Kauppani viimeinen päivä on 28.2.2019, miltä se tuntuu?

Kauppani on viimeistä päivää auki torstaina 28.2.2019. Nyt se on päätetty ja siihen on pelottavan lyhyt aika. Kohta joudun luopua minulle rakkaasta. Mutta miltä se tuntuu?

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Moni meillä käyvä on toivonut, että unohtaisin lopettaa kauppani. Tässä hetkessä se tuntuu todella hyvältä idealta, koska en minäkään halua tästä luopua. Mielelläni pitäisin tätä ikuisuuden, mutta syyt lopettamiseen eivät kuitenkaan katoaisi ja olen jo liian pitkällä lopettamisen kanssa. Voi kuinka haluaisinkin jatkaa, mutta moni asia täällä muistuttaa lopettamisesta, kuten jo tyhjenneet hyllyt ja 15% alennuslaput.

Saan paljon kyselyjä jaksamisestani ja siitä, miltä kaupan sulkeminen tuntuu. On ihana huomata, että maailmassa on empaattisia ihmisiä. Sellaisia, jotka voivat kuvitella kokemani luopumisen tuskan. Minä olen toukokuussa 2017 ruuvannut kalusteita kasaan, maalannut niitä mustiksi ja kehittänyt valikoimaa vaasalaisille. Minä joudun myös katsoa sen kaiken hiipumista ja unelmani katoamista. Voin myös iloita niistä päivistä, jotka saan kaupallani vielä viettää. Työni (kuten kaikki työt yleensä) ei aina ole pelkkää juhlaa vaan riippuu päivästä, millä fiiliksellä kaupallani olen. Joskus ahdistaa ja surettaa, mutta useammin olen ollut onnellinen ja katsonut kauppaa ylpeydellä.

Kaupan lopettaminen on raskasta, mutta ei yhtä raskasta kuin mitä kuvittelin sen olevan. Luulen tämän helppouden johtuvan siitä, että prosessoin lopettamisen aiheuttamia tunteita jo etukäteen ja olen vähentänyt huomattavasti työntekoa, jotta saisin enemmän aikaa sulatella asioista. Lopettamisuutisemme on ollut julkista nyt kuukauden ajan, mutta minä olen siitä tiennyt jo monta kuukautta. Sain sitä pohtia, suunnitella ja surra etukäteen. Ilmoitin lopettamisesta vasta kun olin käsitellyt lopettamisen surut pääni sisällä. Monesti olen salaa itkenyt sitä, purkanut kiukun lenkkipolulla ja miettinyt, miksi en voi vaan heittää hanskoja tieskiin ja lähteä pois. Olen kulisseissa kerännyt voimia, jotta jaksan hoitaa tämän kunnialla. Raskasta oli viime vuoden lopussa, kun en kenellekään siitä voinut kertoa. En saanut näitä välittäviä kommentteja, koska murheistani ei vielä tiedetty. Oli suuri helpotus kertoa suurimmasta salaisuudesta julkisesti ja saada jutella siitä avoimesti. Surra sitä ihanien asiakkaidemme kanssa.

Konkurssi ja kaupan lopettaminen tuntuu nyt pelkästään asialta, joka täytyy hoitaa. Ei se kivaa ole, mutta ei yhtään niin kurjaa kuin voisi luulla. “Mitä kuuluu” -kysymykseen vastaan “hyvää” ja tarkoitan sitä. Pidän kauppaa vielä noin viikon verran, kuun viimeiseen päivään saakka. Sen jälkeen teen jotain muuta. Asiat järjestyvät omalla painollaan ja kaikki on hyvin. Suurimman surun olen jo käsitellyt, nukun nykyään hyvin ja nauran muutenkin kuin yliväsyneenä. Jaksan nykyään taas vitsailla, suunnitella kivoja juttuja ja iloita keväästä. Vuodenvaihteen aikoihin en jaksanut tehdä kuin välttämättömän. Kevät, järkevä työvuorosuunnittelu ja lopettamisuutisemme yllättävän positiivinen vastaanotto on auttanut paljon jaksamaan. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia