10 syytä: Miksi joulu on inhottavaa aikaa kaupan alalla?

Joulu… useimmat sitä odottavat ja siitä iloitsevat, niin me kaupassa työtä tekevätkin. Silloin kassan saa laulamaan suloisemmin ja joulumielellä olevat ihmiset ovat entistä paremmalla tuulella joulustressistä huolimatta. Samalla se on kuluttavinta ja stressaavinta aikaa vuodesta myös meille kaupan alan työntekijöille. Tässä siis 10 syytä, miksi joulu on inhottava!

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

  1. Et tiedä mitä ihmiset haluavat ostaa
    Moni ei tiedä, mitä haluaisi ostaa joululahjaksi läheisille. Kauppiaana ei minulla ollut harmainta aavistustakaan, mitä haluaisin tarjota vaihtoehdoksi. Kristallipallosta olisi ollut hyötyä.

    Joulusuunnitelmat tehdään viimeistään alkusyksystä, jolloin kesän hikien kuivuessa yritämme päästä joulutunnelmaan ja pohtia, mitä ihmiset haluaisivat meiltä ostaa ja millä tavalla ne tulisi tarjota. Lähettelemme tarjouspyyntöjä, mietimme miten niiden tilaaminen osuisi samoihin aikoihin ja miten tuotteet saamme maksettua vasta joulukaupan alettua. Yritämme ennustaa, mistä ihmiset pitäisivät ja valitsemme parhaat päältä ja menemme sillä. Ihan sokkona ja luottaen asiakkaisiimme.

  2. Laitat kaikki varasi kiinni tuotteisiin, joita ei välttämättä ollenkaan myydä
    Koska joulu meillä tarkoittaa myynnin nousevan tavanomaiseen kuukauteen verrattuna moninkertaiseksi, myös ostot ovat moninkertaiset. Tuotteet pitää kuitenkin suurimmaksi osaksi ostaa sisään ennen kuin myynti alkaa. Eli joudut joulun vuoksi supistamaan tavanomaista valikoimaa, viivästyttämään ostoja (jotta laskujen eräpäivät menevät joulumyyntien aikoihin) ja joustamaan kuluissa kuten omassa palkassasi. Tämä kaikki sen vuoksi, että saat kauppaan myytävää.

    Toivot tietysti, että tuotteet menevät kaupaksi, jotta saat joku päivä nostettua palkkasi eikä joulutuotteita tarvitsisi uuden vuoden jälkeen laittaa poistotuotteiksi. Toisaalta myyntiä ei voi olla, jos ei ole myytävää. Silloin ei tosin ole niitä isoja kulujakaan. Paras olisi siis, jos tietäisit kaiken menevän kaupaksi ja osaisit riskillä tilata juuri oikeita tuotteita juuri oikean määrän juuri oikeaan aikaan. Kuulostaa helpolta? :) (Vinkki: Ei ole.)

  3. Et osaa mitoittaa hankintojesi laajuutta

    Tuohon edelliseen liittyen, jouluna hankintojen laajuden miettiminen on aikaa vievää hommaa. Jos glögiä myydään kesällä suurinpiirtein nolla pulloa, voi niitä joulun aikaan mennä 500 pulloa viikossa. Jos ostat 1000 pulloa glögiä, näyttää se ihan järkyttävältä määrältä ja kyllähän se ostolaskun loppusummakin aiheuttaa harmaita hiuksia.

    Tänä jouluna ostin joulujuomia kaupalleni 500 pulloa ja lisää olisin tilannut, jos ne eivät olisi loppuneet varastolta. Kuulostaa kaistapäiseltä määrältä, mutta kun niitä oli 50 kpl jäljellä aatonaattona, tiesin niiden riittävän. Joulukahvia tilasin viime jouluna 120 pussia ja niistä myyntiin vain murto-osa. Siitä oppineena tilasin täksi jouluksi vain 30 pussia joulukahvia ja se tuntuu olevan ihan liian vähän. Talviteetä uskalluin ostamaan enemmän, sillä sitä voi myydä myös alkuvuoden talvi-iltoihin. Jouluteetä taas ostimme huomattavasti vähemmän, jotta sitä ei jää joulun jälkeen juuri ollenkaan.

