Yritykseni on lapseni

Kun kerron olevani yrittäjä, kysytään usein millaista se on. Aloin pohtia, miltä yrittäminen vastuineen ja onnistumisen iloineen tuntuu. Tulin lopputulokseen oman yrityksen pyörittämisen olevan jollain tapaa samankaltaista kuin lapsesta huolehtiminen (oletan, en siis todellakaan tiedä). Tässä tulkintaani yrittäjyydestä.

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

Olen yritykselleni etävanhempi, joka on lähes päivittäin lapsen kanssa tekemisessä. Lastenhoitajasta minut erottaa se, että minulla ei ole lasta kohtaan työaikoja, vaan lapsi on minulla jatkuvasti mielessä ja hoidan sen asioita myös vapaa-ajallani. Lisäksi yritykseni asioihin vaaditaan aina minun allekirjoitukseni, ilman sitä sopimukset eivät ole pitäviä. Etävanhemmuuteen taas liittyy mahdollisuus jättää lapseni ”hoitoon” toiselle pitemmäksikin aikaa ilman jatkuvaa huonoa omaatuntoa ja vaivaamisen tunnetta.

Vaikka yritykseni on kohta kahden vuoden ikäinen tuntuu välillä, että elän teini-ikäisen kanssa. Joskus tarpeemme eivät kohtaa ollenkaan: minä tarvitsisin vapaata, yritykseni ei ole valmis itsenäistymään. Tai sitten haluaisin kehittää yritystäni tiettyyn suuntaan, mutta yritykseni laittaa jarrut pohjaan ja tyrmää ideani (huomiona, että en pidä yritystäni henkilönä enkä keskustele sen kanssa, nämä ovat vain kielikuvia :D ). Joskus olen mielestäni liikaa yrityksestäni erossa, silloin keksin pidentää aukioloaikoja. Sitten taas muistan sanonnan “nuku silloin kun lapsikin nukkuu”. Elämme yritykseni kanssa uhmavaiheita, vuorotellen toisiamme koetellen. Joskus viihdyn yritykseni seurassa, välillä en jaksaisi yhtään olla. Joskus yritykseni vaatii minulta liikaa, välillä taas pystyn antamaan sille kaiken vaadittavan. Ikinä en tunne antavani sille ”liikaa” kuin omasta mielestäni, yritykseni ottaa vastaan kaiken mitä sille annan. Yritykseni kerää minulle laskuja ja vaatii ostamaan asioita, joita en täysin ymmärrä, mutta hyvänä ”vanhempana” hyväksyn ne osaksi kasvamista. Yritykseni vuoksi en voi mennä sieltä mistä aita on matalin vaan minun tulee rämpiä suossa niin kauan että portti tulee vastaan, tikkaat löytyvät tai aita loppuu.

Yritykseni on puolitoistavuotias, ihan taapero siis. Vauvavuosi kuitenkin on jo takana päin ja sitä myöten myös väsymys jäänyt jatkuvaksi olotilaksi. Minulla on vielä paljon opittavaa kasvattajana, yritykseni taas hakee omaa paikkaansa maailmassa. Joskus olemme kummatkin täysin sinut rooliemme kanssa ja olemme kumppaneita emmekä riippuvaisia toisistamme. Toisinaan taas kipuilemme vastuun ja kasvamisen haasteissa. Unelmani on ollut jo jonkun aikaa päästä pisteeseen, jossa yritykseni pärjää ilman minua ja voisin vain vierailla yritykselläni nauttien sen seurasta. Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja kumpikaan meistä ei tule olemaan valmis, tuskin koskaan. Mutta onneksemme ei tule kukaan muukaan, joten vertaistukea löytyy.

Kun onnistumme yhdessä, mikään ei tee minua onnellisemmaksi. Kun joku kehuu yritystäni (tai lähinnä kauppaani), tunnen ylpeyttä. Aikaisemmin työssä onnistumiset eivät ole tuntuneet yhtä hyvältä tai henkilökohtaiselta kuin nyt. Paras palkka on palaute ja otan palautteen aina vakavasti vastaan, oli se positiivista tai kehittävää. Tänään olen onnellinen siitä, että sain viettää tämän aamun ilman yritystäni. Ja kun iltapäivällä pääsin takaisin kauppani luokse, oli se pesty (todella hyvin siivottu), ruokittu (tynnyripaikat ja hyllyt täytetty) ja tiskiallas oli tyhjä. Kiitin aamuista työntekijääni huolenpidosta. Ajattelin, että oletpa sinä yritykseni kuitenkin hyvin ihana, hyvää viikon alkua meille. <3

Seuraavaan kertaa,
Julia