päätämme. Jokatapauksessa ennen sitä mahdollista yhteistä lasta haluaisin matkailla, viettää leffailtoja sohvalla kultani kanssa, toteuttaa uusia työhön liittyviä unelmia, käydä festareilla, hitsautua perheyksiköksi miehen ja kahden kouluikäisen kanssa sekä saada arjen rullaamaan yhteisiä tapoja noudattaen.

Mitä ikinä elämä tuo tullessaan, toivon meidän olevan onnellisia. Ja, että saisimme elää elämämme kuten sen haluamme elää, ei siten kuin meiltä odotetaan. Mitä tulee siis näihin kyselyihin raskaudestani, ovat ne kurjia ja vielä kurjempi niihin on vastata siten, ettei kysyjä tuntisi kiusaantumisen tunteita. Joten ei kysellä, jookos?

Seuraavaan kertaan,
Julia

Mitä lupasin uutena vuotena?

Vietin uudenvuodenaaton ystäväni kanssa kaksin kotosalla ennen keskustaan lähtöämme. Remppailimme #vaimoremppaa uuden innovaation makuuhuoneen seinän ja vaatekaappien ovien maalamisen kanssa. Mietimme nopean hetken siinä touhuamisen keskellä, mitä lupaisimme uutena vuotena. Emme mielestäni koskaan mitään muistaneet luvata. Koska näin kävi ja vuosi on jo monta päivää vanha, teen nyt lupaukseni.

Uusivuosi.jpg


Vuodelle 2019 lupaan:

  • Keskittyä voimaan hyvin.
    Kehopositiivisuus oli yksi suurimmista oivalluksista vuoden 2018 lopussa. Aloin katsoa Tytti Shemeikan Vatsamielenosoitus- kanavaa Youtubesta. Kanavan ansiosta aloin pohtia sitä, mitä muut odottavat ja mitä itse haluan. Mikä on minulle tarpeeksi?

    Minäkin yli 180cm pitkänä olen saanut osaksi katseita kroppani vuoksi. Teini-Julia piti itseään aina lihavampana kuin muut, sillä vaatteet istuivat aivan erilailla omassa kropassani verratuna esim. itseäni vain 10cm lyhyempiin tyttöihin. Nyt kun katson kuvia teiniajoilta, olin hoikka kuin hento kukka. Pitkä XL-kokoisia vaatteita käyttävä tyttö, joka näki peilistä vatsamakkarat ja vaatteiden kokolaput ennemmin kuin sen, että ne ovat kokonsa vuoksi vain tarpeeksi pitkiä.

    Olen siis kiitollinen Tytille kanavan perustamisesta ja asiasta ääntä pitämisestä. Hän on tehnyt äärettömän tärkeää työtä ja huutanut niin kovaa, että se minunkin korviin ja tajuntaan on yltänyt. Sillä ei ole väliä minkä kokoinen olet, täytätkö yhteiskunnan normit tai minkä kokoisia vaatteita käytät. Tärkeintä on ymmärtää, että kaikki vartalot ovat hyviä juuri sellaisina eikä sinun pidä muiden vuoksi tehdä mitään. Sitä ajatusta pidän mukanani. Vaikka painoa teiniajoilta on tullut 30 kg lisää, ei minun tarvitse laihduttaa, olla samasta muotista puristettu tai miettiä, mitähän muut makkaroistani ajattelevat. Kannan ne ylpeydellä ja muiden ajatuksilla omasta kropastani ei ole mitään merkitystä. Tätä ajatusta siis lupaan pitää mukanani.

  • Edes yrittää liikkua säännöllisesti

    Kaipaan kunnon hikoilua. Teen töitä niin paljon, että olen vapaa-aika-laiskistunut melkeinpä täysin. Haluaisin aloittaa lenkkeilyn, salilla käymisen ja innostua jostain lajista. Mihinkään en pysty tällä hetkellä sitoutua työni vuoksi, mutta haluaisin löytää jonkun mukavan tavan tuulettaa päätä.

    Edelliseen kohtaan liittyen ensimmäistä kertaa en halua urheilla siksi, että saisin pudotettua painoa. Haluaisin purkaa paineita, hikoilla murheita pois ja jaksaa paremmin. Jollain tapaa todella lohdullinen ajatus. Ei se haittaisi, vaikka muutama kilo tippuisi, mutta ei tarvitse. Lupauksen pitäminen ei ole sidottu siihen putoaako paino, se voi ihan hyvin myös nousta. Kyse on nyt liikkumisesta.

    En muista oliko se häitä varten (tai ihan muuten vain) kun sanoin, ettei haittaisi vaikka laihtuisin noin 5 kg. Äitini nauroi tavalleni pudottaa painoa, koska en halunnut käydä vaa’alla. En edes ottamassa alkupainoa saatika sitten seurata kehitystä oikeiden numeroiden avulla. Päätin olla tyytyväinen, kun minusta tuntui 5kg kevyemmältä. Kyllä kai siihen pääsinkin, vaikka en häitämme varten laihduttanut aktiivisesti grammaakaan. Ostin sopivan kokoisen puvun ja puin jalkaani mukavat tennarit. Ja uskoin siihen, että hääviikko on sen verran intensiivinen, että unohtaisin syödä jolloin hetkellisesti laihtuu mekkoon sopivaksi, vaikka pääsisikin muutaman kilon kerryttämään. :)

  • Olla vaatimatta itseltäni liikoja

    Välillä unohdan, etten ole yli-ihminen ja en pysty kaikkeen tahtomaani. Asiat eivät suju aina kuten olen ne suunnitellut ja joudun nielemään pettymykseni. Yritän tänä vuonna olla itselle armollisempi ja antaa myös kokea niitä ihmisyyden hetkiä ainaisen kuuhun kurkottamisen sijasta.

  • Hankkia uusia taitoja

    Olen jo pitkään halunnut oppia uusia kädentaitoja. Tämän lupauksen voin pitää, jos oikeasti menen kursseilleni, joihin ehdin jo ilmoittautua. Eilen (2.1.19) aukesi Vaasa-opiston ilmoittautuminen ja ilmoitin itseni jo kahdelle kurssille. Jos syksyllä on aikaa, haluaisin osallistua puutyökurssille ja tehdä itse kotimme kaipaamia huonekaluja. Toisaalta verhoilukurssi olisi myös kiva. Lisäksi haluaisin kehittyä valokuvauksessa ja kuvien käsittelyssä. Ja samalla yritän olla itselleni armollinen kaikkien kehityskohteideni kanssa. Hmmm…

  • Antaa enemmän aikaa läheisilleni

    Haluaisin olla enemmän läsnä minulle tärkeiden ihmisten elämässä. Vuonna 2019 pyrin muistamaan parisuhdettani, perhettäni ja ystäviäni enemmän. Lupaan laittaa viestiä useammin ja vastata kaikkiin lähetettyihin viesteihin. Lupaan kuunnella ja jakaa omia murheita enemmän. Lupaan olla aidompi.

Kolme vuotta sitten, vuodeksi 2016 (aika menee tosi nopeasti), lupasin käydä oluella joka maanantai. Se oli paras uudenvuodenlupaukseni, jonka olen koskaan pitänyt. En silloin pitänyt oluista ja halusin laajentaa omena-allergisen juomavalikoimaa. Päätin maanantain olevan hyvä päivä, sillä viikko alkaisi rennosti ja joisin todellakin vain sen yhden oluen. Vuosi alkoi lupaavasti, kun jo alkuvuoden aikana rakastuin mieheeni, kävimme yhdessä useasti maanantaikaljoilla ja käsitykseni oluista laajentui hurjasti. Vuoden aikana jäi kaksi maanantaita välistä, koska kumpaisenakin kertana olin antibiooteilla. Siitä lähtien olen etsinyt vastaavaa lupausta itselleni sitä löytämättä. Ymmärsin, ettei lupausten tarvitse olla “järkeviä” vaan juuri sellaisia kuin tahdot.

Maanantaikalja oli sinänsä hyvä lupaus, sillä se oli selkeä: juo olut maanantaina. Tänä vuonna en halua suorittaa mitään vaan keskittyä hyvään oloon. En halua epäonnistua lupausten rikkoutuessa, joten lupaan ympäripyöreitä asioita. Eikö se olekin niin, että kukin päättää itse, mitä ja millä tavalla lupaa. Mennään siis näillä. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Vuosi 2018

Jos kerran vuodessa pysähtyy miettimään, mitä kaikkea sitä on tehnyt ja nähnyt, uudenvuodenaatto on siihen hyvä hetki. Moni muukin on tehnyt yhteenvetoa vuodesta 2018, miksi en minäkin.

Tammikuu: pukujen testausta Tampereella

Tammikuu: pukujen testausta Tampereella

Toukokuu: vieraina häissä

Toukokuu: vieraina häissä

Heinäkuu: PowerPark. Tarkennus taustaan on aivan tarpeen.

Heinäkuu: PowerPark. Tarkennus taustaan on aivan tarpeen.

Elokuu: pesisturnaus

Elokuu: pesisturnaus

Syyskuu: hermolomaviikonloppu.

Syyskuu: hermolomaviikonloppu.

Lokakuu: Hääkuvien miljöön testaus metsässä.

Lokakuu: Hääkuvien miljöön testaus metsässä.

Vuosi 2018 tulee aina olemaan erityinen vuosi. Sen aikana tapahtui paljon peruttamatonta ja kaiken muuttavaa. Vuosi oli kokonaisuudessaan hyvin erityinen ja olen onnellinen, että se on kohta ohi. Luulen (ja pelkään) vuoden 2019 olevan edeltäjänsä kaltainen, omalla tapaansa. Let’s see.

Vuonna 2018:

  • Vuosi vaihtui Tervajoella Köpingintuvassa ja siitä seuranneella 2,5 tunnin pakkaskävelyllä vanhempieni luo. Kun kädet olivat jäätymässä kolmen hengen seurueestamme kahdella (kumpikin minun syytäni, kun kehotin jättää hanskat kotiin, jotta emme niitä hukkaa), on väsyneen porukan hyvän lenkkimielen ylläpito haastavaa hommaa. Selvisimme hengissä ja voi olla, että ensi kerralla järjestämme kyydin etukäteen valmiiksi, ettei tarvitse kävellä. Takseja ei ilmeisestikään saa ihan yhtä joustavasti maaseudulle kuin kaupungissa. Luotto siihen, että äitini ja mieheni kanssa juhlimme jatkossakin uusiavuosia yhdessä tästä tapahtuneesta riippumatta on vahva.

  • Matkailin alkuvuodesta, koska halusin pitää vapaata kaupanpidosta. Se onnistuu vain poislähtemällä. Kävin alkuvuodesta Tampereella, Kuopiossa ja Tukholmassa. Kesällä kävimme sukuloimassa ja olin pesäpalloturnauksessa Turussa. Kävimme myös Helsingissä, Kokkolassa ja Seinäjoella. Olimme varsinaisia reissailijoita (sarkasmia). Kaupanpidon kanssa jopa käynti Laihian Halpa-Hallissa tuntuu viiden tähden luksuslomalta (ei ole vitsi).

  • Tein töitä ihan älyttömät määrät. Tein niin paljon kuin pystyin. Onnekseni sain myös vapaata silloin kun sitä oikeasti tarvitsin. Vaikka kesälläkin olin töissä vain joka toinen viikko, olin silti lähes joka päivä työpaikalla eli lomalle en päässyt ollenkaan. Elo-syyskuun painoin menemään yli 50 tuntisia työviikkoja ja nyt joulunaikaan työpäivät pitenivät samoihin lukemiin. Alkuvuodesta 2019 yritän ottaa rennommin. :)

  • Teimme miehen kanssa viimeinkin päätöksen muuttaa yhteen saman katon alle. Päätös oli tavallaan “viimeinkin” (muutama kuukausi ennen häitä) ja toistaalta “jo nyt” (oma koti tuntui silloin vielä hyvältä). Päätimme siis huhtikuussa, että nyt muutetaan tai siis minä muutan. Meillä ei ollut enää syytä asua erillään niin lähellä toisiamme, koska olimme kokoajan yhdessä joko hänen luonaan tai minun pienessä yksiössäni. Toukokuun lopussa tavarani vietiin lopullisesti keskustasta lähiöön. Samalla viikolla vietetimme kaupan 1-vuotissynttäreitä, ostimme uuden jääkaapin kotiin sekä ystäväni Rovaniemeltä oli tulossa kylään viikonlopuksi. Mietin vaan, miten ihmeessä silloin saimme kotimme näyttämään ihmisasuttavalta sen tavaramäärän kanssa. Kuten silloinkin totesin, pitää kaikkien asioiden tapahtua samaa aikaa, jotta jotain tulee tehtyä. Toukokuu oli aikamoinen työ- ja vapaa-ajan kiireiden keskellä.

  • Lämmin kesä <3. Vaikka myynnillisesti sateinen ja surkea kesä olisi ollut meille parempi, rakastin kesää tuollaisena. Kesän lämpö oli hauskaa siihen asti, kunnes liikehuoneistojen ilmastoinnit alkoivat sanomaan sopimuksensa irti. Sitten pelättiin tuotteiden sulamista. Viime kesä on ollut ainut kerta, kun olen voinut myydä nestemäistä kookosöljyä. Se kun on nestemäistä yli 25 celsiusasteessa. Lämmintä siis oli.

  • Vietimme omia polttareitani. Ihanat tytsyni olivat järjestäneet ne elokuun kauneimpaan päivään. Polttarit olivat periaatteessa yllätys, vaikka sainkin selvitettyä päivän etukäteen. Polttareita edeltävänä iltana istuimme miehen ja ystäviemme kanssa terassilla ja testailin miestä polttarisuunnitelmista juomalla viiniä kaksin käsin. Siis minä join, ei hän. “Minä menen huomenna töihin, minä tunnen omat rajani.” Minun piti töihin seuraavana päivä, joten mies jarrutteli viinihalujani. Minä taas tiesin, että töihin en mene ja testailin, koska mies laittaa viinihanan säppiin ja paljastaa salaisuutensa. Hän ei ymmärtänyt älykkään testaamistapani vakavuutta ja sitä, että olen päättänyt testata häntä ihan täysillä. Siis juomalla viiniä, todella fiksua. Mieheni, joka normaalisti on hyvinkin iltavilli, alkoi muka väsymään jo iltakymmenen jälkeen. Kun hän halusin ajoissa kotiin, tiesin huomenna olevan se päivä. Ensi kerralla kun lähden testailemaan, voisin juoda vaikka vettä kiusaksi. Kyllä, olin polttareissani ihan jäätävässä krapulassa. Se päivä on kuitenkin yksi ihanimmista tähän mennessä. Tämä siltikin, vaikka tverkatessa löysissä vaaleanharmaissa shortseissa peilien ympäröimänä, tunsin kuinka menkat alkavat ja rakas ystäväni kuvaa järjestelmäkameralla intensiivisesti takamukseni jokaista liikettä. Siinä kohtaa oli tosi itsevarma ja valokuvattava olo. Sydämessäni toivoin, että kuvat eivät näytä ihan kaikkea. Pidin päivästä niin paljon, ettei mikään saanut huonolle tuulelle. Ei edes morsiussauna, jossa toinen rakas ystäväni ruoski vihdalla selkäni haavoille ja sen jälkeen selkäni haavat voideltiin suolalla ja vehnäjauholla. Päivä oli onnistunut ja kipuineen todella hyvä muistutus siitä, etten halua enää ikinä juhlia omia polttareitani. Se oli nyt tässä.

  • Häät. Elo- ja syyskuun yli 50-tuntisten työviikkojen lisäksi järjestimme häät lokakuun ensimmäiselle lauantaille. Halusimme syyshäät, koska kesähäät ovat niin nähdyt. Lokakuun alku valikoitui sillä, että ajankohta on selkeästi syksyä, mutta tarpeeksi kaukana lokakuun puolessavälin olevia syntymäpäiviäni. Ja tietenkin niin, että häät järjestetään ensiksi. Halusin olla mahdollisimman nuori hääpäivänäni (ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä…). Lokakuun kuudes siis valikoitui näin kypsistä syistä hääpäiväksemme. Se päivä oli syksyisen aurinkoinen. Päivä oli täynnä onnea ja itkua. Se päivä muutti sukunimeni ja teki minusta tyttöystävän sijasta vaimon. Kyseessä oli siis iso päivä.

  • Häiden jälkeen kaikki on ollut yhtä mössöä, sitä papin aamenen jälkeistä elämää: pyykin pesemistä, tiskikoneen täyttöä ja kaupassa käyntiä. Kaupalla elo on ollut sesonkien järjestämistä: halloween, isänpäivä, joulukalenterikausi ja viimeisimpänä joulumyynnit. Nyt vietämme välipäiväaleja ja alkuvuodesta alkaa jouluruuansulattelut detoxteen ja paremman ruokavalion turvin. Onneksi tähän kuuluu myös terveelliset pähkinät ja vegaaninen tammikuu.

  • Vuosi 2018 loppuu Rovaniemeltä saapuneen ystäväni kanssa. Tänä vuonna mieheni on saanut kokea onnen hetkiä huomatessaan kuinka äärettömän taitava hänen vaimonsa on remontoimaan reissujensa aikana. Ja tämä kaikki remontointi hoituu 0-kokemuksella, Youtube-videoiden turvin. Nyt kun hän on Kokkolassa, ei remontilta ole säästytty. Vuosi vaihtuu siis remontin keskellä. Remontin, joka pitäisi huomenna olla valmis miehen palatessa takaisin kotiin. Eilen remontoimme yöhön asti, tänään “hyvien” pohjatöiden jälkeen aloitamme itse sisustamisen. Mies on varsinainen onnen pekka. :D Ehkä ehdimme ilotulitteille ja oikeasti juhlimaankin. Jos myrsky ei yllätä.

Eli tervetuloa vuosi 2019. Sinua on odotettu, mutta myös pelätty. Olethan meille kiltti ja reilu. Katsotaan sitten vuoden päästä, millainen sinusta tuli.

Ihanaa ja onnistunutta uutta vuotta kaikille! <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Note to my husband: Älä jätä vaimoa yksin kotiin.

Olen miettinyt tätä kolme päivää: miksi saan parhaimmat sisustusideani silloin, kun mieheni on poissa? Tällä kertaa en ollut varma, oliko projektini hitti vai huti. Tapetoin makuuhuoneen seinämme parrakkailla miehillä.

IMG_20181206_134051.jpg

Makuuhuoneemme seinä on ollut surullisen tapetoimaton siitä lähtien kun sinne muutin. Olemme puhuneet, että alakerran remontin jälkeen tapetoimme makuuhuoneen seinän, sitten joskus joulun jälkeen. Sitten rakas mieheni lähti Slushiin kolmeksi päivää. Toisena iltana yksin kotona sain älynväläyksen: kirjallakin voi tapetoida. Aloin heti hommiin.

Todella usein kun mieheni on reissussa olen tehnyt pieniä ja suuria projekteja yleisen (tai oman) viihtyvyyden vuoksi. Viime toukokuussa muutin miehen työreissun aikana, purin suurimman osan laatikoista seuraavalla reissulla ja uudelleenjärjestin vaatekaappimme seuraavalla. Melkeinpä jokainen kerta kun mies on reissun jälkeen astunut ovesta sisään, on jokin muuttunut.

Kun olin tiistai-illan puhteeksi maalannut tummanruskean lipaston valkoiseksi, laittanut vaaleaa maalia uuden hyllymme pintaan sekä tarkistanut, että uuden paikan saaneet taulumme ovat jotenkin suorassa, päätin mennä nukkumaan. Lähdin yläkertaan ja näin sen surullisen seinän, jota ei ole tapetoitu. Koska väsy ei ollut vielä tarpeeksi tappava, päätin tapetoida seinän kirjalla. Olin kerta joskus sellaistakin nähnyt.

Meillä on kirjoja paljon, mutta suurin osa niistä on mieheni. Omat kirjani ovat Antti Holman Kauheimpien runojen ja Maaret Kallion parisuhdevinkkien kaltaisia. Niitä en halunnut seinään laittaa. Muistin, että joskus ostin miehelle Axel Naverin ja Eric Thorssonin Partakirjan, jota tuskin kumpikaan meistä oli koskaan avannut. Se olisi tarpeeksi paksu ja miehekäs seinällemme.

Avasin kirjan ja mattopuukolla leikkasin sivut irti. Hain liisterin alakerrasta ja aloin telata sitä seinään. Sivu toisensa jälkeen laitoin liuskoja seinällemme. Heti alkuun epäilys oikeasta valinnasta alkoi kaivertaa mieltäni, mutta parrakkaat miehet seinällä on parempi kuin ei tapettia ollenkaan. Niinhän? Kun olin saanut Juhana Helmenkalastajan, Juha Miedon, Esko Valtaojan ja Joulupukin koristamaan seinäämme, tiesin sen olevan valmis.

Voin myöntää, että jännitti (ja paljon) esitellä uusi seinämme miehelle. En ollut varma reaktiosta ja siitä, mitä ajatuksia parrakkaat miehet makuuhuoneessa tuo. Reaktio oli odotusten mukainen, tuskin hän osasi odottaa näkemäänsä. Sinne se mies kuitenkin jäi nukkumaan päiväuniaan. Ehkä joku päivä saan kuulla kunniani.

Partakirja oli todella mielenkiintoista luettavaa, kun sitä tapetoin seinäämme. Näin värikäs kirja on kuitenkin hiukan liika levoton makuuhuoneeseen, mutta kirjalla tapetointia oli yllättävän helppoa. Ehkä poistamme joulun jälkeen nämä sivut seinältämme ja laitamme tilalle mustavalkoisen kirjan sivut rauhoittamaan. Näkisin siinä jonku meille merkityksellisen kirjan tai kirppislöydön. Uutta kirjaa tähän tarkoitukseen ei kannata ostaa. Tai sitten vain yksikertaisesti tapetoimme seinän. Siihen asti saamme nukkua parrakkaiden miesten valvovan katseen alla.

Mitä tulee sisustamiseen toisen reissujen aikana, luulen sen johtuvan halusta kokeilla uutta ja ärsytyksestä keskeneräisen kommentointiin. En halua ottaa riskiä, että keskeneräistä kommentoidaaan. Siksi teen kaiken niin valmiiksi kuin osaan, jotta hän voi kommentoida valmista lopputulosta. Joskus haluan vain yllättää ja toisinaan saan enemmän aikaiseksi kun ilta ei mene vain toisen kanssa köhnöttäen.

Muutaman vinkin voin antaa näin yhden kirjan tapetoineena:

  • Valitse paksu kirja. Pienikin seinä vie yllättävän monta sivua kun vain joka toinen sivu numeroinnissa on käytössä. Meilläkin kirja loppui kesken, mutta paikkaan raot esimerkiksi sanomalehdellä. Sitten joskus.

  • Leikkaa sivut rauhassa. Älä aloita projektia tylsällä veitsellä nukkumaanmenoaikaan. Itse en leikannut sivuja suoraan ja se vaikeuttaa sommittelua, kun sivut eivät menekään tasaisesti päällekäin.

  • Mieti mikä väri huoneeseen sopii. Värimaailma on ihan yhtä tärkää kuin sisältö. Mustavalkoinen kirja tekstillä voi olla helpoin valinta. Murhadekkaria en valitsisi makuuhuoneeseen, paitsi jos siitä tykkää.

  • Liisteröi sivut myös päältä päin. Näin sivut pysyvät paremmin seinässä ja toisissaan kiinni.

  • Asettele sivut rauhassa ja huolellisesti, jotta ei tule kupruja. En tehnyt tätäkään, tulos sen mukainen, eli omatekemän näköinen.

  • En suosittele kenellekään tapaani sisustaa toisen poissaollessa.

Tämä kirjoitus on siis miehelleni, jonka ei kannattaisi jättää vaimoa yksin kotiin. Jos kuitenkin jään yksin kotiin, kannattaa ainakin kertoa, mitä ei saa tehdä. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia


Sohvan läksiäiset

Viime viikolla juhlimme jotain, mikä luultavasti aloittaa uuden luvun elämässämme. Tuleva tapahtuma aloitti aikakauden, jolloin meistä tulee entistä enemmän kotihiiriä. Tämä tuleva mahdollistaa sen, mistä olemme nyt puhuneet tovin. Sanoimme hyvästit vanhalle epämukavalle sohvallemme. Juhlimme siis sohvan läksiäisiä.

IMG_20181124_153432 (1).jpg
IMG_20181124_153415.jpg

Tuo sohva on ollut olohuoneessamme aina, kauemmin kuin mitä minä olen ollut. Se on ollut siinä odottamassa istujaa ja päiväunille menijää. Kunnes nyt päätimme päästää sen kylmemmille laitumille ja uuteen tarkoitukseen, suorittamaan majan tehtävää. Sohvallamme on jokatapauksessa aina tärkeä paikka sydämessämme. Tuolla sohvalla olemme sairastaneet ja tervehtyneet. Tuolla sohvalla olemme nukkuneet silloin kun yläkerrassa ei ole saanut unta. Tuolla sohvalla olemme myös valvoneet, kun huolet ovat olleet väsymystä suurempia. Tuolla sohvalla olemme käyneet monet keskustelut hyvässä ja pahassa. Tuolla sohvalla suunnittelimme häitämme ja huilasimme häätanssiharjoitusten välissä. Tuolla sohvalla olemme joutuneet istumaan sylikkäin jousien kaivautuessa takapuolesta läpi.

Tuon sohvan kohtalon sinetöinti oli niitä ensimmäisiä asioita, jotka häiden jälkeen päätimme. Halusimme uuden uljaan sohvan, johon molemmat mahtuisimme makoilemaan ilman tönimistä, raajojen verenkierronhäiriöitä tai sohvalta putoamista. Lisäksi halusimme istua sohvalla ilman pelkoa jousen paukahtavan takapuolesta sisään. Halusimme myös seurustella sohvalla vieraidemme kanssa ja järjestää leffailtoja. Unelmalta tuntui myös mukavasti istuminen ja päiväunien nukkuminen.

Yksi ihanimmista unelmistamme uuden sohvan suhteen on yökyläily. Uuden sohvan myötä voimme yökyläillä olohuoneessamme. Jos väsyttää illalla, ei tarvitse nousta yläkertaan. Voi vain nukahtaa sohvalle. Ja siihen mahdumme molemmat nukkumaan omiin päätyihimme niin halutessamme.

Otan muutokset aina vakavasti niin myös tämän sohva-gaten. Olen jo etukäteen maalannut uhkakuvia uuden sohvan aiheuttamista ongelmista. Ensinnäkin epämukavalla sohvallamme on pitänyt istua lähellä toista, jotta jouset eivät paina luihin. Se on siis lisännyt yhteistä aikaa ja pakottanut meidät olemaan iholla kiireestä, stressistä tai suuttumuksesta huolimatta. Sohvaa on siis voinut kutsua myös parisuhteen pelastukseksi. Toinen murhe on ollut sohvalle jumittuminen ja sohvaperunaksi muuttuminen. Nyt puolen viikon kokemuksen perusteella, on sohvaperunauhka on todellinen. Saas nähdä, miten meidän käy.

Noh, miten juhlimme sohvamme viimeisiä hetkiä? Istuimme sohvallemme teekupit kädessä ja söimme sohvalla istuen. Emme murehtineet miten paljon sotkemme, annoimme sohvallekin osansa. Kiitos sohva, kiva että olit osa elämäämme. Nyt on aika uudelle. Kirjoitan siitä enemmän kun olemme tutustuneet siihen enemmän. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia


Suodatinpussiruusut

Häitä järjestäessäni suodatinpussiruusujen tekeminen oli yksi parhammista päätöksistäni. Niistä ei tarvinnut murehtia, josko kuihtuvat pois tai muuten menettävät elinvoimansa, ne olivat kuivia jo alunperinkin.

Noin 100 ruusua lähdössä hääpaikalle.

Noin 100 ruusua lähdössä hääpaikalle.

Juuri värjätyt ruusut kuivaustelineellä.

Juuri värjätyt ruusut kuivaustelineellä.

Morsiuskimppu. Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Morsiuskimppu. Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Teimme (siis me teimme, myös mieheni kuuluu meihin) ruusumme Martha Stewardin ohjeella (en varma, jos ohje on hänen alunperin, mutta hänen sivultaan sen aikoinaan bongasin). Halusimme häistämme less-waste -ajatusta noudattavat eli suosimme uudelleen käytettäviä ratkaisuja. Mekkoni värjätään vihreäksi myöhempää käyttöä varten, kaasojen mekot olivat heidän itsensä valitsemia, jotta he voivat pukea ne uudelleenkin, tuikut olivat Facebook-kirpparilta tai lainattuja ja kukat kestokukkia tai luonnosta poimittuja. Monet asiat tuunasimme vanhasta ja esimerkiksi istumajärjestyksen olemme uudelleenkäyttäneet häälahjaksi saadun maalauksen kehyksen taustana.

Aloin puhua suodatinpussiruusuista keväällä, kun bongasin ruusut jostain blogista. Ajattelin ruusujen teon olevan vaikeaa ja siksi aloitimmekin niiden teon hyvissä ajoin. Suunnittelin tekeväni 300 ruusua, 10 ruusua päivässä kuukauden ajan. Noh, teimme 120 ruusua 10 ruusua viikossa. Onneksi ne kuitenkin riittivät. Koska teimme ruusuja useita, koen olevani näissä jonkinlainen ammattilainen. Tässä siis vinkkejä niiden tekoon.

Kaavat ja ohjeet ruusuihin löytyvät täältä: Suodatinpussiruusu-ohje. Ohje on simppeli, mutta alussa on muistettava: harjoitus tekee mestarin. Yhden ruusun tekemiseen meillä meni noin 10-15 minuuttia. Leikkasimme ison kasan muotteja, joita sitten asettelimme oikeaan järjestykseen grillitikkuun kukkateipin ja liiman avulla. Jossain kohtaa ymmärsimme, etteivät ruusut kaipaa liimaa ollenkaan pysyäkseen kasassa. Eikä sitä teippiäkään tarvittu juuri ollenkaan. Homma nopeutui, kun liiman kanssa ei enää tarvinnut sotkea eikä jatkuvasti irrottaa kättä ruususta.

Näistä ruusuista löytyy useita ohjeita ja videoita, yksi helppo on tässä: TinkerBellan DIY-Suodatinpussiruusu. En siis itse ala selostamaan, miten ruusuni tein tai miten ohjetta noudatetaan. Tässä kuitenkin muutama käytännön vinkki siihen, miten teet ruusuja nopeammin:

  • Ensimmäisen palan asettamisen yhteydessä kannattaa kukkateippiä pyörittää koko grillitikun matkalle. Se helpottaa niin ruusujen pyörittelyä tekovaiheessa ja poistaa tikkujen värjäämisen vaivan. Vihreää kukkateippiä saa ostettua ainakin Kivihaan Cittarista, mutta myös meiltä, sillä varasin sitä varmaankin 300 ruusuun. Teimme “vain” 120 kappaletta. :)

  • Suosittelen myös ruusujen tekemistä porukalla. Kun ruusuihin pääsee kärrylle, ei se vaadi keskittymistä ja samalla pystyy jutustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Ja mitä enemmän on porukkaa, sen nopeammin ruusut valmistuu (luonnollisesti :) ).

  • Jos moni tekee ruusuja, tulisi yhden olla palojen leikkaaja. Koska muotit ovat helppoja eikä niiden tarvitse olla ihan just sen muotoisia kuin ohjeessa, onnistuu tämä myös lapsilta. Jos kuitenkin teet niitä yksin, suosittelen leikkaamaan osia PALJON etukäteen. Ruusut tehdään kuudesta erilaisesta mallista, joista varsinkin kahta viimeistä kuluu paljon. Jotta hermot eivät petä, kannattaa paloja leikata kyllästymiseen asti ja vaikka vasta toisena päivänä aloittaa ruusujen tekeminen. Kun pääset vauhtiin, kiität itseäsi jälkikäteen. Ruusujen tekeminen kun helpottuu käsien tahmautuessa kukkateipistä ja silloin saat paremman otteen paloista.

  • Lopuksi ruusujen nuppujen teipit kannattaa kiristää rautalangalla kiepauttamalla muutaman kierroksen. Tekemällä näin teippi pysyy kireämpänä ja ruusu tukevampana. Vihreää rautalankaa löytyy myös Kivihaan Cittarista. Rautalangan kanssa kannattaa muistaa, missä sen päät ovat. Niistä saa helposti haavoja sormenpäähän ja se hankaloittaa valkoisten ruusujen tekoa. Rautalangan leikkaamiseen pitää varata rautalankaa leikkaavat pihdit.

  • Kun ruusut ovat valmiit, voi ne värjätä tai jättää valkoisiksi. Me värjäsimme ruusumme tyrnimehulla keltaisiksi. Teimme lasiin tyrnimehun, dippasimme ruusut yksi kerrallaan mehuun ja jätimme kuivaustelineelle kuivamaan. Ruusut tiputtavat vettä märkänä, joten ne kannattaa kuivattaa pesuhuoneessa. Lattia kannattaa erikseen suojata sanomalehdellä, jotta se ei värjäänny. Pyykkitelineelle ruusuja mahtuu ilmavasti riviin, jolloin ne eivät litistä toisiaan. Keltaisia ruusuja saa tyrnimehun lisäksi esimerkiksi appelsiinimehusta, punaisia muun muassa punaherukkamehulla.

  • Ruusut kannattaa kastaa valitsemasi väriseen mehuun melkein teippiin saakka. Mehu leviää kyllä kuivaksi jääviin osiinkin, mutta tärkeintä on pyrkiä pitämään teipit kuivina. Jos teippi kastuu, se voi löystyä, irrota kokonaan tai huonosti kuivuvana jopa homehtua.

  • Totesimme ruusujen näyttävän paremmalta, kun mehu oli vahvaa. Kuivuessa ruusut haalistuivat. Tyrnimehulla tai muulla täysmehulla värjääminen yleensäkin toi ruusuihin kuvioita ja keskiosa tiiviimpänä näytti tummemmalta, kuten oikeaissakin ruusuissa. Sitä ei saanut vesiväreillä, kokeilin.

  • Me annoimme ruusujemme kuivua yön yli ennen kuin niiden terälehtiä pystyi kääntää. Kuten keskimmäisestä kuvasta näkee, ovat ruusut nuppulla käsittelyn jälkeen. Kun terälehtiä kääntää ulospäin esimerkiksi pyöreän kynän tai sukkapuikon avulla, näyttää ne vielä paremmilta. Häissämme kaikki kukat olivat itsetehtyjä tai luonnosta kerättyjä. Kimppuni oli “kehystetty” vaahteranlehdillä vanhempieni pihasta, sulhasen vieheessä oli pihlajanmarjanlehtiä, pöytien kukissa oli metsästä löytyneitä kasveja. Ne sopivat täydellisesti syyshäihin.

Suodatinpussiruusuissa oli myös sekin hyvä puoli, että ne näyttävät ihanilta kotona. Meille jäi noista reilusta sadasta kukasta noin 30 kotiin. Laitoin ne häissämme käytössä olleisiin “maljakoihin” eli tuunattuihin maustekurkkutölkkeihin ja kierrätettäviin lasipulloihin. Ihaninta ruusuissa oli se, ettei niiden katoaminen harmittanut eikä pöytäkoristekukkia tai kimppuani tarvinnut erikseen kuivata.

Teimme tosiaan ruusuja häihimme noin 120 kappaletta. Ne riittivät hyvin, mutta ei olisi haitannut, vaikka niitä olisi ollut vähän enemmänkin. Me teimme ruusut, koska emme halunneet mitään kertakäyttöistä häihimme. Nämä kukat ilahduttavat meitä vielä pitkään ja luulen näiden olleen kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin aidot kukat. Ja silti aivan yhtä näyttäviä.

Seuraavaan kertaan,
Julia

Heitä ilman häät eivät olisi onnistuneet: ammattilaiset

Hääjärjestelyjä aloittaessa tiesimme: tarvitsemme ammattilaisia rinnallemme. Tässä listausta tyypeistä ja yrityksistä, jotka tekivät päivästämme ihanimman ja ikimuistoisen.

Valokuvaajamme: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Pyysimme valokuvaajaksemme Jarmo Hännistä, koska pidimme hänen tyylistä kuvata hetkiä. Meidän suunnitelmissa oli ottaa luonnollisia kuvia ja vähemmän poseerattuja. Pidimme paljon Jarmon innosta ja hän todellakin halusi ottaa meistä hyviä kuvia. Hän ei luovuttanut ennen kuin olimme tyytyväisiä.

Meidän häistä otettiin noin 1000 kuvaa. Se on hullu määrä ottaen huomioon, että emme huomanneet valokuvaajamme olevan edes paikalla. Tämä on siis kehu, kuvat puhuvat puolestaan. Saimme juuri sellaisia kuvia kuin halusimmekin: meiningistä, vieraista aidoimmillaan ja meistä ällörakastuneina. Näytti siltä, etteivät vieraat huomanneet kuvaajaa myöskään. Saimme siis kuvia aidoista tilanteista, hymyistä ja itkuista.

Voin suositella Jarmoa valokuvaajana pareille, jotka haluavat omannäköisiä kuvia laadusta tinkimättömältä kamerataiturilta.

Kampaajani: Hoviparturit / Minna

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Valitsin Minnan tekemään kampaukseni tärkeimpään päivääni Minnan ihastuttavan luonteen perusteella. Katsoin Hovipartureiden somesta Minnan tyylin tehdä kampauksia miellyttävän omaa silmääni, päätös oli siten tehty. Juttelimme Minnan kanssa kaduilla ja käytävillä törmätessä siitä, millaisen kampauksen haluaisin. Koekampauspäivänä näytin yhtä mallikuvaa ja kukkaa, ja niin vain Minna taikoi päähäni täydellisen oman näköisen ja häihimme tyyliin sopivan kokonaisuuden.

Hääpäivän kampaus eroaa hieman koekampauksesta, joka siis tehtiin potretteja varten. Syy on täysin minun, en saanut samoja kukkia ostettua. Pidin molemmista kukista paljon, niistä isoimmista valkoisista ja pienimmistä marjojen kanssa. Minnan tuolissa oli hauska istua, aika kului kuin siivillä eikä rasittavan ahdistavaa oman naaman tuijottelua ollut lähes ollenkaan. En tiedä muista, mutta itse inhoan kampaajalla käyntiä, koska joudun katselemaan itseäni niin kauan peilistä. Ehkä tuijottelin Minnaa sitten sen 1,5 tuntia, mitä kampauksen tekeminen kesti. Kivaa ainakin oli, ja kampauksesta tuli juuri häidemme näköinen. Ja ihanaa oli myös se, ettei tarvinnut stressata onnistuuko hiukseni, ammattilaisen käsiin on helppo luottaa.

Meikkaajani: Make-up Nanna West

Kuva: Kathi Schafner

Kuva: Kathi Schafner

Niin kauan kuin olen Nannan tiennyt, olen pitänyt hänen energiasta ja ammattitaidosta. Samasta syystä annoin kasvoni hänen käsiinsä. En antanut Nannalle selkeää suuntaa, annoin hänen tehdä omat taikansa. Ja lopputulos on kaikkien nähtävissä. Tykkäsin paljon.

Usein näkee, että morsiamet meikataan näyttämään joltain muulta kuin itseltään. Olen ollut Nannan kanssa tekemisissä arkenakin, joten hän tietää millaiselta päivittäinen meikkini liikkuvassa autossa tehtynä näyttää. Hän myös tietää, että en halua kakkunaamaa vaan riehumisen kestävän luonnollisen lopputuloksen.

Itse tosiaan meikkaan autossa matkalla kotoa töihin. On mennyt monta viikkoa siitä, kun kotona peilin edessä katsonut naamaani sillä silmällä. Ihailin Nannan tapaa tehdä rauhallisia vetoja ja huolellisia häivytyksiä. Hän osaa yhdistellä värejä ja omien raskaiden luomieni kanssa laittaa silmiinikin varjoja. Hän ei kysellyt turhia vaan teki minusta morsiamen näköisen. Olin nimittäin kärsinyt siitä, etten mielestäni näyttänyt morsiamelta. Kun katsoin valmista lopputulosta, ajattelin olevani valmis avioitumaan. Tiesin myös, että mieheni pitäisi näkemästään, oli sillä merkitystä tai ei.

Lopputulos oli todella hyvä, myös jutustelu oli helppoa ja mukavaa. Nanna on hyväntuulinen, positiivinen ja innostava nainen. Juuri sopivan rauhallinen stressimorsiamen hääpäivään. Ihana lietsomaan onnea, täydellinen vähentämään stressiä ja sopivan auktoriteettinen muistuttamaan tärkeimmäistä, päivästä nauttimisesta.

Pitopalvelumme: Ravintola Flow

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Miten edes aloittaisin Flow:n ylistämisen? Jos ikinä järjestämme isoja juhlia, en edes mieti muuta pitopalvelua. Flow:n kanssa kaikki sujui erittäin helposti ja ammattimaisesti. Tässä kohtaa onnistuimme todella.

Halusimme häihimme kasvispainotteisen menuun. Alkuun ajattelin Runsorissa toimivan Flow:n olevan erityyppinen pitopalvelu, kuin mitä haemme. Emme haluaisi mitään perusruokaa, jota Runsorissa työskentelevät joka päivä syövät (tämä siis käsitykseni Flow:sta. En tosiaan tiedä, koska en työskentele Runsorissa). Vastoin odotuksiani Flow oli niitä harvoja, jotka antoivat meille kasvismenutarjouksen. Olimme hämmentyneitä monen pitopalvelun tapaan olla huomioimatta pyyntömme ja siksi olimme erityisen iloisia Flow:n tarjouksesta ja selkeästä halusta hoitaa tarjoilut häissämme. Koska järjestimme syyshäitä, emme ottaneet edes stressiä pitopalvelun järjestämisestä. Noin reilu kuukausi ennen häitä varasimme pitopalvelumme ja vain noin viikko ennen häitä kävimme sopimassa kuviot selväksi. Nyt jälkikäteen olisimme kyllä voineet varata tämänkin aikaisemmin. Olisi ollut surku, jos emme olisi saaneet Flow:ta.

Järjestimme molemmat ensimmäisiä häitämme. Koska meillä ei ole häidenjärjestelykokemusta, luotimme Flow:n henkilökuntaan kuin kiveen. Flow:n kautta otimme myös kaksi tarjoilijaa häihimme. Nämä tarjoilijat olivat kultaisia hääkansallemme sekä hyvin ammattitaitoisia ja välittäviä meille. He kysyivät kun eivät tienneet ja esittivät ehdotuksia, jos emme osanneet vastata. Ihan täydellinen kumppani häiden järjestelyissä. Iso kiitos teille, olimme teistä aivan älyttömän onnellisia.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä mainitakseni: ruoka oli älyttömän hyvää! Sinänsä huvittavaa, että me saamme kiitokset ruuan mausta. Meillä ei ole sen kanssa mitään osaa eikä arpaa, kaikki kiitokset kuuluvat Flow:n mielettömän ihanalle henkilökunnalle. Kaikki sujui todella hyvin, pitopalveluumme olemme todella tyytyväisiä.

Hääpukuni: Haavemaa ja Kuninkaan Ateljé

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Etsin kauan täydellistä mekkoa häihimme. Kävimme monet hääpukuliikkeet läpi ja täydellinen puku löytyi. Emme kuitenkaan ostaneet sitä täydellisen istuvaa sopivan väristä vaan sen käytännöllisen ja ihanan. Ostimme sen, jonka päällä näin itseni avioituvan. Se löytyi Haavemaasta, Seinäjoelta.

Hääpukujen etsiminen on hyvin hauras ja stressaava hetki. Voin vain kuvitella millaista on palvella panikoivia, sitä oikeaa etsiviä tulevia morsiamia päivästä toiseen pystyen innostumaan toisten juhlasta. Sillä on nimittäin suuri vaikutus, millaisen vaikutelman myyjä antaa pukua sovittaessa. Jos henkilökunta vaikuttaa onnelliselta ja innostuneelta, voi helpommin kuvitella kävelevänsä alttarille juuri siinä puvussa. Mekot eivät siinä hetkessä ole mekkoja vaan unelmia täydellisistä päivästä ja häistä. Ymmärrän täysin, että jokaisesta puvusta ei jaksa innostua, mutta Haavemaassa tunsin iloa oman tilanteeni vuoksi. Se vaikutti suuresti siihen, että pukuni sieltä halusin. Ja sieltä vuokrasimme myös mieheni puvun, emme muualla käyneetkään.

Olen kiitollinen myös Kuninkaan Ateljéelle pukuni muokkauksesta ja sen mahdollistamisesta. Minulla kun oli unelma kokopitkästä mekosta, joka häätanssimme aikana vaan tippuisi alas. Tiesin pukuni olevan erikoinen projekti. Ompelimolla työ otettiin vastaan haasteena, joka suoritettiin kunnialla maaliin. Puvustani näkee, että siihen on lisätty pituutta, mutta se on täysin omaa tyhmyyttäni kun en asetellut kerroksia tarkasti paikalleen. Muuten puvustani tuli täydellinen pidennysosineen. Kävin kokeilemassa mekkoani useaan otteeseen, aina joka kerta se parani entisestään. Palvelu ompelimolla oli kultaista ja välittävää ja tästäkin ammattilaisesta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Puvun irtoaminen onnistui todella hyvin ja olen hyvin kiitollinen siitä, että unelmani pystyttiin toteuttamaan. Isot suosittelut siis myös Kuninkaan Ateljéelle!

Painotyöt: Kirjapaino Prodo Oy

IMG_20180925_094843.jpg

Palosaarella toimiva kirjapaino Prodo painatti meille kutsujemme infopaperit. Halusimme kutsumme näyttävän häidemme teemalta, syksyiseltä ja vähän keltaista mukana. Kutsut oli sidottu nauhalla kiinni, sisältä löytyi infoa kolmessa eri paperissa. Prodossa painatimme valkoiselle paperile tulleet osat. Palvelu Prodossa oli ihan huippua. Alunperin testasimme kutsuja kotona tavalliselle paperille ja sen jälkeen 120g paperille. Ymmärsimme nopeasti, että niiden painattaminen on paljon parempi tapa kuin kotitulostimella tulostaminen.

Pyysimme tulostamaan kutsujen materiaalit paksulle paperille. Kirjapainossa he tiesivät paremmin ja ehdottivat pahville tulostamista. He myös leikkasivat osat erilleen, mikä säästi paljon leikkausvaivaa. Kaasoni kanssa jouduimme leikkelemään ylimääräisiä reunoja niin, että molempien peukalot olivat hetken tunnottomia hermovaurioiden vuoksi. Tämä oli vain omaa pikkumaisuutta, ei yhtään välttämätöntä.

Saimme loppujen lopuksi täydelliset kutsut aikaiseksi. Pahvia oli helppo liimata, eikä tarvinnut murehtia liiman tulemista paperin läpi. Parempi, että kutsu pysyy kasassa kuin säästellä liimassa.

Valmiit kortisteet: Juhlacenter.fi

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Halusimme tehdä koristeet itse, mutta jossain kohtaa tarvitsimme turvautua valmiisiin koristeisiin. Tilasimme häihimme paikkalaput, paperipillit sekä viirit juhlacenter.fi nettikaupasta.

Olin suunnitellut leikkaavani paksusta pahvista paikkakorttien pohjat. Niihin liimaisin sitten nimen ja tittelin. Jossain kohtaa nettikauppoja selatessani huomasin, että ehkä järkevämpää on vain tilata ne valmiina. Ja siitä päätöksestä kiitän itseäni. Tilasin valkoiset paikkakortit hopeilla kuvioilla. Ne olivat juuri sopivan kokoisia ja ilokseni myös samanväristä kuin valkoinen tarrapaperi. Niihin oli siis helppo tarrata nimet niin kuin ne siihen olisi painettu.

Viirejä kaupassa oli monia. Valitsin teemavärimme keltaisen, mutta emme käyttäneet niitä kuitenkaan häissämme. Ne eivät sopineet vanhan talon tunnelmaan. Mr. & Mrs. -viiri sai paikkansa pöydästämme, se oli ihana pieni yksityiskohta. Lisäksi tilasimme ruusunlehtiä, mutta emme niitäkään käyttäneet talon tunnelman ja roskaamattomuuden vuoksi, voin käyttää niitä koristuksessa vaikka tuotekuvien kohdalla useasti myöhemminkin. Paperiset keltaiset pillit tilasin myös juhlacenter.fi:stä, koska viime aikoina olen sympatisoinut syvästi pilli sieraimissa uivia kilpikonnia. Tästä syystä muovipillejä ei meidän juhlissa nähdä.

Vaikka noin puolet tilaamistani tuotteista eivät kuitenkaan olleet käytössä, halusin nostaa juhlatarvikekaupan esille palvelun vuoksi. Tilasin tuotteet häitämme edeltävällä viikolla keskiviikkona. En ollut varma ehtiikö tuotteet meille perille seuraavaksi keskiviikoksi, jonka olin asettanut koristeluiden deadlineksi. Kahden päivän päästä tilauksesta hain tuotteet postista, ihan mieletön vauhti. Ja sähköpostien laatu “hieman” hysteeriselle morsiamelle oli todella asiallista ja ymmärtävää. Kiitos, olitte suurempi apu meille kuin mitä uskottekaan.

Hääbändi: Jenny Malmberg ja bändi

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Maailman ihanin rokkimimmi Jenny Malmberg oli ensimmäinen varaus, jonka teimme häihimme. Varasimme Jennyn jo kesäkuussa 2017, heti kihlautumisemme jälkeen. Ja näiden taitureiden esiintyminen oli yksi asia, jota odotimme häissämme kaikista eniten. Tiesimme heidän olevan kovia tyyppejä!

Häätanssimme oli Queenin Don’t Stop Me Now. Kuka tahansa ei voi coveroida Freddie Mercurya, mutta Malmbergin nainen täyttää nuo isot saappaat heittämällä. Kun Jenny antoi meille häitämme edeltävänä maanantaina maistiaisia tulevasta, olin kananlihalla ja malttamattomuus iski mieleeni. Halusin juhlia häitämme heti siinä.

Häidemme teema oli “sivistyneet kotibileet”. Ei kotibileet örveltämismielessä vaan rentoudessa ja kotoisassa ilmapiirissä. Kotibileisiin kuuluu hyvä musiikki ja sitä saimme. Tanssilattia oli täynnä koko bileiden ajan. Ainoa harmittava asia oli, ettei Jennylle ja koko bändille ollut koroketta. Jennyn iloitseminen on nimittäin ilo silmälle ja fiilikselle. <3

Olemme maailman onnellisimpia kun saimme Jennyn esiintymään häihimme. Jos järjestäisin uudestaan häitä, Jenny laulaisi siellä koko illan (jos se olisi minusta kiinni). :)

Lopputulema

Lopputulema on: häidemme ammattilaiset mahdollistivat onnistuneen päivän. Vieraat ja apuna olevat ammattilaiset tekevät häät. Kiitos jokaiselle listatulle, nämä eivät ole maksettuja kehuja vaan tulevat aidosti suoraan sydämestä. Toivottavasti olemme muistaneet kehua teitä myös suoraankin. Jos emme, kiitämme vielä useasti tulevaisuudessa.



Seuraavaan kertaan,
Julia

Onko ok sählätä?

Saan paljon aikaiseksi. Olen myös oppinut tehokkaaksi sählääjäksi. Se pitää elämäni mielenkiintoisena ja mieleni virkeenä.

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Mieheni on tottunut siihen, että ohimennen kerron mokanneeni jossain asiassa. Hän myös tietää, että heti kun olen huomannut mokanneeni, olen keksinyt jo muutaman vaihtoehdon korjata virheeni. Yleensä asiat eivät ole kuolemanvakavia vaan vaativat pientä luovuutta selvitäkseen. Kerronpa viikko sitten tapahtuneesta kommelluksesta.

Lähdimme viikko sitten viikonloppuna I love me -messuille. Ainoa juna, jolla ehdimme hyvissä ajoin, lähtee Vaasasta aamulla klo 6.50. Me emme todellakaan ole aamuihmisiä. Melkein myöhästyimme junasta, juoksimme viimeiset korttelit, jotta ehdimme mukaan. Siinä juostessa olivat tunikani ylimmät napit auenneet. Konduktoori ja muutama muukin oli saattanut nähdä enemmän kuin kenenkään siinä tarvitsisi, ennen kuin mieheni huomautti näkemästään. Hups.

Kun olimme juoneet kaksi kuppia kahvia ja syöneet aamupalan ravintolavaunussa, aloimme heräillä. Kävin noutamassa matkatavaramme paikaltamme, koska jäisin pois miestäni aikaisemmin jo Pasilassa. Sanoin ostavani kivennäisvettä samalla. Katsoin laukkuuni eikä luottokorttini ollut siellä. Ajattelin, että onpas huono säkä. Jätin sen varmaan kasvimaankääntöpaitani taskuun edellisenä iltana, kun lähdin nopeasti kaupassa käymään. Menin miehelleni kertomaan, “hei kulta, mokasin”. Mies ei edes yllättynyt.

Mieheni antoi messulle taskurahaa, jotta pystyin tekemään hankintoja niin tahtoessani. Kun olimme pyörineet pitkän tovin messuilla, treffasin messuiluystäväni kanssa mieheni rautatieasemalla. Lähdimme yhdessä syömään, jossa sain viestin työntekijältäni: “Sun ajokortti on löytynyt”. Hyvä juttu, mutta en tiennyt sen edes olleen hukassa. Pyysin korttini löytäneen puhelinnumeron ja kohtelias herrasmies kertoi löytäneen ne molemmat, “siis mitkä molemmat?”, “ajokortin ja pankkikortin”. Hups. Olin ilmeisesti junaan juostessani tiputtanut kaksi tärkeintä korttiani Vaasan asemalle. Ihana herrasmies lupasi ne viedä poliisille turvaan. Hain ne sieltä tiistai-iltapäivällä.

Onko ok sählätä? Olen jo pitemmän aikaa sanonut täydellisyyden olevan tylsää. Jos kaikki on täydellistä, mitä elämästä muistaa myöhemmin. Elämäni on kaikkinensa elämänmakuista. Joskus se vastustaa oikein kunnolla, joskus taas asiat menee vahingossa paremmin kuin toivonkaan. Mutta joka tapauksessa ilman sähläystä, ei syntyisi unohtumattomia tarinoita. Niitä, joita kertoo eteenpäin, joskus ylpeydellä, joskus vähemmän kovaäänisesti. Joskus sählääminen on osa isompaa tarinaa. Joskus sähläämisestä oppii uutta, kuten sen, että hyviä ja rehellisiä ihmisiä on vielä maailmassa. Joskus oppii kantapään kautta. Eli sähläykset jos jotkut ovat elämän suola.


Seuraavaan kertaan,
Julia

Muuttuiko elämä häiden jälkeen? (osa 1: yksi viikko häistä)

Naimisiin menon ajatellaan olevan elämää mullistava kokemus, jonka jälkeen kaikki muuttuu erilaiseksi. Naisista tulee vihaisia, miehistä laiskoja. Olemme olleet naimisissa nyt vähän yli viikon, miehessä ei mikään muuttunut, minä taas olen ihan sama kuin ennen -nimi vain on eri.

Meidän häitä juhlittiin viime lauantaina täällä Vaasassa. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja syksyinen tuuli vilvoitti juhlakansaa. Meidät vihittiin Mustasaaren kirkossa kello 14, juhlimme yömyöhään Cantareen tiloissa Vöyrinkaupungilla. Vieraita meillä oli 88 henkeä. Kaasoja oli kolme, bestmaneja kaksi.

Saimme häidemme jälkeen ulkomailta tulleet vieraamme kylään vielä yhdeksi yöksi. Maanantai-iltana jouduimme sanomaan heille heipat määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Nämä kaksi naista, jotka ovat olleet elämässäni nyt viiden vuoden ajan, ovat suuri rikkaus. Toinen heistä matkusti salaa ulkomaille, toinen irtisanoi työnsä osallistuakseen häihin ja sen jälkeen reissatakseen ympäri Eurooppaa. Olen nähnyt heidät kolme kertaa vaihtoaikamme loppumisen jälkeen, tällä kertaa hyvästejä ei itketty. Tällä kertaa tiesimme pysyvämme ikuisesti toistemme elämässä mukana, vaikkakin suurimmaksi osaksi etänä. Onneksi olemme suunnitelleet häämatkamme rapakon taakse ja siskoni syntymäpäivälahja on matka Saksaan eli näemme luultavasti taas kotvasen kuluttua.

Tiistaina siis alkoi meidän “arki” avioparina. Lähdimme töihin aamulla, illalla kävimme yhdessä lenkillä ja katselimme lempisarjojamme. Keskiviikkona kävimme avaamassa “avio”tilin pankista, kävimme kartoittamassa Vaasan sohvavalikoimaa ja vahingossa ostimme uuden sohvan. Torstaina kävimme illallisella yhteisen ystävämme luona. Perjantaina toivuimme ensimmäisestä viikosta, lauantaina teimme hetken töitä ja illalla juhlimme avioliittomme viikkopäivää treffeillä Villa Sandvikenissa ja keilaamassa. Arki (tai elämä) alkoi ihanasti.

Uhosin häissämme, ettei mikään muutu. Nämä asiat olen kuitenkin huomannut muuttuneen:

- Pidän vasenta nimetöntäni nyt “valmiina”, siihen ei tarvi lisätä mitään eikä mitään poistaa.
- Edelliseen liittyen: unelmani sormuksen jättämästä jäljestä sormeeni toteutui vasta vihkisormuksen myötä.
- Sana mies tarkoittaa muutakin kuin sukupuolta.
- Sanan “vaimo” analysointi on vielä kesken. Mieheni kyllä tietää, että vaimo ei ole omaisuutta, mutta ilman miestä ei ole vaimoa… Ja mies on tarpeeksi vain miehenä ilman avio-etuliitettäkin.
- Pitkäaikaisten suunnitelmien tekeminen on helpompaa ja ihanampaa. Voimme suunnitella missä haluamme asua, mitä tekisimme ensi kesänä ja mitä ylipäätään haluamme saavuttaa elämässämme.
- Kotona voi olla vielä asteen epäviehättävämpi ja röhnöttää kunnolla sohvalla. Toisen täytyy vain sietää se.
- Voimme vihdoin ostaa sen sohvan, jonka ostosta olemme puhuneet aina “sitten häiden jälkeen”. Ja nyt pääsemme upottamaan sormemme myös muihin projekteihin, joiden hankintaa tai tuunausta olemme siirtäneet.
- Tunnen huonoa omaatuntoa ja epäonnistumisia, kun soitan puhelun ja esittelen itseni vanhalla nimelläni.
- Mies on nyt entistä ihanampi ja rakkaampi. En uskonut tämän muuttuvan.

Palaan muutoksiin myöhemmin, kun niitä tulee lisää. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia

Polttarit: hämmentävä onnen päivä

Omat polttarini olivat hämmentävä kokemus, johon olen näiden muutaman kuukauden sisällä palannut mielessäni useaan otteeseen. Koin monia yllätyksiä, vaikkakin rakkaan aviomieheni kyky pitää salaisuuksia on kyseenalainen. Mutta sehän ei ole millään tapaa huono ominaisuus.

Ensimmäisiä tehtäviä oli mallista solmion solmiminen. En osaa sitä tehdä, mutta selvisin tehtävästä voittajana. Ensimmäiset vaimopisteet: check! Erityisesti pidän tässä kuvassa noista hiuksista kainaloni lähettyvillä. :D  Kuva: Jonna Isomaa

Ensimmäisiä tehtäviä oli mallista solmion solmiminen. En osaa sitä tehdä, mutta selvisin tehtävästä voittajana. Ensimmäiset vaimopisteet: check! Erityisesti pidän tässä kuvassa noista hiuksista kainaloni lähettyvillä. :D Kuva: Jonna Isomaa

Polttareitani juhlittiin lauantaina 4.8.2018, kauniina aurinkoisena päivänä Vaasassa. Heräsin varhain aamulla tyttökavereideni yllätyshyökkäykseen. Siitä alkoi päivä, joka oli todella hyvin suunniteltu ja järjestetty. Moni tyttöystävistäni pääsi paikalle ja rakastin sitä päivää todella paljon.

Polttarit olivat kohdallani hämmentävä tapahtuma, koska koskaan aikaisemmin tyttöystäväni eivät ole järjestäneet yhdessä yllätystä, valehdelleet päin naamaa menoistaa tai miettineet mistä saatan pitää tai olla pitämättä. Polttarit on merkittävä hetki, jolloin pitää heittäytyä täysin ystäviesi armoille, luottaen heidän tarkoittavan vain hyvää.

Morsiussaunan jälkeiset fiilikset. Housut täynnä taikinaa: suolaa, vettä, kananmunaa sekä vehnäjauhoja. Naama turpeessa, selkä naarmuilla ja tämän jälkeen kylmään kaivovesisuihkuun. Polttaripäivä oli yksi parhaimmista ikinä. Kuva: Kirsi Perämäki

Morsiussaunan jälkeiset fiilikset. Housut täynnä taikinaa: suolaa, vettä, kananmunaa sekä vehnäjauhoja. Naama turpeessa, selkä naarmuilla ja tämän jälkeen kylmään kaivovesisuihkuun. Polttaripäivä oli yksi parhaimmista ikinä. Kuva: Kirsi Perämäki

Olen utelias ja “vähän” salapoliisi. Omissa polttareissani koin raskaimmaksi tietämättömyyden. Tyttöystäväni yrittivät eksyttää aamulla kotoa rantaan ajamalla kiertotietä. Tiesin kuitenkin suurimman osan matkasta missä olin. Loppumatkasta he saivat pääni sekaisin ja kadotin suuntavaiston. Polttareihini kuului picnic, tehtäviä eri puolella kaupunkia, syömistä, twerkkausta sekä mökkeilyä. Mökillä tehtiin morsiussauna, jotta avioliittomme olisi tuomittu onnistumaan. Siihen kuului myös hellävarainen selän piiskaus sekä sen jälkeinen suolaus. Se sai myös miettimään, onko tämä kirvely avioitumisen arvoista. Kyllä se oli, mutta vain tämän kerran. :)

Polttarini olivat täydelliset, en olisi voinut toivoa enempää. Päivä oli täynnä hämmennystä ja onnea.
Kiitos tytöille ihanasta päivästä. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia


Toivon loppuelämämme olevan pitkä

Meidän #jujut -häät juhlittiin lauantaina. Häämme olivat kaikkea, mitä emme osanneet edes unelmoida. Meillä oli hauskaa ja juhlassamme oli ihana tunnelma. Kiitos kaikille, jotka olitte osa päiväämme. <3

Kuva:  Jarmo Hänninen Photography , Hiukset: Hoviparturit / Minna, Meikki: Nanna West

Kuva: Jarmo Hänninen Photography, Hiukset: Hoviparturit / Minna, Meikki: Nanna West

Me aloimme tapailla noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Vuosi sitten kesäkuussa minut yllätettiin kosinnalla. Nyt olemme naimisissa. Joskus elämä yllättää, joskus sitä tietää tasan tarkkaan mitä saa. Nyt kyse on molemmista samaan aikaan. Hän yllättää melkeinpä päivittäin, mutta on silti se, jonka kanssa tiedän viihtyväni.

Kuva:  Jarmo Hänninen Photography , Hiukset: Hoviparturit / Minna, Meikki: Nanna West

Kuva: Jarmo Hänninen Photography, Hiukset: Hoviparturit / Minna, Meikki: Nanna West

Aviomieheni on elämäni kaikki. Hän on iloja, suruja, onnellisia hetkiä ja niitä onnettomia. Hän on siis elämäni koko kirjo. Hän myös haluaa nähdä koko kirjoni nälkäkiukusta onnen kyyneliin. Ja niin haluan minäkin kokea hänen känkkäränkät ja intopiukeena hyppelyt. Näin kolme päivää häiden jälkeen tunne on hyvin voimakas: mikään ei meitä voi erottaa tai viedä pois toistemme luota. Löytäisimme kuitenkin takaisin toistemme viereen. Hänen kanssaan olen onnellisimmillani. Hänen kanssaan on hyvä olla. <3

Kuva:  Jarmo Hänninen Photography , Hiukset: Hoviparturit / Minna, Meikki: Nanna West

Kuva: Jarmo Hänninen Photography, Hiukset: Hoviparturit / Minna, Meikki: Nanna West

Hän on ainoa, jonka edessä kumarran. Hän on myös se, joka käskee nousemaan ylös ennen kuin minä sanon kumartamisen olevan typerää ja tekopyhää. :) Hänet olen tahtonut, hän on elämäni rakkaus.

Kirjoitan vielä myöhemmin lisää häistämme. Nyt iloitsemme siitä energiasta, jonka voimme jälleen käyttää töihimme ja tavalliseen elämäämme. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Apua, mä menen naimisiin lauantaina!

En koskaan uskonut meneväni naimisiin. Nyt asiat ovat niin pitkällä, että viikonloppuna neiti-elämä loppuu, rouva-elämä alkaa.

Ensimmäiset järkyttävät hetket hääpuvussa. Mielestäni mekko näytti aivan naamiasasulta, vaikka mekko hyvin kaunis olikin. :)

Ensimmäiset järkyttävät hetket hääpuvussa. Mielestäni mekko näytti aivan naamiasasulta, vaikka mekko hyvin kaunis olikin. :)

Tästä alkaa siis kauhulla ja innolla odotettu hääviikko. En osaa sanoa, mikä on tunne, joka sisälläni on. Se on sekoitus pelosta, pienestä stressistä ja häämurehtimisesta. Sen lisäksi se on innostusta, odotusta ja iloa tulevasta. Tänään saamme ensimmäisen häävieraamme kylään, ihana saksalainen ystäväni tulee Vaasaan viikoksi.

Huomenna tiistaina käymme kuvauttamassa hääkuvamme. Meille on se ja sama, sataako taivaalta sammakoita, kuvat otamme huomenna. Keskiviikkona käymme harjoittelemassa kirkolla ja juttelemme papin kanssa elämästämme. Torstaina teen viimeisen työvuoroni neitinä, jännää! :) Torstai-iltapäivänä saamme luoksemme kaukaisimmat vieraat Amerikasta. Perjantaina meille luovutetaan hääpaikkamme avaimet ja pääsemme järjestämään paikkoja kuntoon. Lauantaina onkin pääpäivä. Luulen, että viikko menee nopeasti.

En uskonut meneväni naimisiin, en osannut nähdä itseäni morsiamena. Nyt kun puku on ommeltu, järjestelyt viimesilauksia vaille valmiina ja hääpäivä melkein käsinkosketeltavissa, olen valmis tahtomaan loppuelämäni rakkaimpani käsiin. Olen onnellinen siitä, että iso joukko läheisiämme pääsee juhlistamaan päiväämme. Olen myös varma, että yhteisestä loppuelämästämme (on se sitten pitkä tai lyhyt) tulee onnen, rakkauden ja välillä myös tahdon täyteinen. <3

Häidemme edistymistä voi seurata instagramista nimimerkillä lisaapahkinoita sekä hastagilla #jujut.

Seuraavaan kertaan,
Julia