    Nyt toisena jouluna suunnitelmien tekeminen on ollut helpompaa kuin viime vuonna. Mutta silti määrät huimaavat päätä ja avoimet laskut aiheuttavat suuruudellaan stressiä. Onneksi meille on löytänyt asiakkaita ja laskut on saatu maksuun. <3

  4. Et osaa suunnitella työvoiman tarvetta

    Työvuorolistojen tekeminen on mahdotonta. Ikinä ei voi tietää, mikä on kiireisin päivä, milloin oven takana on jono kun avaamme ja milloin ensimmäistä asiakasta saa odottaa iltapäivälle saakka. Koitapa siinä sitten suunnitella listat tehokkaiksi.

    Suurimman oivalluksen koin tänä vuonna siinä, ettei minun tarvitse vastaavana/kauppiaana tehdä aina aamuvuoroja. Työntekijäni toivoi aamuvuoroja ja ajattelin, miksi en tekisi itse iltavuoroja pidennettyinä. Näin työvuorot olisivat joustavampia ja säästyisin itse inhottavilta aamutoimilta ja saisin nukkua enemmän. Illalla saan tehtyä töitä vuoroni päätyttyä joustavammin eikä minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa aamu-unisuudestani. Toimii ja näin jatkamme myös alkuvuodesta.

  5. Et muista pitää omia vapaapäiviä
    Työvuoroja tehtäessä työnmäärä sokaisee ja työvuoroja merkkaa sellaiseen tahtiin, että vapaapäivät tahtovat unohtua. Saat laittaa työntekijöille maksimissaan viisi työvuoroa viikkoon. Opiskeleville koitat järjestää vähän väljemmän työvuorolistan. Sitten huomaat, että olet laittanut itsellesi 20 päivän työputken. Ei muuta kuin kirjoittamaan riveille “vapaa” ja siirtämään tunnit jollekin toiselle tai pidentämään työntekijöiden työvuoroja. Siltikin on tosi hankala olla menemättä hoitamaan “tärkeitä” asioita työpaikalle. Ei siis ihme, että jouluaattona pöydän äärellä on taas yksi väsynyt Crinch. :D

  6. Aina pitäisi olla jotain uutta ja vanhoista klassikoista ei saisi joustaa

    Viime joulun suosikit eivät ole tämän joulun hittejä. Aina pitäisi olla jotain uutta hienoa, mutta ei kuitenkaan outoa ja liika erikoista. Ihmiset ovat nykyään todella tietoisia maailman tarjonnasta ja koko maailmaa et voi 60 neliön liiketilaan ottaa. Siksi kauppiaat joutuvat tekemään valintoja uutuuksista ja jättämään viime joulun suosikkeja vähemmälle uuden tieltä. Riskipeliä, mutta välttämätöntä. Jotkut ihastuvat uutuuksista, jotkut pettyvät menetyksistä.

    Joulu ilman sitä hyvää sokeritonta minttusuklaata ei ole yhtä hyvä joulu kuin viime vuonna. Valitettavasti minttusuklaa ei myynyt viime jouluna niin hyvin, että se olisi pitänyt paikkansa tämänkin joulun välttämättöminä herkkuina vaan antoi paikkansa muille herkuille. Aina pitäisi olla uusia, mutta ne ei saa olla pois niistä viime joulun tuotteista. Tila vaan loppuu kesken ja uutuudet ovat liian houkuttelevia, ettei riskiä niiden poisjättämisestä viitsi ottaa. Eli osa vanhoista suosikeista jää, mutta uutuuksille on jostain tehtävä tilaa. Maailma muuttuu, siksi mekin.

  7. Joulutuotteet pitäisi olla saatavilla jo lokakuussa
    Joulukalenterit, joulusuklaat ja teet pitäisi laittaa esille jo lokakuussa, mutta niitä aletaan ostaa vasta marras-joulukuussa. Silti sitä ihmetellään, miksi meillä joulu ei näy vielä lokakuussa. Syyt ovat eräpäivillä kikkailu (kohta 2) ja muut sesongit, jotka pienissä myymälöissä vie ison tilan. Joulu ei voi näkyä meillä ennen halloweeniä loka-marraskuun vaiheessa, ei ennen isänpäivää marraskuun alussa ja vielä marraskuun puolessakaan välissä ei joulumyynti vielä ala. Joulukalenterit on meiltä ostettu marras-joulukuun vaihteessa (molemmin puolin), joten niitä ei kannata varastoida myymälän parhaimmilla paikoilla vieden myyntitilaa muilta tuotteilta ennen kuin sen aika on.

  8. Joulumusiikki

    Yksi iso syy joulutuotteiden ja joulufiiliksen viivyttämisessä on myös se, että siihen menee hermo pidemmän päälle. Jos kuuntelet joulumusiikkia kaksi kuukautta putkeen päivästä toiseen, katselet niitä punaisia paketteja ja pidät tonttulakkia, menettää joulu hohtonsa aivan varmasti ja hermot kireenä kuuntelet joulurallatuksia joulupöydässäsi. Tästä syystä joulu alkoi meillä vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. :) Siltikin joulumusiikki alkoi mennä tunteisiin eikä vapaa-ajalla joulumusiikki maistunut. Onneksi meillä kaupalla soi Spotifyn lista, minkä vuoksi kotimaisia lauluja sieltä ei kuulunut. Kotimainen melankolinen joulumusiikki siis maistui joulunakin. Toisaalta joistain noista Spotifyn joululauluista muodoistui karvat pystyyn nostavia kylmänväreitä ja kiukkua. Ensi vuotta odotellessa.

  9. Joululahjat ostetaan vasta viimeisinä päivinä

    Olen kuullut tarinoita entisaikojen joulumyynneistä, jolloin joulumyynnit alkoivat isänpäivästä. Itse olen todennut, että joulumyynti alkaa vasta kaksi viikkoa ennen joulua, sitä ennen joulua ei huomaa mistään eikä joulua varten kannata tehdä sen suurempia panostuksia (kuin suunnittelun tasolla). Viimeiset kaksi viikkoa juoksemme paikasta toiseen, teemme pitkiä vuoroja ja murehdimme tekemättömistä töistä. Koska kaikki ovat samaanaikaan asialla, toivomme ihmisiltä kärsivällisyyttä jonottamisen kanssa ja muutenkin ymmärrystä tilanteen kanssa. Joudut ehkä odottamaan jonossa, katselemaan kun toisten lahjoja pakataan ja saamaan vaihtorahasi “ei niin tehokkaasti” takaisin muiden viedessä käteisvarat. Toivomme siis kärsivällisyyttä, periaatteessahan se on kuluttajan valinta tulla silloin kun kaikki muutkin. Silloin ei kannata purkaa kiukkua myymälähenkilökuntaan.

  10. Joulun perusidea unohtuu kaiken hössötyksen keskellä

Jouluun hiljentyminen on hankalaa, kun on tohottanut menemään pää kolmantena jalkana monta viikkoa. Aatonaattona pitäisi pystyä sulkemaan joulukiireet pois mielestä ja valmistua joulunrauhaan. Suurin harminaihe joulussa on lahjat. Pidän lahjojen tekemisestä ja mielelläni tekisin kaikki lahjat ajatellen sen saajaa. Koska teen töitä kaiken aikani ennen joulua ja en ole aivan niin suunnitelmallinen, että lahjani tekisin kesällä, joudun ostaa ne valmiina. Tänä jouluna ehdin tehdä kaksi lahjaa itse, muut ostin tylsästi valmiina. Toivottavasti ensi jouluna ehdin enemmän panostamaan.

Uskon myös siihen, että aika on paras lahja. Siksi mielummin ostan lahjaksi lahjakortin pakopeliin tai siistin kauluspaidan kaupunginorkesterin konserttiin kuin tavaraa, jota ei välttämättä ole lahjansaajan mieleen. Monilla on jo riittävästi materiaa, joten läheisten ja tärkeiden ihmisten seura on jotain, mitä rahalla ei voi ostaa ja siksi siitä pitää olla hyvin kiitollinen ja onnellinen. Ainakin minä olen.

Tässä siis pieni listaus, miksi vuoden suloisin aika on myös raskasta. Mutta kuten olen sanonut, tulee isojen ponnistelujen jälkeen voittajafiilis. Ja se on fiilis, joka sopii myös jouluun.

Seuraavaan kertaan,
Julia