Neljä kuukautta ilman kauppaa | Elämä konkurssin jälkeen

Jos konkurssin tekeminen olisi hauskaa, tehtäisiin niitä jatkuvasti eikä niiden yllä roikkuisi häpeän leimaa. Kun neljä kuukautta sitten laitoin kauppani oven myynnin suhteen viimeisen kerran kiinni, olin omassa reippauden ja ilon kuplassa. Ajattelin kaiken sujuvan ja olevan vain asioita. Moni asia on tuon jälkeen muuttunut, realisoitunut ja tuo kupla on puhjennut. Kirjoittaminen ei ole tuntunut hyvältä, joten päätin antaa itselleni aikaa odottaa luovuutta. Nyt on tarpeeksi odotettu, annettu aikaa ja taas tekee mieli jakaa ajatuksia.

IMG_01072019.jpg

Kauppani meni kiinni helmikuun viimeinen päivä. Maaliskuun alkuun sain pitää puolitoista viikkoa “lomaa” ennen uuden työni aloittamista. Jo ensimmäisinä päivinä aloin saada selkeitä oireita, jotka oman tulkintani mukaan aiheutuivat stressin purkautumisesta. Välittömästi kaupan sulkemisen jälkeen aloin nimittäin kokea todella vahvasti elämän perusjuttuja.

Nukuin kuin tukki. Yöllä herätessäni nautin siitä tunteesta, ettei enää tarvitse käyttää sitäkin aikaa tehokkaasti työntekoon. Aikaisemmin nuo yön tunnit koin tehokkaaksi työajaksi, jos uni ei tullut. Nyt sain makoilla rauhassa ja odotella ihan rentona, josko alkaisin taas nukkua. Voi sitä mielenrauhan määrää sen jatkuvan murehtimisen sijasta. Enää vierestä kuuluva kuorsaaminen ei haitannut eikä ollut kiire olla tehokas, keskellä yötä.

Nälkä ja jano palasivat rajusti elämääni. Kaupallani en syönyt tai juonut juurikaan. Meillä sosiaalitilat olivat myymälätilojen ulkopuolella eikä sinne juokseminen ollut aina mahdollista. Siitä syystä en juonut tai syönytkään kuin vain pakosta. Ja sitten se iski, kamala nälkä ja jano. Eikä se palannut kivasti ajoittain vaan jatkuvasti ja niin kovaa, ettei muuta pystynyt ajattelemaan! Olin tuttu vieras vesihanalla ja vessassa. Suurin himo oli kraanavedelle, josta aikaisemmin en niin välittänyt. Nyt veden maku oli parasta mitä tiesin. Se mitä se teki keholle oli ihanaa. Iho parani, energiatasot nousivat ja onnen tunteet tuntuivat syvällä sydämessä. Jaksoin kävellä pitempään, kun en heti ollut läähättämässä nestettä kehoonsa. Painokin nousi aluksi ennen kuin aineenvaihduntani tajusi tilanteen pysyvän muutoksen. Sitten paino taas laskikin ja olo oli mahtava.

Vapaa-aika oli aikaisemmin outo käsite. Vaikka olin kotona, pidin puhelinta lähelläni hätätilanteiden vuoksi. En siis kokenut olevani vapaalla juuri ollenkaan. Nyt olen pitänyt viikonloput vapaana, pääsen illaksi kotiin ja pystyn sitoutumaan harrastuksiin ihan uudella tavalla. Uuteen elämäntilanteeseen tottuminen on vienyt yllättävänkin kauan, vaikka muutos edelliseen on ollut todella toivottu ja ihana. Toisaalta harrastuksistani olen päättänyt pitää vähän vapaata. Nyt kun kauppani ei rajoita elämääni ajattelin kokeilla spontaania elämäntapaa ilman vapaa-ajan rajoituksia. Tosin kudoin 4,5 metriä pitkän maton eteiseemme ja aloitin 5 metrisistä langoista sitoa makramea portaiden päätyyn.

Stressin aiheet ovat muuttuneet. Luulin, ettei konkurssia tekevän stressiä voi voittaa mikään. Konkurssi on kuitenkin ollut lastenleikkiiä siihen, että on taas saanut oppia joka päivä jotain uutta. Yrittäminen oli jatkuvaa uuden oppimista ja asioiden hallintaa. Olin valmis saamaan kaiken tiedon yrityksestäni käsiin eikä ollut asiaa, mitä en olisi voinut kysyä. Palkansaajana oma tonttini on rajattu ja haluan oppia siitä kaiken. Haluan täyttää odotukset ja se yhdistettynä konkurssin tekemiseen vie yllättävästi energiaa. Pikkuhiljaa alan löytämään oman tapani tehdä työni ja olen saanut luovuuden pirskeitä takaisin. Pitää antaa vielä aikaa ennen kuin pääsee loistamaan.

Ajatukseni konkurssista muuttuivat ajan kanssa. Kuten alussa kirjoitin, olin täynnä tarmoa ja uskoa tulevaan kun kaupan ovet sulkeutuivat. Kuitenkin tarpoessani läpi konkurssin, uskoni hyvästä alkoi mureta ja aloin itsekin hävetä konkurssin tekemistä. Ei se ollutkaan siisti juttu. Siitä ammennettu voima alkoi loppua. Konkurssin tekeminen oli pitkä prosessi ja voisin siitä kirjoittaa toisella kertaa, kunhan prosessi saadaan ansaitsemaan päätökseen.

Nämä ovat olleet pitkät neljä kuukautta. Toisaalta kovin lyhyet. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia