Note to my husband: Älä jätä vaimoa yksin kotiin.

Olen miettinyt tätä kolme päivää: miksi saan parhaimmat sisustusideani silloin, kun mieheni on poissa? Tällä kertaa en ollut varma, oliko projektini hitti vai huti. Tapetoin makuuhuoneen seinämme parrakkailla miehillä.

IMG_20181206_134051.jpg

Makuuhuoneemme seinä on ollut surullisen tapetoimaton siitä lähtien kun sinne muutin. Olemme puhuneet, että alakerran remontin jälkeen tapetoimme makuuhuoneen seinän, sitten joskus joulun jälkeen. Sitten rakas mieheni lähti Slushiin kolmeksi päivää. Toisena iltana yksin kotona sain älynväläyksen: kirjallakin voi tapetoida. Aloin heti hommiin.

Todella usein kun mieheni on reissussa olen tehnyt pieniä ja suuria projekteja yleisen (tai oman) viihtyvyyden vuoksi. Viime toukokuussa muutin miehen työreissun aikana, purin suurimman osan laatikoista seuraavalla reissulla ja uudelleenjärjestin vaatekaappimme seuraavalla. Melkeinpä jokainen kerta kun mies on reissun jälkeen astunut ovesta sisään, on jokin muuttunut.

Kun olin tiistai-illan puhteeksi maalannut tummanruskean lipaston valkoiseksi, laittanut vaaleaa maalia uuden hyllymme pintaan sekä tarkistanut, että uuden paikan saaneet taulumme ovat jotenkin suorassa, päätin mennä nukkumaan. Lähdin yläkertaan ja näin sen surullisen seinän, jota ei ole tapetoitu. Koska väsy ei ollut vielä tarpeeksi tappava, päätin tapetoida seinän kirjalla. Olin kerta joskus sellaistakin nähnyt.

Meillä on kirjoja paljon, mutta suurin osa niistä on mieheni. Omat kirjani ovat Antti Holman Kauheimpien runojen ja Maaret Kallion parisuhdevinkkien kaltaisia. Niitä en halunnut seinään laittaa. Muistin, että joskus ostin miehelle Axel Naverin ja Eric Thorssonin Partakirjan, jota tuskin kumpikaan meistä oli koskaan avannut. Se olisi tarpeeksi paksu ja miehekäs seinällemme.

Avasin kirjan ja mattopuukolla leikkasin sivut irti. Hain liisterin alakerrasta ja aloin telata sitä seinään. Sivu toisensa jälkeen laitoin liuskoja seinällemme. Heti alkuun epäilys oikeasta valinnasta alkoi kaivertaa mieltäni, mutta parrakkaat miehet seinällä on parempi kuin ei tapettia ollenkaan. Niinhän? Kun olin saanut Juhana Helmenkalastajan, Juha Miedon, Esko Valtaojan ja Joulupukin koristamaan seinäämme, tiesin sen olevan valmis.

Voin myöntää, että jännitti (ja paljon) esitellä uusi seinämme miehelle. En ollut varma reaktiosta ja siitä, mitä ajatuksia parrakkaat miehet makuuhuoneessa tuo. Reaktio oli odotusten mukainen, tuskin hän osasi odottaa näkemäänsä. Sinne se mies kuitenkin jäi nukkumaan päiväuniaan. Ehkä joku päivä saan kuulla kunniani.

Partakirja oli todella mielenkiintoista luettavaa, kun sitä tapetoin seinäämme. Näin värikäs kirja on kuitenkin hiukan liika levoton makuuhuoneeseen, mutta kirjalla tapetointia oli yllättävän helppoa. Ehkä poistamme joulun jälkeen nämä sivut seinältämme ja laitamme tilalle mustavalkoisen kirjan sivut rauhoittamaan. Näkisin siinä jonku meille merkityksellisen kirjan tai kirppislöydön. Uutta kirjaa tähän tarkoitukseen ei kannata ostaa. Tai sitten vain yksikertaisesti tapetoimme seinän. Siihen asti saamme nukkua parrakkaiden miesten valvovan katseen alla.

Mitä tulee sisustamiseen toisen reissujen aikana, luulen sen johtuvan halusta kokeilla uutta ja ärsytyksestä keskeneräisen kommentointiin. En halua ottaa riskiä, että keskeneräistä kommentoidaaan. Siksi teen kaiken niin valmiiksi kuin osaan, jotta hän voi kommentoida valmista lopputulosta. Joskus haluan vain yllättää ja toisinaan saan enemmän aikaiseksi kun ilta ei mene vain toisen kanssa köhnöttäen.

Muutaman vinkin voin antaa näin yhden kirjan tapetoineena:

  • Valitse paksu kirja. Pienikin seinä vie yllättävän monta sivua kun vain joka toinen sivu numeroinnissa on käytössä. Meilläkin kirja loppui kesken, mutta paikkaan raot esimerkiksi sanomalehdellä. Sitten joskus.

  • Leikkaa sivut rauhassa. Älä aloita projektia tylsällä veitsellä nukkumaanmenoaikaan. Itse en leikannut sivuja suoraan ja se vaikeuttaa sommittelua, kun sivut eivät menekään tasaisesti päällekäin.

  • Mieti mikä väri huoneeseen sopii. Värimaailma on ihan yhtä tärkää kuin sisältö. Mustavalkoinen kirja tekstillä voi olla helpoin valinta. Murhadekkaria en valitsisi makuuhuoneeseen, paitsi jos siitä tykkää.

  • Liisteröi sivut myös päältä päin. Näin sivut pysyvät paremmin seinässä ja toisissaan kiinni.

  • Asettele sivut rauhassa ja huolellisesti, jotta ei tule kupruja. En tehnyt tätäkään, tulos sen mukainen, eli omatekemän näköinen.

  • En suosittele kenellekään tapaani sisustaa toisen poissaollessa.

Tämä kirjoitus on siis miehelleni, jonka ei kannattaisi jättää vaimoa yksin kotiin. Jos kuitenkin jään yksin kotiin, kannattaa ainakin kertoa, mitä ei saa tehdä. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia