Kauppani viimeinen päivä on 28.2.2019, miltä se tuntuu?

Kauppani on viimeistä päivää auki torstaina 28.2.2019. Nyt se on päätetty ja siihen on pelottavan lyhyt aika. Kohta joudun luopua minulle rakkaasta. Mutta miltä se tuntuu?

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Miltä yrityksen lopettaminen tuntuu? Tällä hetkellä asiat ovat hyvin, suurimmat surut on jo käsitelty.

Moni meillä käyvä on toivonut, että unohtaisin lopettaa kauppani. Tässä hetkessä se tuntuu todella hyvältä idealta, koska en minäkään halua tästä luopua. Mielelläni pitäisin tätä ikuisuuden, mutta syyt lopettamiseen eivät kuitenkaan katoaisi ja olen jo liian pitkällä lopettamisen kanssa. Voi kuinka haluaisinkin jatkaa, mutta moni asia täällä muistuttaa lopettamisesta, kuten jo tyhjenneet hyllyt ja 15% alennuslaput.

Saan paljon kyselyjä jaksamisestani ja siitä, miltä kaupan sulkeminen tuntuu. On ihana huomata, että maailmassa on empaattisia ihmisiä. Sellaisia, jotka voivat kuvitella kokemani luopumisen tuskan. Minä olen toukokuussa 2017 ruuvannut kalusteita kasaan, maalannut niitä mustiksi ja kehittänyt valikoimaa vaasalaisille. Minä joudun myös katsoa sen kaiken hiipumista ja unelmani katoamista. Voin myös iloita niistä päivistä, jotka saan kaupallani vielä viettää. Työni (kuten kaikki työt yleensä) ei aina ole pelkkää juhlaa vaan riippuu päivästä, millä fiiliksellä kaupallani olen. Joskus ahdistaa ja surettaa, mutta useammin olen ollut onnellinen ja katsonut kauppaa ylpeydellä.

Kaupan lopettaminen on raskasta, mutta ei yhtä raskasta kuin mitä kuvittelin sen olevan. Luulen tämän helppouden johtuvan siitä, että prosessoin lopettamisen aiheuttamia tunteita jo etukäteen ja olen vähentänyt huomattavasti työntekoa, jotta saisin enemmän aikaa sulatella asioista. Lopettamisuutisemme on ollut julkista nyt kuukauden ajan, mutta minä olen siitä tiennyt jo monta kuukautta. Sain sitä pohtia, suunnitella ja surra etukäteen. Ilmoitin lopettamisesta vasta kun olin käsitellyt lopettamisen surut pääni sisällä. Monesti olen salaa itkenyt sitä, purkanut kiukun lenkkipolulla ja miettinyt, miksi en voi vaan heittää hanskoja tieskiin ja lähteä pois. Olen kulisseissa kerännyt voimia, jotta jaksan hoitaa tämän kunnialla. Raskasta oli viime vuoden lopussa, kun en kenellekään siitä voinut kertoa. En saanut näitä välittäviä kommentteja, koska murheistani ei vielä tiedetty. Oli suuri helpotus kertoa suurimmasta salaisuudesta julkisesti ja saada jutella siitä avoimesti. Surra sitä ihanien asiakkaidemme kanssa.

Konkurssi ja kaupan lopettaminen tuntuu nyt pelkästään asialta, joka täytyy hoitaa. Ei se kivaa ole, mutta ei yhtään niin kurjaa kuin voisi luulla. “Mitä kuuluu” -kysymykseen vastaan “hyvää” ja tarkoitan sitä. Pidän kauppaa vielä noin viikon verran, kuun viimeiseen päivään saakka. Sen jälkeen teen jotain muuta. Asiat järjestyvät omalla painollaan ja kaikki on hyvin. Suurimman surun olen jo käsitellyt, nukun nykyään hyvin ja nauran muutenkin kuin yliväsyneenä. Jaksan nykyään taas vitsailla, suunnitella kivoja juttuja ja iloita keväästä. Vuodenvaihteen aikoihin en jaksanut tehdä kuin välttämättömän. Kevät, järkevä työvuorosuunnittelu ja lopettamisuutisemme yllättävän positiivinen vastaanotto on auttanut paljon jaksamaan. Tästä on hyvä jatkaa. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Hyvät työntekijät ovat yrityksen arvokkain pääoma

Johdan yritystäni niin sanotuilla pehmeillä arvoilla. En koe tarvetta korostaa asemaani tai laittaa työntekijöitäni hierarkisesti alapuolelleni. Absoluuttinen totuus on, että työntekijäni ovat minulle tärkein ja arvokkain asia kaupallani. En pärjäisi ilman heitä.

Työntekijät ovat oman yritykseni tärkein pääoma. Kuva: Pixabay

Työntekijät ovat oman yritykseni tärkein pääoma. Kuva: Pixabay

Näin ystävänpäivänä on oikea hetki tuoda esille suurta rakkauttani työntekijöitäni kohtaan. Työntekijäni ovat yritystäni ja minua kantava voima. He pitävät minut järjissäni, mutta en muista heitä siitä kiittää tarpeeksi usein.

Kun kauppa on auki vähintään 52 tuntia viikossa ja työtunteja hiukan enemmän avaamisen ja sulkemisen toimenpiteiden vuoksi, tiesin jo ennen kaupan avaamista tarvitsevani työntekijöitä tuekseni. Toukokuussa 2017 avattua kauppaa pidimme aluksi kahdestaan, minä ja ensimmäinen osa-aikainen työntekijäni. Kesän jälkeen ymmärsin, että tarvitsen toisen työntekijän. Halusin joskus olla viikonlopun vapaalla.

Syksyllä 2017 palkkasin toisen ja vielä kolmannenkin osa-aikaisen. Sen jälkeen ensimmäiseni lopetti ja palkkasin vielä yhden työntekijän jouluksi apuun. Joulu 2017 teimme nelihenkisen tiimin turvin. Nelihenkinen olimme kesän alkuun saakka, jolloin yksi näistä kolmesta lopetti. Yksi heistä jäi minulle kesätöihin ja yksi meni kesäksi töihin muualle. Tämä kesän ainokaiseni lopetti kesän lopussa muuttaen oman alan töiden perässä Etelä-Suomeen. Jäin yhden muualla kesätöissä olevan varaan. Kaipasin itselleni pakkiparia, joka olisi yhtä perillä kaupan asioista kuin minäkin. Löysinkin aivan huipun ja palkkasin meidän rinnallemme vielä kaksi muuta pienemmillä tunneilla. Syksyllä 2018 meistä tuli siis viisihenkinen tiimi, mistä olen ollut äärimmäisen tyytyväinen.

Koen, että tärkein tehtäväni on huolehtia, että töitä on helppo tehdä ja työntekijäni saavat myös tarvitsemaansa vapaa-aikaa. Haluan olla pomo, johon on helppo ottaa yhteyttä. Sellainen, jota ei tarvitse pelätä ja jolle voi siksi kertoa, jos joku on hyvin tai huonosti. Haluan olla läsnä kuitenkaan asettamatta turhia rajoja. Annan työntekijöideni tehdä päätöksiä, arvostan oma-aloitteisuutta. Olen halunnut saada palautetta ja kehittyä paremmaksi. Olen halunnut olla sellainen, jolle palautetta voisi antaakin ilman turhaa stressiä. Kerron heille mitä toivoisin heidän tekevän vuoroissa ja miten asiat toimivat. Korjaan ja kerron paremman tavan, jos huomaan jonkun asian olevan väärin. Kunnioitan heidän toiveita ja kerron, mitä itse odotan saavani. Varmistan, että palkat tulevat ajoissa ja pesuaineita löytyy siivouskaapista. Tehtäväni on opettaa talon tavoille ja antaa työntekijöiden sen jälkeen soveltavan oppeja opettaen minullekin parempia tapoja toimia.

Olen rekrytoinneissa ottanut huomioon aikaisemman työkokemuksen ja fiiliksen, joka henkilöstä jäi. Haluan kaupallani olevan aina hyvä tunnelma ja se onnistuu, kun kanssani töitä tekee iloiset ja avuliaat ihmiset. Onneksemme meille on hakenut suuri määrä ihania ihmisiä ja harmi, etten ole kaikille heistä tarjota työpaikkaa.

Meitä on nyt siis vielä viisi. Olen onnellinen siitä yhdestä, joka aloitti meillä jouluna 2017. Luotan häneen kuin kiveen, hän on ollut monesti syy hymyyni, kun muuten on vastustanut. Hän teki kanssani viime toukokuun melkeinpä kahdestaan, vaikka samaa aikaa muutin ja suunnittelin kauppani ensimmäisiä synttäreitä ja olin tosi väsynyt. Hän on oikea kultakimpale.

Olen onnellinen myös siitä ihanasta, joka tekee melkein yhtä paljon töitä kuin minäkin ja antaa minun nukkua pitempään arkipäivinäkin. Hän opetti, ettei minun tarvitse tehdä aamuvuoroja, koska olen pomo. Voin aivan yhtä hyvin tehdä iltojakin, jos haluan lepoa ja joustan mielummin iltatunneista kuin aamuista. Hän yllättää ahkeruudessaan ja kekseliäisyydessään minut melkeinpä päivittäin ja hänelle lopettamisuutisten kertominen oli kaikista hankalinta. Hän on ollut yksi parhaimmista valinnoistani.

Onnellinen olen myös siitä yhdestä, joka nuoresta iästään huolimatta oli jo valmis meidän työhön. Hänestä huokui hyvä mieli ja näyttämisen tahto. Hän hyppää sujuvasti mukaan ja tekee työtä ihailtavalla varmuudella ja ammattitaidolla. Hän oppi todella nopeasti ja pärjää varmasti ihan missä tahansa työssä erinomaisesti. Hän on joustava ja pienelläkin varoitusajalla on mukana auttamassa. Aivan ihana hänkin.

Tuorein työntekijäni oli kaivattu lisä tiimiimme ja myös hän on ollut korvaamaton apu tässä kaikessa. Hän hymyilee aina. Hän on aktiivinen ja halukas oppimaan uusia juttuja. Hän on äärettömän tehokas ja mahtava tiimipelaaja. Hänen kanssaan olen oppinut paljon. Hän on antanut minulle boostia ja luultavasti tietämättäänkin pistänyt yrittämään kovemmin. Hän on tulevaisuuden toivo ja näkisin hänestä tulevan vielä aivan ihana pomo, jos sen on jotain, mitä hän haluaa. Ihailen myös hänen ennakkoluulotonta asennetta muita ihmisiä ja tehtäviä kohtaan.

Olen myös onnellinen heistä, jotka ovat meillä jo lopettaneet. Suuri apu oli hän, jonka kanssa opettelimme kaupan pitämistä. Hänen kanssaan minulla oli huisin hauskaa ja opettelin tekemään töitä järkeviä määriä. Hän tiesi enemmän erikoisruokavalioista kuin minä ja yritin häneltä oppia kaiken mahdollisen. Hänen kanssaan rekrysimme yritykseni toista työntekijää. Saimme toiseksi työntekijäksi todellisen ammattilaisen. Hän oli tehnyt enemmän töitä tällä alalla kuin minä, hän tiesi mitä tehdä. Hän opetti paljon ja luotin häneen aivan kaikessa. Hän antoi minulle hetkiä viime kesänä huilata, hänen kanssaan teimme ratkaisuja yhdessä. Hänelle halusin kertoa kuinka paljon häntä arvostin ja halusin auttaa hänen muutossaan, kun jouduin hänestä luopua. Onnellinen olen yritykseni kolmannesta työntekijästä. Hänestä, jonka kanssa aikataulut menivät jatkuvasti ristiin työtä haettaessa, sillä emme tuolloin aktiivisesti rekrynneetkään. Kun lopulta onnistuimme olemaan samassa paikassa samaan aikaan, en voinut kuin palkata hänet. Hän oli tehnyt vastaavissa kaupoissa paljon töitä ja opetti muun muassa tiskikoneen käyttöä. Hän auttoi syksystä 2017 sitä seuranneeseen kevääseen paljon ennen kuin hän halusi keskittyä opiskeluunsa. Hänestäkin oli kurja luopua. Onneksi olen saanut jutella näiden entistenkin työkavereideni kanssa työsuhteen jälkeenkin, he ovat jääneet positiivisina tapauksina mieleeni ja ilmeisesti myös toisinkin päin.

Kiitos siis työntekijöilleni, että olen saanut tarpeeksi huilata. Kiitos siitä kaikesta mitä opetatte minulle. :) Ilman teitä olisin jäänyt paljosta paitsi. Työntekijäni antavat minulle paljon. He ovat enemmän kuin työntekijöitä ja tekevät työnsä erityisen hyvin. Saan heistä paljon hyvää palautetta enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Siksi he ovat yritykseni tärkein pääoma.

Hyvää ystävänpäivää! <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Rohkeiden valintojen vaikeus

Wikipedia sanoo rohkeudesta näin: Rohkeus on uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai uhkailusta. Esimerkiksi benji-hypyn tehnyttä ihmistä voidaan pitää rohkeana. "Fyysinen rohkeus" on rohkeutta kohdata fyysistä kipua, kärsimystä tai kuoleman uhkaa, kun taas "moraalinen rohkeus" on kyky toimia oikein välittämättä vastustuksesta, häpeästä, skandaalista tai vähättelystä. Rohkeus on yksi  kardinaalihyveistä. Rohkeus on subjektiivinen kokemus, sitä mikä yhdelle on rohkeaa on toiselle tavanomaista. Noh, olenko minä rohkea?

1498012_10201780966538753_592168729_o.jpg

Kun perustin kauppani, en kokenut olevani rohkea. Minä näin itseni kauppiaana ja näin kaupassani suuren potentiaalin. Käärin hihani ja aloin hommiin. Yksi asia kerrallaan opettelin käsitteitä ja kokonaisuuksia, kunnes aloin niistä tajuta jotain. Lopulta tulin oman kauppani ammattilaiseksi. Olin se, joka tietää kaikista eniten.

Ei se helpolla tullut. Muutos ja pelko asioiden menevän huonoon suuntaan oli kokoajan läsnä. Piirsin tarkat ja synkät uhkakuvat mieleeni, mutta näiden avulla toisaalta tiesin tasan tarkkaan minne en mene tai mihin asti en anna asioiden mutkistuvan. Olen usein valvonut öitä murehtien, kärsinyt keskittymisvaikeuksista ja saanut jäätäviä vatsanväänteitä. Olen pelännyt ottaa seuraavaa askelta, asettaa itseni kritiikille alttiiksi sekä toivonut tahdonvoimani olevan välttämättömiä muutoksia vahvempi. Usein näin on onnekseni ollut.

Pelolta minua on suojellut tarve tehdä oikein ja halu tehdä esimiestyötä kunnialla vastuuta kantaen. Kun työni on toimia oman yritykseni parhaaksi, kuuluu siihen myös rohkeus tehdä vaikeita päätöksiä. Juuri niitä, joita en haluaisi tehdä. En välttämättä tekisi niitä, jos työni olisi vaalia omaa onneani ja pysyä mukavuusalueillani. Työni on pitää huolta yrityksestä ja tehdä sitä koskevia päätöksiä parhaimman tietoni mukaan. Silloin rohkea valinta on tehdä oikein, ei välttämättä kuunnella sydäntä vaan järkeä. Ja joissakin asioissa myös toisinkin päin. Järki antaa vääriä signaaleja ja sydän on se, jolla on paras tieto.

Jokaisella meillä on vain yksi elämä (ehkä). Jos antaa pelolle valtaa, murenevat unelmat varmasti. Jos rohkeutta on toteuttaa omaa sisintä, olen oikealla tiellä. Kun ilmoitin kauppani lopettamisesta, vaati se suurta periksiantamattomuutta ja järjestelmällisyyttä. Koskaan aikaisemmin en ole tuntenut niin suurta epäröintiä kuin lehdistötiedotteiden lähettämisen hetkellä. Hetkenä, jolloin teksti oli kirjoitettu, mutta lähetä-nappulaa pitäisi painaa. Silloin vielä mietin mukavuusalueella pysymistä ja kulissien pitämistä päällä. Silloin koin rohkeuden tunteita pelottavan tuntemattoman edessä. Olin hyppäämässä suoraan syvään päähän, koska matalaa ei ollut. Se oli tehtävä nyt tai ei koskaan. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka olin tehnyt kriisiviestintäsuunitelman jo kuukautta aikaisemmin. Halusin tehdä siitä mahdollisimman helppoa ja varmistaa työni olevan aikataulussa pysymistä ja suunnitelman noudattamista. Ei suunnitelman noudattaminen ole rohkeutta, se on järjestelmällisyyttä. Suunnitelman kirjoittaminen taas oli osoitus ammattitaidosta. Rohkeutta on yksittäiset epämiellyttävät teot.

Mikä mielestäni on rohkeaa? Olen saanut tehdä monia rohkeaksikin luonnehdittuja asioita elämässäni. Olen se muutosmyönteinen, joka irvisti kerhokuvassa, vaikka kuvaaja on varmasti pyytänyt hymyilemään. Olen ollut se pikkutyttö (koin tarpeelliseksi korostaa pikku-sanalla sitä, että tästä on jo jonkin aikaa), joka äänteli “kauneimpia” säveliä (ei siis sanoja vaan pelkkää limat kurkusta irrottavaa mölinää) kaverinsa kanssa kiven takana koiraa ulkoiluttavalle naapurin sedälle uskoen, ettei hän varmastikaan tiedä ketkä siellä kiven takana ovat. Olen se, joka tupeerasi hiuksensa röllipeikkotakkuun, koska se oli omasta mielestä siistiä. Olin se, joka käytti verkkareita koulussa, vaikka se oli jonkun mielestä noloa. Olin myös se, joka muutti yksin vaihtoon vuodeksi saaden satoja ihania muistoja koko loppuelämäksi. Olen ollut se, joka tarttuu tilaisuuksiin mahdollisuuksina oppia ja ymmärtää lisää itsestä ja maailmasta. Myös se, joka tunsi tarkasti miesmakunsa ja laati kymmenen kohdan kriteerilistan. Ja myöhemmin rakastuin mieheen, joka ei täyttänyt ensimmäistäkään kohtaa tästä listasta. Olen se, joka pystyy myöntämään olleen väärässä ja onnekseni olen ollut rohkea valitsemaan sen rohkean valinnan, kun järki sanoo “ei todellakaan”. Olen puolustanut heikompaa, koska olen uskonut sen olevan oikein. Olen tehnyt valintoja itseäni kuunnellen, muiden odotuksista huolimatta. Kun nykyisyyttä peilaa tätä taustaa vasten ei ole ihme, että olen myös se, joka teki vaikean päätöksen yrityksen parhaaksi, vaikka se riitelee oman mukavuusalueella pysymisen kanssa. Olen uskaltanut laittaa itseni arvostelulle alttiiksi, koska koen vahvaa vastuuntuntoa ja tarvetta tehdä asiat järkeni ja sydämeni hyväksi osoittamalla tavalla.

Olen rohkea kun valitsen oman polkuni. Suurinta ja myös merkityksellisintä rohkeutta on kuitenkin kertoa omat heikkoudet sekä epäröinnin hetket ääneen ja luottaa siihen, että on silti aivan täydellisen hyvä. Edes sille yhdelle erityiselle. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

PS. Tässä on ihan mahtava listaus rohkeudesta: Mielenihmeiden 50 rohkeaa tekoa.

Mikä tai ketkä motivoivat kirjoittamiseen?

Tämä kirjoitus käsittelee kirjoitusmuusiani. Niitä ihmisiä tai asioita, jotka innostavat kirjoittamaan ne ensimmäiset sanat. Toisaalta en näitä haluaisi perustella, mutta luulenpa niiden tärkeyden avautuvan vasta pienen perustelun jälkeen.

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

Freddie Mercury, Queenin musiikki ja Bohemian Rhapsody -elokuva

Nämä ovat suurimpia innostajiani, hyvänmielen ja mahdollisuuksien antajia. Osa ystävistäni onkin jo kuullut kyllästymiseen asti lausettani “mitä Freddie tekisi?”.

Inspiroiduin hyvin vahvasti Queenista kertovasta Bohemian Rhapsody -elokuvasta. Bändin musiikki oli tosin jo ennen elokuvaakin mieleeni: häälaulumme tanssittiin Queenin Don’t Stop Me Now:n tahtiin. Elokuvan myötä ihailu Freddien asennetta, rohkeutta ja itsevarmuutta sekä hänen tapaa elää kohtaan nousivat tärkeiksi teemoiksi omaakin elämääni pohtiessa. Freddie oli aikansa pioneeri, joka vähät välitti siitä, mitä muut ajattelivat tai olettivat. Hän itse määritti sen, mistä hänet tunnetaan. Hän tiesi olevansa lajissaan ainutlaatuisen lahjakas ja halusi tuottaa materiaalia muiden iloksi viimeiseen saakka. Hän on yksi suurimmista idoleistani ja olisin halunnut käydä keskusteluja näistä teemoista hänen kanssaan. Hän kuoli reilun kuukauden päästä syntymästäni.

Haluaisin olla oman elämäni Freddie. Haluaisin luoda oman tavan elää elämäni. Olemme mieheni kanssa tehneet monia “normeista” poikkeavia päätöksiä elämässämme siinä, miten haluamme elää yhdessä. Joskus näitä päätöksiä kyseenalaistetaan poikkeavuutensa vuoksi ja joudumme niitä perustella. Yhdessä päätetyissä normaalista tavasta poikkeavissa asioissa olemme kokeneet ratkaisujemme palvelevan meidän onnellisuuttamme parhaimmalla tavalla, tällä hetkellä. Asiat ovat nyt hyvin, mutta tiedostamme maailman ja meidän muuttuvan jatkuvasti. Emme voi tietää, koska toimintatapaamme tulee muuttaa vai muuttuuko se huomaamatta johonkin suuntaan. Esimerkkinä näistä tavallisesta poikkeavista päätöksistämme mainittakoon yhteenmuutto vasta muutama kuukausi ennen häitämme. Päätimme muuttaa yhteen vasta silloin, koska aikaisemmin emme olleet valmiita yhteiseen kotiin emmekä halunneet luopua omasta tilastamme. Yhteenmuutto oli pitkä ja raskas prosessi, joka vielä kesken, mutta jo huomattavasti paremmin jumpattu meidän elämälle sopivaan muotoon. Päätimme olla Freddie ja luoda parisuhteemme omat säännöt. Yhdessä.

Yksi suurimmista inspiraation lähteistä on Queenin Bohemian Rhapsody, musiikillisen älykkyyden ilmentymä. Teos, joka syleilee kaikkia maailmoja ja saa kaiken nivoutumaan yhteen juuri sopivalla tavalla. Siitä saa inspiraation sydäntä raastavaan “äiti, ammuin miehen” tai henkeänostaviin “mä en luovuta” -teksteihin. Saan laulusta voimaantumisen tunteita ja en halua kuolla koskaan, taistelen ajatusta oman syntymän katumista vastaan. Kun sitä paukuttaa stereoista ja laulaa mukana, herää sisäinen Freddie henkiin. Silloin kannattaa kirjoittaa ne kaikista hankalimmat tekstit. Kysessä on siis todella merkittävä teos.

Nuoret ja aloittavat yrittäjät

Pääni sisälle on asetettu ikä, jolloin on vasta varteenotettava ja osaava. Kun on pitänyt kauppaa reilun 1,5 vuotta on monen asian ammattilainen ja osaa vaikka ja mitä. Silti ajattelen olevani liian nuori johonkin, mitä kovasti haluaisin. Kun nuo ajatukset valtaavat mieleeni, koitan olla kuin Freddie. Miettiä kuinka vähän hän välittäisi siitä onko nyt juuri oikeanlainen. Maailma muuttuu ja osaan enemmän kuin moni eläkkeelle pääsevä. Loputon mielenkiinto uusia asioita kohtaan ja kyseenalaistava asenteeni auttanee pärjäämään työssä kuin työssä.

Yksi tärkeistä teemoista, jotka haluaisin blogissani tuoda esille on yrittäjyyden ilot ja sen mitä siitä saa. Usein pelätään yrittäjyyden vastuuta ja taakkaa. Ajatellaan yrittämisen olevan vain jatkuvaa puurtamista ja oman edun ajamista. No, ei se ole niin. Yrittäjyys on vapauttavaa ja palkitsevaa ja työpaikkasi on varma siihen asti kunnes toisin niin päätät. Missä muualla on samalla lailla? Yrittäjähenkiset ihmiset ovat oma lajinsa. Yrittäjäksi ryhtyvät muun muassa ihmiset, joilla on suuri intohimo omaan osaamiseensa ja haluavat käyttää sitä hyväksi. Yrittäjillä on usein myös valtavia unelmia ja valtava halu toteuttaa ne. Yrittäjyys ei siis ole vain marisemista ja vaikeuksia vaan unelmien toteuttamista ja uuden oppimista. Se on yrittäjähenkisten ihmisten itsensätoteuttamista, eikä silloin kannata huolestua taakasta tai vaivasta. Silloin ryhdytään toimeen ja toteutetaan ne ihanimmat suunnitelmat.

Haluan siis rohkaista kaikkia, jotka haaveilevat työllistävän itse itsensä. Olen mielelläni puhumassa hyvää yrittäjyydestä jopa näin oman yritykseni menettäessäkin. Konkurssi ei ole maailmanloppu vaan uuden alku. Ensimmäisellä kerralla ei tarvitse onnistua, ei sillä toisellakaan. Jos oppii, ei aiheuta muille harmia ja on valintojensa kanssa onnellinen, en tiedä onko tarvetta onnistua yritysmaailmassa ollenkaan. Ja se yrittäjyydenmatka sinne uuden alkuun voi keino päästä entistä ihanampaan uuteen alkuun.

Pilvien hopeareunukset

Moni on ihmetellyt sitä, miten otan kauppani alasajon niin kevyesti ja miten ylpeydellä kerron tekeväni konkurssia. Ei konkurssi mikään helppo ole, mutta olen päättänyt ajatella enemmän sitä mitä olen saanut yritykseltäni kuin mitä minulta “otetaan pois”. Konkurssi ei ole minun epäonnistumiseni vaan osoitus siitä, ettei yritykseni menestynyt. Yritys, vaikka kuinka tärkeä onkin, on vain materiaa, johon ei kannata liikaa kiintyä. Sen eteen tehdään parhaimmat päätökset ja tässä kohtaa paras päätös oli yrityksen lopettaminen.

Kaikki vastoinkäymiset kasvattaa ja jos ei halua nähdä niitä hyviä asioita, on elämä raskaampaa. Jos on huono myyntipäivä, kassan laskeminen on helpompaa. Jos itkettää, stressitasot ovat normaalit, koska tunnet tunteita. Jos nukkuu huonosti, kahvi herättää paremmin. Jos jalka on kipeä, osaat arvostaa sitä päivää kun se paranee. Kaikilla asioilla on hyvät puolensa tai edes pieni hyvän hippu. Haluan tuoda niitä esille kaiken kurjan ja valituksen keskelle. Minä uskon ajattelutavan vaikuttavan myös muuhunkin elämänlaatuun. Siksi liputan ilon ja positiivisuuden puolesta, kieltämättä kuitenkaan niitä murheitakaan. Ne kaikki kuuluvat elämään, mutta ilo kasvaa sitä miettimällä.

Tässä siis suurimmat kirjoittamiseen innottajat. Jopa tätä kirjoittaessa tulee hyvä meininki ja tekisi kirjoittaa enemmänkin tekstejä. Jännä, miten helposti itseään voi ohjata tiettyyn suuntaan miettimällä “mitä Freddie tekisi”, mitä annettavaa minulla on muille ja mitä hyvää elämässä on tänään. Kiitos siis teille ihanat muusani! <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Mitä yrittäjyys opettaa?

On jännää kirjoittaa yrittäjyydestä, kun kaiken jälkeen on kokemuksestaan aivan äärettömän onnellinen. Minä, konkurssia tekevä yrittäjä, olen onnellinen. Hullua! Tässä nopea listaus, mitä yrittäjyys opettaa.

IMG_20190121_212358.jpg
  • Jos olen joskus käyttänyt sanaa TEHOKAS työhakemuksessani, perun puheeni. Yrittäjyyden myötä olen oppinut, mitä tehokkuus todella tarkoittaa. Nyt voin sanoa olevani tehokas ja tarkoittaa sitä.

  • Toinen tehokkuuden kanssa samaan kastiin kuuluva sana on MULTITASKING. Ennen sitä en osannut ja nyt ilman sitä ei saisi kaikkea tarvittavaa aikaiseksi. Joskus multitasking taas tarkoittaa monen asian huonosti tekemistä, mutta yrittäjänä on pitänyt opetella keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa. Aika usein asiat vaativat tiettyä järjestystä, mutta et itsekään tiedä mikä järjestys on. Parempi siis tehdä kaikki samaa aikaa.

  • STRESSIN- JA PAINEENSIETOKYKY on nyt testatusti aivan huippua. Kun CV:ssä lukee yrittäjä tai kauppias ja olet hengissä, henkinen kanttisi on todistetusti rautaista.

  • VOIMAVARAT ovat jokaisella rajalliset. Yrittäjänä oppii venyttämään sinne jaksamisen äärirajoille. Siellä käydessä oppii myös tunnistamaan, milloin ei kannata enää kokeilla kepillä jäätä vaan ihan suosiolla levätä. Yhdenkin vapaapäivän jälkeen on taas uusi ihminen. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, mutta on minulla toiminut.

  • ASIAT OVAT ASIOITA -mentaliteetti auttaa uusien asioiden opettelussa. Yrittäjyys opetti katsomaan tekemättömiä töitä tai muutenkin työtehtäviä asioina. Aluksi kirjanpito tuntuu heprealta. Kun sitä katsoo asiana, ei se olekaan mikään raskas rasti. Se on periaattessa klikkauksia, jotka pitää tehdä tarkasti mietityssä järjestyksessä. Epämiellyttävää se aika usein on, mutta ei aina raskasta.

  • KUUNTELEMISEN TAITO kehittyy, kun haluat kuulla ja oppia kaiken mahdollisen asiakkaiden erikoisruokavalioista, kokeneempien yrittäjien vaiheista ja virheistä sekä kanssaihmisten kokemuksista elämästä iloineen ja suruineen. Kaikki tieto ja ymmärrys auttaa samaistumaan ja luomaan merkityksellisempiä suhteita muihin.

  • MOKA ON LAHJA. Ilman ajoittaisia epäonnistumisia ei tiedä, miten tehdä asiat oikein seuraavalla kerralla. Siksi mokat ovat järjettömän tärkeitä oppimisen kannalta. Jos mokat ovat lahja, onnistumisista pitää olla kiitollinen.

  • LUONTEENLUJUUS kasvaa, kun puolustat omaa yritystäsi ja havittelet sen menestystä.

  • AITOUDEN ARVOSTUS saa uuden merkityksensä. Ensiksi yritin tehdä asiat aina oman yritykseni imagon hyväksi unohtaen omat tarpeeni. Kun sisuunnuin ja päätin, että saan olla juuri kuten tahdon, aloin arvostamaan perhettäni, ystäviä ja niitä, joiden seurassa sain olla juuri kuin olen.

  • ITSELUOTTAMUS heittelee päivästä riippuen. Joskus tunnet, että olet luuserein torakka, mutta toinen päivä taas koet olevasi kuolematon maailmanvalloittaja. Itse pidän enemmän tuosta jälkimmäisestä fiiliksestä. (Kuten arvattaessa on, tänään on tuo jälkimmäinen päivä.) Koskaan aikaisemmin en kuitenkaan ole ollut yhtä varma omasta osaamisestani ja siitä, mihin pystyn niin tahtoessani.

  • OMINAISUUDET YKSINKERTAISTUVAT, koska et koe tarvetta selittää asioita. Joko olet hyvä asiakaspalvelija tai sitten et. Joko osaat puhua kieltä tai sitten et. Kaikki ei osaa kaikkea, joku osaa taas jotain enemmän. Seuraava työnantaja saa minut, en koe tarvetta valehdella.

  • VERKOSTOT ovat yksi suurimpia onnentuojia kaupasta luopumisen jälkeen. Olen saanut tutustua moneen ihanaan ihmiseen kaupallani. Ja oppinut juttelemaan sujuvasti ihan mistä vain kenen tahansa kanssa.

  • UUDET MAHDOLLISUUDET yrittäjyyden jälkeen ovat helpommin saavutettavissa. Jos olisin ollut palkkatöissä en pääsisi etenemään näin nopeasti. Siitä voin kiittää vain yrittäjyyttä.

Eli yrittäjyys on rankkaa, mutta hyvin palkitsevaa. Eikä kaikkien tarvitse olla kivijalkakauppayrittäjiä kauppakeskuksessa vaan yrittäjyys on matka myös osa-aikaisena oman unelman ja intohimon ohjaamana. Yrittäjä voi olla myös oman palkkatyön ohella, jos työnantaja antaa siihen suostumuksensa. Yrittäjyys antaa enemmän kuin ottaa, jos niin vain haluaa nähdä ja antaa mahdollisuuksien tulla luokseen. Todistusaineisto A kirjoittaa tätä postausta juuri tällä hetkellä.

Mikä on siis tämän jutun pointti? Tarkoitukseni on rohkaista: jos jalkaa vipattaa yrittäjyyttä kohti, älä estele. Etsi keino kulkea intohimoasi kohti, aloita vaikka osa-aikaisena, vahvista vahvuuksiasi, tule hyväksi huonosti taitamissa asioissa, etsi yhtiökumppania paikkaamaan todelliset heikkoudet ja mieti mitä tarvitset. Toteuta itseäsi, me elämme vain kerran. Jos hyvin käy (tämäkin absurdia kirjoittaa) pääset samaan tilaan kuin itse olen. Olisit tyytyväinen siitä, mitä opit työssä ja etenkin itsestäsi. Sitä tietoa ei saa ilmaiseksi ja siksi ylpeästi maksan oppirahoistani jokaisen sentin. Ilman katumusta tai katkeruutta. Tyytyväisyys ja onni ovat päällimmäisenä mielessä. Kiitos!



Seuraavaan kertaan,
Julia

Luovun kaupastani

Tätä on vaikea kirjoittaa, tähän kiteytyy niin monia tunteita ja unelmia. Luovun kaupastani alkuvuoden 2019 aikana. Aikataulu on tosin vielä avoin. Asiat voivat edetä nopeastikin, kuitenkin viimeistään maaliskuussa sanon heipat kaupalleni. Päätös on pitkän pohdinnan tulos ja siihen on vaikuttanut monet asiat. Nyt vasta saan niistä kertoa.

IMG_20190115_230306.jpg

Avasin kauppani toukokuussa 2017 täynnä tarmoa ja toiveita, mihin kauppaani haluan viedä, millaisena haluaisin sen nähdä. Tein ympäripyöreitä päiviä opetellen uusia taitoja esimiestyöstä, asiakaspalveluun ja kirjanpitoon. Asia kerrallaan kauppani alkoi näyttää siltä, miltä sen halusin. Suuret unelmani kauppani kannattavuusasteesta, työnmäärän laskusta ja oman vapaa-ajan takaisin saamisesta eivät kuitenkaan toteutuneet. En voinut muuta kuin laittaa kädet ylös, luovuttaa.

Rakastan kauppaani koko sydämestäni ja se on ollut yksi parhaimmista ja opettavimmista asioista tähän asti. Olen elänyt kaupalleni: murehtinut, iloinnut, onnistunut ja pettynyt. Olen tehnyt hullunlailla töitä, olen myös saanut pidettyä tarvitsemiani vapaapäiviä. Olen järjestänyt ison määrän kampanjoita suunnittelusta toteutukseen asti. Olen oppinut tekemään lakisääteisiä tehtäviä ja edustamaan yritystäni monissa tilaisuuksissa. Olen oppinut tuntemaan rajani, olen myös oppinut tunnistamaan, missä olen hyvä ja mitä pitää kehittää tulevaisuutta silmällä pitäen. Tiedän olevani kova luu ja periksiantamaton.

Olen kehittynyt hirveästi esimiehenä, rekrytoijana sekä toimitusjohtajana kirjanpitovelvollisuuksineen. Olen oppinut tuntemaan ison joukon ihmisiä, joille ilman tätä kokemusta en olisi ehkä koskaan puhunut. Olen käynyt läpi tunteita, joita en aikaisemmin ole tunnistanut. Olen löytänyt sisäisen innon kirjoittamiselle ja tavan päästää luovuuteni valloille. Olen saanut toteuttaa itseäni kauppani avulla, olen myös saanut kehittyä ihmisenä.

Päällimmäinen syy, miksi luovun kaupastani on sen sitovuus ja halu tehdä jotain muuta. Kauppani sitoo minut keskittämään kaikki voimani siihen, kauppiaana työni on olla töissä kaupallani. Kauppani ei tuota niin paljoa, että voisin olla pitempiä aikoja pois työmaalta. En siis koskaan pääse vapaalle, mutta en kuitenkaan saa ansaitsemaani korvausta kovasta työnteosta. Kaipaisin elämääni hieman vakautta ja varmuutta myös taloudellisella puolella. Koen, että hyppy tuntemattomaan on tarpeen nyt. Jos en nyt hyppäisi, tekisin sen kuitenkin jossain vaiheessa. Ennemmin tai myöhemmin, tässä kohtaa ennemmin on parempi vaihtoehto.

Kauppani on arjenluksusta. Se on kaupungin kaunein timantti, hyvänmielen keidas ja jutustelupaikka. Se on paikka, jossa ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Jos kuitenkin tunnet huonoa omaatuntoa, löytyy kaupaltani myös se parempi vaihtoehto sille lohturuuallesi. Henkilökunta on läsnä, juttelee asioista ja on kiinnostunut oppimaan lisää. Kaupalleni on helppo tulla tutustumaan tuotteisiin ja siellä saat apua erikoisruokavaliokokkailuun. Me olemme toimineet vaasalaisia varten, sydämellä.

Tässä tilanteessa jatkajan löytäminen on haastavaa, joten valmistaudun kauppani purkamiseen. Paras skenaario olisi, että joku ottaisi kauppani johdettavaksi. Opettaisin kaiken minkä tiedän, maksaisin siitä aluksi vaikka palkkaakin. Kertoisin mitkä tuottet ovat vakkareidemme valitsemia, mitkä omaa tulkintaani. Kertoisin mistä saat tilattua tuotteet parhaimmilla hinnoilla, miten työvuorosuunnittelua kannattaa tehdä. Opettaisin myös mitä joulu meille tarkoittaa ja miten kesälomat kannattaa järjestää. Mikä olisi ihanampaa kuin työskennellä omassa kaupassa ihanien työntekijöiden kanssa? Jos minä tai ketju emme löydä työlleni jatkajaa, jää Vaasa ilman kaltaistamme herkkusuun paratiisia, taas. Tunnen tästä huonoa omaatuntoa sekä pettymystä. Lupasin, että kauppa on täällä jäädäkseen.

Koska luovun kaupastani näin muutaman vuoden jälkeen, saan maksaa yritykseni lopettamisesta johtuvia oppirahojani vielä hyväsen aikaa henkilökohtaisella tasolla. Jos kaipaatte joukkoonne asiakaspalvelun ammattilaista, luovaa kirjoittajaa, ihan mitä tahansa oppivaa toimistorottaa tai markkinoinnin ja tapahtumien järjestäjää, ottakaa yhteyttä julia.loukiainen (at) gmail.com ja lähetän teille lisätietoja osaamisestani.

Luovun siis kaupastani, jotta pääsisin toteuttamaan itseäni vapaammin. Olen pahoillani siitä pettymyksestä, jonka varsinkin vakioasiakkaamme joutunevat kokemaan. Vakioasiakkaidemme vuoksi haluaisin olla kaupallani aina, kunhan siinä sivussa ehtisin muuhunkin, esimerkiksi nukkumaan ja tekemään ruokaa.

Seuraavaan kertaan,
Julia

Lapsihaaveet?

Olen saanut vastailla kyselyihin perheenperustamisesta aina viime kesästä asti melkeinpä viikottain. Kesällä udeltiin naimisiinmenon syitä ja nyt kun häistä on jo muutama kuukausi, kyselyt vatsanpyöristymisestä ovat olleet suoria “oletko jo raskaana” -kaltaisia. Tässä on vastaus pohdintoihinne.

24826143_10155538000683122_990668058_o.jpg

En ole aikaisemmin kohdannut noin suoraa kyselyä näinkin arasta ja henkilökohtaisesta asiasta. Vaikka kysyjä ei mitään pahaa tarkoitakaan, ovat lisääntymiseni ja sitä varten tehtävät toimenpiteet minun omia asioitani. Monikaan ei ymmärrä raskauteen liittyvien kyselyjen olevan toistaalta myös kyselyjä sukupuoliakteista. Harva kysyy suoraan “hei, miten peitto heiluu?” tai “jokos se siittiö on hedelmöittänyt munasolun?”. Jos minulta näin kysyttäisiin, vastaisin suoraan, ettei se hänelle kuulu. Jostain syystä vastaan näihin raskauskyselyihin kuitenkin erilaisella raivoasteella, hieman rauhallisemmin.

Mietin paljon näiden kyselyjen alkaessa, miksi naimisiinmenolla pitää olla jokin syy. Eikö tässä maailmassa parisuhteita solmita enää rakkaudesta ja uskosta parisuhteen tuomaan onnelliseen loppuelämään? Onko elokuvien hullaantumiset ja järjettömät parisuhteet vaihdettu järkiavioliittoihin? Ja miksi naimisiin pitäisi mennä tulevan lapsen vuoksi, eihän se vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla? Ajattelen näin, koska olen vanhempieni ensimmäinen “äpärä”. Vaikka vanhempani rengastivat toisensa minun ollessani 5-vuotias, en koe saaneeni huonompia eväitä elämääni kuin avioliiton aikana syntynyt siskoni. Jos perhesyyt eivät olleet mielessäni avioliittoa solmiessa, ei ollut mieheni tarjoama taloudellinen turvakaan. Minä menin naimisiin rakkaudesta, en tarpeesta muodollisuuksiin ennen perheenperustamista tai huijatakseni miestäni rahoittamaan elämääni.

Utelut ihmetyttävät, koska kysyjät eivät voi tietää millainen tilanne vastaanottajalla on ja miten kyselyt voivat tarkoittamattaankin loukata ja satuttaa toista. Harva miettii, josko olen juuri saanut keskenmenon, olisimme taas kerran tehneet negatiivisen raskaustestin tai salaa toivoisin lasta, mutta olisin saanut lapsettomuustuomion. Nämä asiathan eivät katso ikää. Kuka tahansa voi painiskella näiden asioiden kanssa. Minulla näin ei ole, mutta eihän kysyjä sitäkään tiedä.

Mieheni päätti kosia hyvin varhaisessa vaiheessa seurusteluamme. Naimisiin halusimme nopeasti, koska emme halunneet kihloissaoloajan olevan pitkä. Häistä en kuitenkaan ole koskaan unelmoinut tai tehnyt niitä varten suuria suunnitelmia. Itseasiassa en edes odottanut häitäni. Odotin enemmän vieraiden näkemistä ja yhdessä juhlintaa sekä hääbändiämme(!!). Ei minua olisi haitannut, vaikka häämme olisi ollut jonkun toisen juhlat, kunhan samat tyypit olisi ollut sielläkin. Näin suhtaudun myös äitiyteen. En osaa kuvitella itseäni äitinä, en ole koskaan sellaisesta edes haaveillut. En ole kokenut vauvakuumetta, en näe elämääni perheellisenä. Meillä asuu kaksi lasta mieheni puolelta ja se riittää meille aivan mainiosti. En koe perheemme olevan kokonainen vasta sen yhteisen lapsen saatuamme, olemme kokonaisia nyt jo. En koe perheessämme asemani vahvistuvani, jos olisin biologinen vanhempi. Olen jo toinen aikuisista ja se, jolla on väliä. En koe tarvetta käyttää viatonta lasta oman etuni ja asemani pönkittämiseen. Me olemme näin hyvä.

En siis ole jakautumassa pitkään aikaan, jos koskaan. Meillä lastensaaminen on ehkäisty seuraavaksi viideksi vuodeksi. Teimme tämän päätöksen yhteistuumin vähän aikaa sitten ja minä ainakaan en halua ehkäisyä lopettaa (koska aloittaminen oli todella tuskaisen kivuliasta). Viiden vuoden kuluttua pohdimme uudestaan elämäntilannettamme ja sitä, onko nyt oikea hetki. Sitä en osaa sanoa, mitä silloin päätämme. Jokatapauksessa ennen sitä mahdollista yhteistä lasta haluaisin matkailla, viettää leffailtoja sohvalla kultani kanssa, toteuttaa uusia työhön liittyviä unelmia, käydä festareilla, hitsautua perheyksiköksi miehen ja kahden kouluikäisen kanssa sekä saada arjen rullaamaan yhteisiä tapoja noudattaen.

Mitä ikinä elämä tuo tullessaan, toivon meidän olevan onnellisia. Ja, että saisimme elää elämämme kuten sen haluamme elää, ei siten kuin meiltä odotetaan. Mitä tulee siis näihin kyselyihin raskaudestani, ovat ne kurjia ja vielä kurjempi niihin on vastata siten, ettei kysyjä tuntisi kiusaantumisen tunteita. Joten ei kysellä, jookos?

Seuraavaan kertaan,
Julia

Yritykseni on lapseni

Kun kerron olevani yrittäjä, kysytään usein millaista se on. Aloin pohtia, miltä yrittäminen vastuineen ja onnistumisen iloineen tuntuu. Tulin lopputulokseen oman yrityksen pyörittämisen olevan jollain tapaa samankaltaista kuin lapsesta huolehtiminen (oletan, en siis todellakaan tiedä). Tässä tulkintaani yrittäjyydestä.

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

Olen yritykselleni etävanhempi, joka on lähes päivittäin lapsen kanssa tekemisessä. Lastenhoitajasta minut erottaa se, että minulla ei ole lasta kohtaan työaikoja, vaan lapsi on minulla jatkuvasti mielessä ja hoidan sen asioita myös vapaa-ajallani. Lisäksi yritykseni asioihin vaaditaan aina minun allekirjoitukseni, ilman sitä sopimukset eivät ole pitäviä. Etävanhemmuuteen taas liittyy mahdollisuus jättää lapseni ”hoitoon” toiselle pitemmäksikin aikaa ilman jatkuvaa huonoa omaatuntoa ja vaivaamisen tunnetta.

Vaikka yritykseni on kohta kahden vuoden ikäinen tuntuu välillä, että elän teini-ikäisen kanssa. Joskus tarpeemme eivät kohtaa ollenkaan: minä tarvitsisin vapaata, yritykseni ei ole valmis itsenäistymään. Tai sitten haluaisin kehittää yritystäni tiettyyn suuntaan, mutta yritykseni laittaa jarrut pohjaan ja tyrmää ideani (huomiona, että en pidä yritystäni henkilönä enkä keskustele sen kanssa, nämä ovat vain kielikuvia :D ). Joskus olen mielestäni liikaa yrityksestäni erossa, silloin keksin pidentää aukioloaikoja. Sitten taas muistan sanonnan “nuku silloin kun lapsikin nukkuu”. Elämme yritykseni kanssa uhmavaiheita, vuorotellen toisiamme koetellen. Joskus viihdyn yritykseni seurassa, välillä en jaksaisi yhtään olla. Joskus yritykseni vaatii minulta liikaa, välillä taas pystyn antamaan sille kaiken vaadittavan. Ikinä en tunne antavani sille ”liikaa” kuin omasta mielestäni, yritykseni ottaa vastaan kaiken mitä sille annan. Yritykseni kerää minulle laskuja ja vaatii ostamaan asioita, joita en täysin ymmärrä, mutta hyvänä ”vanhempana” hyväksyn ne osaksi kasvamista. Yritykseni vuoksi en voi mennä sieltä mistä aita on matalin vaan minun tulee rämpiä suossa niin kauan että portti tulee vastaan, tikkaat löytyvät tai aita loppuu.

Yritykseni on puolitoistavuotias, ihan taapero siis. Vauvavuosi kuitenkin on jo takana päin ja sitä myöten myös väsymys jäänyt jatkuvaksi olotilaksi. Minulla on vielä paljon opittavaa kasvattajana, yritykseni taas hakee omaa paikkaansa maailmassa. Joskus olemme kummatkin täysin sinut rooliemme kanssa ja olemme kumppaneita emmekä riippuvaisia toisistamme. Toisinaan taas kipuilemme vastuun ja kasvamisen haasteissa. Unelmani on ollut jo jonkun aikaa päästä pisteeseen, jossa yritykseni pärjää ilman minua ja voisin vain vierailla yritykselläni nauttien sen seurasta. Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja kumpikaan meistä ei tule olemaan valmis, tuskin koskaan. Mutta onneksemme ei tule kukaan muukaan, joten vertaistukea löytyy.

Kun onnistumme yhdessä, mikään ei tee minua onnellisemmaksi. Kun joku kehuu yritystäni (tai lähinnä kauppaani), tunnen ylpeyttä. Aikaisemmin työssä onnistumiset eivät ole tuntuneet yhtä hyvältä tai henkilökohtaiselta kuin nyt. Paras palkka on palaute ja otan palautteen aina vakavasti vastaan, oli se positiivista tai kehittävää. Tänään olen onnellinen siitä, että sain viettää tämän aamun ilman yritystäni. Ja kun iltapäivällä pääsin takaisin kauppani luokse, oli se pesty (todella hyvin siivottu), ruokittu (tynnyripaikat ja hyllyt täytetty) ja tiskiallas oli tyhjä. Kiitin aamuista työntekijääni huolenpidosta. Ajattelin, että oletpa sinä yritykseni kuitenkin hyvin ihana, hyvää viikon alkua meille. <3

Seuraavaan kertaa,
Julia

Mitä lupasin uutena vuotena?

Vietin uudenvuodenaaton ystäväni kanssa kaksin kotosalla ennen keskustaan lähtöämme. Remppailimme #vaimoremppaa uuden innovaation makuuhuoneen seinän ja vaatekaappien ovien maalamisen kanssa. Mietimme nopean hetken siinä touhuamisen keskellä, mitä lupaisimme uutena vuotena. Emme mielestäni koskaan mitään muistaneet luvata. Koska näin kävi ja vuosi on jo monta päivää vanha, teen nyt lupaukseni.

Uusivuosi.jpg


Vuodelle 2019 lupaan:

  • Keskittyä voimaan hyvin.
    Kehopositiivisuus oli yksi suurimmista oivalluksista vuoden 2018 lopussa. Aloin katsoa Tytti Shemeikan Vatsamielenosoitus- kanavaa Youtubesta. Kanavan ansiosta aloin pohtia sitä, mitä muut odottavat ja mitä itse haluan. Mikä on minulle tarpeeksi?

    Minäkin yli 180cm pitkänä olen saanut osaksi katseita kroppani vuoksi. Teini-Julia piti itseään aina lihavampana kuin muut, sillä vaatteet istuivat aivan erilailla omassa kropassani verratuna esim. itseäni vain 10cm lyhyempiin tyttöihin. Nyt kun katson kuvia teiniajoilta, olin hoikka kuin hento kukka. Pitkä XL-kokoisia vaatteita käyttävä tyttö, joka näki peilistä vatsamakkarat ja vaatteiden kokolaput ennemmin kuin sen, että ne ovat kokonsa vuoksi vain tarpeeksi pitkiä.

    Olen siis kiitollinen Tytille kanavan perustamisesta ja asiasta ääntä pitämisestä. Hän on tehnyt äärettömän tärkeää työtä ja huutanut niin kovaa, että se minunkin korviin ja tajuntaan on yltänyt. Sillä ei ole väliä minkä kokoinen olet, täytätkö yhteiskunnan normit tai minkä kokoisia vaatteita käytät. Tärkeintä on ymmärtää, että kaikki vartalot ovat hyviä juuri sellaisina eikä sinun pidä muiden vuoksi tehdä mitään. Sitä ajatusta pidän mukanani. Vaikka painoa teiniajoilta on tullut 30 kg lisää, ei minun tarvitse laihduttaa, olla samasta muotista puristettu tai miettiä, mitähän muut makkaroistani ajattelevat. Kannan ne ylpeydellä ja muiden ajatuksilla omasta kropastani ei ole mitään merkitystä. Tätä ajatusta siis lupaan pitää mukanani.

  • Edes yrittää liikkua säännöllisesti

    Kaipaan kunnon hikoilua. Teen töitä niin paljon, että olen vapaa-aika-laiskistunut melkeinpä täysin. Haluaisin aloittaa lenkkeilyn, salilla käymisen ja innostua jostain lajista. Mihinkään en pysty tällä hetkellä sitoutua työni vuoksi, mutta haluaisin löytää jonkun mukavan tavan tuulettaa päätä.

    Edelliseen kohtaan liittyen ensimmäistä kertaa en halua urheilla siksi, että saisin pudotettua painoa. Haluaisin purkaa paineita, hikoilla murheita pois ja jaksaa paremmin. Jollain tapaa todella lohdullinen ajatus. Ei se haittaisi, vaikka muutama kilo tippuisi, mutta ei tarvitse. Lupauksen pitäminen ei ole sidottu siihen putoaako paino, se voi ihan hyvin myös nousta. Kyse on nyt liikkumisesta.

    En muista oliko se häitä varten (tai ihan muuten vain) kun sanoin, ettei haittaisi vaikka laihtuisin noin 5 kg. Äitini nauroi tavalleni pudottaa painoa, koska en halunnut käydä vaa’alla. En edes ottamassa alkupainoa saatika sitten seurata kehitystä oikeiden numeroiden avulla. Päätin olla tyytyväinen, kun minusta tuntui 5kg kevyemmältä. Kyllä kai siihen pääsinkin, vaikka en häitämme varten laihduttanut aktiivisesti grammaakaan. Ostin sopivan kokoisen puvun ja puin jalkaani mukavat tennarit. Ja uskoin siihen, että hääviikko on sen verran intensiivinen, että unohtaisin syödä jolloin hetkellisesti laihtuu mekkoon sopivaksi, vaikka pääsisikin muutaman kilon kerryttämään. :)

  • Olla vaatimatta itseltäni liikoja

    Välillä unohdan, etten ole yli-ihminen ja en pysty kaikkeen tahtomaani. Asiat eivät suju aina kuten olen ne suunnitellut ja joudun nielemään pettymykseni. Yritän tänä vuonna olla itselle armollisempi ja antaa myös kokea niitä ihmisyyden hetkiä ainaisen kuuhun kurkottamisen sijasta.

  • Hankkia uusia taitoja

    Olen jo pitkään halunnut oppia uusia kädentaitoja. Tämän lupauksen voin pitää, jos oikeasti menen kursseilleni, joihin ehdin jo ilmoittautua. Eilen (2.1.19) aukesi Vaasa-opiston ilmoittautuminen ja ilmoitin itseni jo kahdelle kurssille. Jos syksyllä on aikaa, haluaisin osallistua puutyökurssille ja tehdä itse kotimme kaipaamia huonekaluja. Toisaalta verhoilukurssi olisi myös kiva. Lisäksi haluaisin kehittyä valokuvauksessa ja kuvien käsittelyssä. Ja samalla yritän olla itselleni armollinen kaikkien kehityskohteideni kanssa. Hmmm…

  • Antaa enemmän aikaa läheisilleni

    Haluaisin olla enemmän läsnä minulle tärkeiden ihmisten elämässä. Vuonna 2019 pyrin muistamaan parisuhdettani, perhettäni ja ystäviäni enemmän. Lupaan laittaa viestiä useammin ja vastata kaikkiin lähetettyihin viesteihin. Lupaan kuunnella ja jakaa omia murheita enemmän. Lupaan olla aidompi.

Kolme vuotta sitten, vuodeksi 2016 (aika menee tosi nopeasti), lupasin käydä oluella joka maanantai. Se oli paras uudenvuodenlupaukseni, jonka olen koskaan pitänyt. En silloin pitänyt oluista ja halusin laajentaa omena-allergisen juomavalikoimaa. Päätin maanantain olevan hyvä päivä, sillä viikko alkaisi rennosti ja joisin todellakin vain sen yhden oluen. Vuosi alkoi lupaavasti, kun jo alkuvuoden aikana rakastuin mieheeni, kävimme yhdessä useasti maanantaikaljoilla ja käsitykseni oluista laajentui hurjasti. Vuoden aikana jäi kaksi maanantaita välistä, koska kumpaisenakin kertana olin antibiooteilla. Siitä lähtien olen etsinyt vastaavaa lupausta itselleni sitä löytämättä. Ymmärsin, ettei lupausten tarvitse olla “järkeviä” vaan juuri sellaisia kuin tahdot.

Maanantaikalja oli sinänsä hyvä lupaus, sillä se oli selkeä: juo olut maanantaina. Tänä vuonna en halua suorittaa mitään vaan keskittyä hyvään oloon. En halua epäonnistua lupausten rikkoutuessa, joten lupaan ympäripyöreitä asioita. Eikö se olekin niin, että kukin päättää itse, mitä ja millä tavalla lupaa. Mennään siis näillä. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Paikallista hyvää: Alavuden rypsiöljyt

Sain viime kesänä kokeiluun todella hyvää punajuuripestoa Alavuden öljypuristamolta. Jos pesto on älyttömän hyvää, ei sen pohjana olevat öljyt voi olla muuta kuin priimaa!

öljyt-rivissä-.jpg

Syksyn City Stormeilla ihastuttaneen punajuuripeston kaverit, rypsiöljyt, saimme hyllyyn jo Stormeilla. Olin ensiksi hyvin skeptinen rypsiöljyyn, sillä sitä on kaikkialla ja siinä ei ole ns. mitään erikoista. Oliiviöljyn uskotaan olevan parempaa ja rypsiöljyt ovat vanhanajan öljyjä. Maistelimme öljyjä ruuanlaitossa ja asiakkaaltamme saamamme vinkin mukaisesti salaatinkastikkeina, ja ne toimivat!

Pidän paljon Alavuden öljynpuristamon paikallisuudesta ja hyvästä meiningistä. Pienenä puristamona he todella välittävät, mistä rypsi tulee ja usein pienemmillä toimijoilla laatu on ensisijaisen tärkeää. Alavuden rypsiöljyt ovat kylmäpuristettuja ja niissä on runsaasti e-vitamiinia (jonka sanotaan suojaavan soluja vanhenemiselta) sekä omega 3&6 -rasvahappoja. Öljyt pakataan tummiin pulloihin, joten ne eivät kärsi auringonvalosta ja menetä makuaan.

Testailimme öljyjä ja yllätyimme. Testissämme oli kaikki valikoimissamme olevat Alavuden öljypuristamon maut: luomu maustamaton, sitruuna, valkosipuli, chili ja basilika. Luomu maustamaton toimi hyvin ruuanlaitossa, se ei maistu läpi eikä siis jättänyt ruokaan sivumakua. Sitruunaa ja basilikaa käyttäisin salaatinkastikkeena. Yllätyksekseni nämä eivät olleet vain sopivia sitruuna/basilikaruuille vaan maku tulee todella vahvasti läpi öljystä. Nämä ovat siis täydellinen pohja salaatinkastikkeelle tai täydellisiä ihan sellaisenaan. Testimme mukaan sitruunaöljy ei sovi makunsa puolesta makaronien keittoveteen öljyksi. Onneksi se ei ole siihen tarkoitettukaan.

Kaksi makua, joita haluan erikseen hehkuttaa ovat valkosipuli sekä chili. Mielestäni on rohkeaa tehdä tuote, joka jakaa mielipiteitä. Laittaa makua niin paljon, että se tuoksuu alakerran keittiöstä yläkerran makuuhuoneisiin pelkästään laittamalla öljyä pannulle. Toisaalta ne, jotka eivät pidä valkosipulista tai chilistä, tuskin ostavat näiden makuisia öljyjä. Öljyt eivät pelkästään tuoksu valkosipulilta tai chililtä vaan myös maistuvat - ja vahvasti. Varsinkin valkosipuliöljy on helpottanut elämäämme, sillä valkosipulia ei meillä tarvitse enää murskata.

Mitä tulee oliiviöljyyn vertailuun, öljyn käyttömme on sen verran pientä paistamisessa, ettemme saisi omega-rasvahappoja sitä kautta kuitenkaan. Kotimainen pienen puristamon rypsiöljy verrattuna ulkolaiseen oliiviöljyyn, kääntyy ainakin meidän osalta paikallisen voittoon. Vahva suositus siis näille öljyille. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia

Vuosi 2018

Jos kerran vuodessa pysähtyy miettimään, mitä kaikkea sitä on tehnyt ja nähnyt, uudenvuodenaatto on siihen hyvä hetki. Moni muukin on tehnyt yhteenvetoa vuodesta 2018, miksi en minäkin.

Tammikuu: pukujen testausta Tampereella

Tammikuu: pukujen testausta Tampereella

Toukokuu: vieraina häissä

Toukokuu: vieraina häissä

Heinäkuu: PowerPark. Tarkennus taustaan on aivan tarpeen.

Heinäkuu: PowerPark. Tarkennus taustaan on aivan tarpeen.

Elokuu: pesisturnaus

Elokuu: pesisturnaus

Syyskuu: hermolomaviikonloppu.

Syyskuu: hermolomaviikonloppu.

Lokakuu: Hääkuvien miljöön testaus metsässä.

Lokakuu: Hääkuvien miljöön testaus metsässä.

Vuosi 2018 tulee aina olemaan erityinen vuosi. Sen aikana tapahtui paljon peruttamatonta ja kaiken muuttavaa. Vuosi oli kokonaisuudessaan hyvin erityinen ja olen onnellinen, että se on kohta ohi. Luulen (ja pelkään) vuoden 2019 olevan edeltäjänsä kaltainen, omalla tapaansa. Let’s see.

Vuonna 2018:

  • Vuosi vaihtui Tervajoella Köpingintuvassa ja siitä seuranneella 2,5 tunnin pakkaskävelyllä vanhempieni luo. Kun kädet olivat jäätymässä kolmen hengen seurueestamme kahdella (kumpikin minun syytäni, kun kehotin jättää hanskat kotiin, jotta emme niitä hukkaa), on väsyneen porukan hyvän lenkkimielen ylläpito haastavaa hommaa. Selvisimme hengissä ja voi olla, että ensi kerralla järjestämme kyydin etukäteen valmiiksi, ettei tarvitse kävellä. Takseja ei ilmeisestikään saa ihan yhtä joustavasti maaseudulle kuin kaupungissa. Luotto siihen, että äitini ja mieheni kanssa juhlimme jatkossakin uusiavuosia yhdessä tästä tapahtuneesta riippumatta on vahva.

  • Matkailin alkuvuodesta, koska halusin pitää vapaata kaupanpidosta. Se onnistuu vain poislähtemällä. Kävin alkuvuodesta Tampereella, Kuopiossa ja Tukholmassa. Kesällä kävimme sukuloimassa ja olin pesäpalloturnauksessa Turussa. Kävimme myös Helsingissä, Kokkolassa ja Seinäjoella. Olimme varsinaisia reissailijoita (sarkasmia). Kaupanpidon kanssa jopa käynti Laihian Halpa-Hallissa tuntuu viiden tähden luksuslomalta (ei ole vitsi).

  • Tein töitä ihan älyttömät määrät. Tein niin paljon kuin pystyin. Onnekseni sain myös vapaata silloin kun sitä oikeasti tarvitsin. Vaikka kesälläkin olin töissä vain joka toinen viikko, olin silti lähes joka päivä työpaikalla eli lomalle en päässyt ollenkaan. Elo-syyskuun painoin menemään yli 50 tuntisia työviikkoja ja nyt joulunaikaan työpäivät pitenivät samoihin lukemiin. Alkuvuodesta 2019 yritän ottaa rennommin. :)

  • Teimme miehen kanssa viimeinkin päätöksen muuttaa yhteen saman katon alle. Päätös oli tavallaan “viimeinkin” (muutama kuukausi ennen häitä) ja toistaalta “jo nyt” (oma koti tuntui silloin vielä hyvältä). Päätimme siis huhtikuussa, että nyt muutetaan tai siis minä muutan. Meillä ei ollut enää syytä asua erillään niin lähellä toisiamme, koska olimme kokoajan yhdessä joko hänen luonaan tai minun pienessä yksiössäni. Toukokuun lopussa tavarani vietiin lopullisesti keskustasta lähiöön. Samalla viikolla vietetimme kaupan 1-vuotissynttäreitä, ostimme uuden jääkaapin kotiin sekä ystäväni Rovaniemeltä oli tulossa kylään viikonlopuksi. Mietin vaan, miten ihmeessä silloin saimme kotimme näyttämään ihmisasuttavalta sen tavaramäärän kanssa. Kuten silloinkin totesin, pitää kaikkien asioiden tapahtua samaa aikaa, jotta jotain tulee tehtyä. Toukokuu oli aikamoinen työ- ja vapaa-ajan kiireiden keskellä.

  • Lämmin kesä <3. Vaikka myynnillisesti sateinen ja surkea kesä olisi ollut meille parempi, rakastin kesää tuollaisena. Kesän lämpö oli hauskaa siihen asti, kunnes liikehuoneistojen ilmastoinnit alkoivat sanomaan sopimuksensa irti. Sitten pelättiin tuotteiden sulamista. Viime kesä on ollut ainut kerta, kun olen voinut myydä nestemäistä kookosöljyä. Se kun on nestemäistä yli 25 celsiusasteessa. Lämmintä siis oli.

  • Vietimme omia polttareitani. Ihanat tytsyni olivat järjestäneet ne elokuun kauneimpaan päivään. Polttarit olivat periaatteessa yllätys, vaikka sainkin selvitettyä päivän etukäteen. Polttareita edeltävänä iltana istuimme miehen ja ystäviemme kanssa terassilla ja testailin miestä polttarisuunnitelmista juomalla viiniä kaksin käsin. Siis minä join, ei hän. “Minä menen huomenna töihin, minä tunnen omat rajani.” Minun piti töihin seuraavana päivä, joten mies jarrutteli viinihalujani. Minä taas tiesin, että töihin en mene ja testailin, koska mies laittaa viinihanan säppiin ja paljastaa salaisuutensa. Hän ei ymmärtänyt älykkään testaamistapani vakavuutta ja sitä, että olen päättänyt testata häntä ihan täysillä. Siis juomalla viiniä, todella fiksua. Mieheni, joka normaalisti on hyvinkin iltavilli, alkoi muka väsymään jo iltakymmenen jälkeen. Kun hän halusin ajoissa kotiin, tiesin huomenna olevan se päivä. Ensi kerralla kun lähden testailemaan, voisin juoda vaikka vettä kiusaksi. Kyllä, olin polttareissani ihan jäätävässä krapulassa. Se päivä on kuitenkin yksi ihanimmista tähän mennessä. Tämä siltikin, vaikka tverkatessa löysissä vaaleanharmaissa shortseissa peilien ympäröimänä, tunsin kuinka menkat alkavat ja rakas ystäväni kuvaa järjestelmäkameralla intensiivisesti takamukseni jokaista liikettä. Siinä kohtaa oli tosi itsevarma ja valokuvattava olo. Sydämessäni toivoin, että kuvat eivät näytä ihan kaikkea. Pidin päivästä niin paljon, ettei mikään saanut huonolle tuulelle. Ei edes morsiussauna, jossa toinen rakas ystäväni ruoski vihdalla selkäni haavoille ja sen jälkeen selkäni haavat voideltiin suolalla ja vehnäjauholla. Päivä oli onnistunut ja kipuineen todella hyvä muistutus siitä, etten halua enää ikinä juhlia omia polttareitani. Se oli nyt tässä.

  • Häät. Elo- ja syyskuun yli 50-tuntisten työviikkojen lisäksi järjestimme häät lokakuun ensimmäiselle lauantaille. Halusimme syyshäät, koska kesähäät ovat niin nähdyt. Lokakuun alku valikoitui sillä, että ajankohta on selkeästi syksyä, mutta tarpeeksi kaukana lokakuun puolessavälin olevia syntymäpäiviäni. Ja tietenkin niin, että häät järjestetään ensiksi. Halusin olla mahdollisimman nuori hääpäivänäni (ihan kuin sillä olisi jotain merkitystä…). Lokakuun kuudes siis valikoitui näin kypsistä syistä hääpäiväksemme. Se päivä oli syksyisen aurinkoinen. Päivä oli täynnä onnea ja itkua. Se päivä muutti sukunimeni ja teki minusta tyttöystävän sijasta vaimon. Kyseessä oli siis iso päivä.

  • Häiden jälkeen kaikki on ollut yhtä mössöä, sitä papin aamenen jälkeistä elämää: pyykin pesemistä, tiskikoneen täyttöä ja kaupassa käyntiä. Kaupalla elo on ollut sesonkien järjestämistä: halloween, isänpäivä, joulukalenterikausi ja viimeisimpänä joulumyynnit. Nyt vietämme välipäiväaleja ja alkuvuodesta alkaa jouluruuansulattelut detoxteen ja paremman ruokavalion turvin. Onneksi tähän kuuluu myös terveelliset pähkinät ja vegaaninen tammikuu.

  • Vuosi 2018 loppuu Rovaniemeltä saapuneen ystäväni kanssa. Tänä vuonna mieheni on saanut kokea onnen hetkiä huomatessaan kuinka äärettömän taitava hänen vaimonsa on remontoimaan reissujensa aikana. Ja tämä kaikki remontointi hoituu 0-kokemuksella, Youtube-videoiden turvin. Nyt kun hän on Kokkolassa, ei remontilta ole säästytty. Vuosi vaihtuu siis remontin keskellä. Remontin, joka pitäisi huomenna olla valmis miehen palatessa takaisin kotiin. Eilen remontoimme yöhön asti, tänään “hyvien” pohjatöiden jälkeen aloitamme itse sisustamisen. Mies on varsinainen onnen pekka. :D Ehkä ehdimme ilotulitteille ja oikeasti juhlimaankin. Jos myrsky ei yllätä.

Eli tervetuloa vuosi 2019. Sinua on odotettu, mutta myös pelätty. Olethan meille kiltti ja reilu. Katsotaan sitten vuoden päästä, millainen sinusta tuli.

Ihanaa ja onnistunutta uutta vuotta kaikille! <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

10 syytä: Miksi joulu on inhottavaa aikaa kaupan alalla?

Joulu… useimmat sitä odottavat ja siitä iloitsevat, niin me kaupassa työtä tekevätkin. Silloin kassan saa laulamaan suloisemmin ja joulumielellä olevat ihmiset ovat entistä paremmalla tuulella joulustressistä huolimatta. Samalla se on kuluttavinta ja stressaavinta aikaa vuodesta myös meille kaupan alan työntekijöille. Tässä siis 10 syytä, miksi joulu on inhottava!

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

  1. Et tiedä mitä ihmiset haluavat ostaa
    Moni ei tiedä, mitä haluaisi ostaa joululahjaksi läheisille. Kauppiaana ei minulla ollut harmainta aavistustakaan, mitä haluaisin tarjota vaihtoehdoksi. Kristallipallosta olisi ollut hyötyä.

    Joulusuunnitelmat tehdään viimeistään alkusyksystä, jolloin kesän hikien kuivuessa yritämme päästä joulutunnelmaan ja pohtia, mitä ihmiset haluaisivat meiltä ostaa ja millä tavalla ne tulisi tarjota. Lähettelemme tarjouspyyntöjä, mietimme miten niiden tilaaminen osuisi samoihin aikoihin ja miten tuotteet saamme maksettua vasta joulukaupan alettua. Yritämme ennustaa, mistä ihmiset pitäisivät ja valitsemme parhaat päältä ja menemme sillä. Ihan sokkona ja luottaen asiakkaisiimme.

  2. Laitat kaikki varasi kiinni tuotteisiin, joita ei välttämättä ollenkaan myydä
    Koska joulu meillä tarkoittaa myynnin nousevan tavanomaiseen kuukauteen verrattuna moninkertaiseksi, myös ostot ovat moninkertaiset. Tuotteet pitää kuitenkin suurimmaksi osaksi ostaa sisään ennen kuin myynti alkaa. Eli joudut joulun vuoksi supistamaan tavanomaista valikoimaa, viivästyttämään ostoja (jotta laskujen eräpäivät menevät joulumyyntien aikoihin) ja joustamaan kuluissa kuten omassa palkassasi. Tämä kaikki sen vuoksi, että saat kauppaan myytävää.

    Toivot tietysti, että tuotteet menevät kaupaksi, jotta saat joku päivä nostettua palkkasi eikä joulutuotteita tarvitsisi uuden vuoden jälkeen laittaa poistotuotteiksi. Toisaalta myyntiä ei voi olla, jos ei ole myytävää. Silloin ei tosin ole niitä isoja kulujakaan. Paras olisi siis, jos tietäisit kaiken menevän kaupaksi ja osaisit riskillä tilata juuri oikeita tuotteita juuri oikean määrän juuri oikeaan aikaan. Kuulostaa helpolta? :) (Vinkki: Ei ole.)

  3. Et osaa mitoittaa hankintojesi laajuutta

    Tuohon edelliseen liittyen, jouluna hankintojen laajuden miettiminen on aikaa vievää hommaa. Jos glögiä myydään kesällä suurinpiirtein nolla pulloa, voi niitä joulun aikaan mennä 500 pulloa viikossa. Jos ostat 1000 pulloa glögiä, näyttää se ihan järkyttävältä määrältä ja kyllähän se ostolaskun loppusummakin aiheuttaa harmaita hiuksia.

    Tänä jouluna ostin joulujuomia kaupalleni 500 pulloa ja lisää olisin tilannut, jos ne eivät olisi loppuneet varastolta. Kuulostaa kaistapäiseltä määrältä, mutta kun niitä oli 50 kpl jäljellä aatonaattona, tiesin niiden riittävän. Joulukahvia tilasin viime jouluna 120 pussia ja niistä myyntiin vain murto-osa. Siitä oppineena tilasin täksi jouluksi vain 30 pussia joulukahvia ja se tuntuu olevan ihan liian vähän. Talviteetä uskalluin ostamaan enemmän, sillä sitä voi myydä myös alkuvuoden talvi-iltoihin. Jouluteetä taas ostimme huomattavasti vähemmän, jotta sitä ei jää joulun jälkeen juuri ollenkaan.

    Nyt toisena jouluna suunnitelmien tekeminen on ollut helpompaa kuin viime vuonna. Mutta silti määrät huimaavat päätä ja avoimet laskut aiheuttavat suuruudellaan stressiä. Onneksi meille on löytänyt asiakkaita ja laskut on saatu maksuun. <3

  4. Et osaa suunnitella työvoiman tarvetta

    Työvuorolistojen tekeminen on mahdotonta. Ikinä ei voi tietää, mikä on kiireisin päivä, milloin oven takana on jono kun avaamme ja milloin ensimmäistä asiakasta saa odottaa iltapäivälle saakka. Koitapa siinä sitten suunnitella listat tehokkaiksi.

    Suurimman oivalluksen koin tänä vuonna siinä, ettei minun tarvitse vastaavana/kauppiaana tehdä aina aamuvuoroja. Työntekijäni toivoi aamuvuoroja ja ajattelin, miksi en tekisi itse iltavuoroja pidennettyinä. Näin työvuorot olisivat joustavampia ja säästyisin itse inhottavilta aamutoimilta ja saisin nukkua enemmän. Illalla saan tehtyä töitä vuoroni päätyttyä joustavammin eikä minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa aamu-unisuudestani. Toimii ja näin jatkamme myös alkuvuodesta.

  5. Et muista pitää omia vapaapäiviä
    Työvuoroja tehtäessä työnmäärä sokaisee ja työvuoroja merkkaa sellaiseen tahtiin, että vapaapäivät tahtovat unohtua. Saat laittaa työntekijöille maksimissaan viisi työvuoroa viikkoon. Opiskeleville koitat järjestää vähän väljemmän työvuorolistan. Sitten huomaat, että olet laittanut itsellesi 20 päivän työputken. Ei muuta kuin kirjoittamaan riveille “vapaa” ja siirtämään tunnit jollekin toiselle tai pidentämään työntekijöiden työvuoroja. Siltikin on tosi hankala olla menemättä hoitamaan “tärkeitä” asioita työpaikalle. Ei siis ihme, että jouluaattona pöydän äärellä on taas yksi väsynyt Crinch. :D

  6. Aina pitäisi olla jotain uutta ja vanhoista klassikoista ei saisi joustaa

    Viime joulun suosikit eivät ole tämän joulun hittejä. Aina pitäisi olla jotain uutta hienoa, mutta ei kuitenkaan outoa ja liika erikoista. Ihmiset ovat nykyään todella tietoisia maailman tarjonnasta ja koko maailmaa et voi 60 neliön liiketilaan ottaa. Siksi kauppiaat joutuvat tekemään valintoja uutuuksista ja jättämään viime joulun suosikkeja vähemmälle uuden tieltä. Riskipeliä, mutta välttämätöntä. Jotkut ihastuvat uutuuksista, jotkut pettyvät menetyksistä.

    Joulu ilman sitä hyvää sokeritonta minttusuklaata ei ole yhtä hyvä joulu kuin viime vuonna. Valitettavasti minttusuklaa ei myynyt viime jouluna niin hyvin, että se olisi pitänyt paikkansa tämänkin joulun välttämättöminä herkkuina vaan antoi paikkansa muille herkuille. Aina pitäisi olla uusia, mutta ne ei saa olla pois niistä viime joulun tuotteista. Tila vaan loppuu kesken ja uutuudet ovat liian houkuttelevia, ettei riskiä niiden poisjättämisestä viitsi ottaa. Eli osa vanhoista suosikeista jää, mutta uutuuksille on jostain tehtävä tilaa. Maailma muuttuu, siksi mekin.

  7. Joulutuotteet pitäisi olla saatavilla jo lokakuussa
    Joulukalenterit, joulusuklaat ja teet pitäisi laittaa esille jo lokakuussa, mutta niitä aletaan ostaa vasta marras-joulukuussa. Silti sitä ihmetellään, miksi meillä joulu ei näy vielä lokakuussa. Syyt ovat eräpäivillä kikkailu (kohta 2) ja muut sesongit, jotka pienissä myymälöissä vie ison tilan. Joulu ei voi näkyä meillä ennen halloweeniä loka-marraskuun vaiheessa, ei ennen isänpäivää marraskuun alussa ja vielä marraskuun puolessakaan välissä ei joulumyynti vielä ala. Joulukalenterit on meiltä ostettu marras-joulukuun vaihteessa (molemmin puolin), joten niitä ei kannata varastoida myymälän parhaimmilla paikoilla vieden myyntitilaa muilta tuotteilta ennen kuin sen aika on.

  8. Joulumusiikki

    Yksi iso syy joulutuotteiden ja joulufiiliksen viivyttämisessä on myös se, että siihen menee hermo pidemmän päälle. Jos kuuntelet joulumusiikkia kaksi kuukautta putkeen päivästä toiseen, katselet niitä punaisia paketteja ja pidät tonttulakkia, menettää joulu hohtonsa aivan varmasti ja hermot kireenä kuuntelet joulurallatuksia joulupöydässäsi. Tästä syystä joulu alkoi meillä vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. :) Siltikin joulumusiikki alkoi mennä tunteisiin eikä vapaa-ajalla joulumusiikki maistunut. Onneksi meillä kaupalla soi Spotifyn lista, minkä vuoksi kotimaisia lauluja sieltä ei kuulunut. Kotimainen melankolinen joulumusiikki siis maistui joulunakin. Toisaalta joistain noista Spotifyn joululauluista muodoistui karvat pystyyn nostavia kylmänväreitä ja kiukkua. Ensi vuotta odotellessa.

  9. Joululahjat ostetaan vasta viimeisinä päivinä

    Olen kuullut tarinoita entisaikojen joulumyynneistä, jolloin joulumyynnit alkoivat isänpäivästä. Itse olen todennut, että joulumyynti alkaa vasta kaksi viikkoa ennen joulua, sitä ennen joulua ei huomaa mistään eikä joulua varten kannata tehdä sen suurempia panostuksia (kuin suunnittelun tasolla). Viimeiset kaksi viikkoa juoksemme paikasta toiseen, teemme pitkiä vuoroja ja murehdimme tekemättömistä töistä. Koska kaikki ovat samaanaikaan asialla, toivomme ihmisiltä kärsivällisyyttä jonottamisen kanssa ja muutenkin ymmärrystä tilanteen kanssa. Joudut ehkä odottamaan jonossa, katselemaan kun toisten lahjoja pakataan ja saamaan vaihtorahasi “ei niin tehokkaasti” takaisin muiden viedessä käteisvarat. Toivomme siis kärsivällisyyttä, periaatteessahan se on kuluttajan valinta tulla silloin kun kaikki muutkin. Silloin ei kannata purkaa kiukkua myymälähenkilökuntaan.

  10. Joulun perusidea unohtuu kaiken hössötyksen keskellä

Jouluun hiljentyminen on hankalaa, kun on tohottanut menemään pää kolmantena jalkana monta viikkoa. Aatonaattona pitäisi pystyä sulkemaan joulukiireet pois mielestä ja valmistua joulunrauhaan. Suurin harminaihe joulussa on lahjat. Pidän lahjojen tekemisestä ja mielelläni tekisin kaikki lahjat ajatellen sen saajaa. Koska teen töitä kaiken aikani ennen joulua ja en ole aivan niin suunnitelmallinen, että lahjani tekisin kesällä, joudun ostaa ne valmiina. Tänä jouluna ehdin tehdä kaksi lahjaa itse, muut ostin tylsästi valmiina. Toivottavasti ensi jouluna ehdin enemmän panostamaan.

Uskon myös siihen, että aika on paras lahja. Siksi mielummin ostan lahjaksi lahjakortin pakopeliin tai siistin kauluspaidan kaupunginorkesterin konserttiin kuin tavaraa, jota ei välttämättä ole lahjansaajan mieleen. Monilla on jo riittävästi materiaa, joten läheisten ja tärkeiden ihmisten seura on jotain, mitä rahalla ei voi ostaa ja siksi siitä pitää olla hyvin kiitollinen ja onnellinen. Ainakin minä olen.

Tässä siis pieni listaus, miksi vuoden suloisin aika on myös raskasta. Mutta kuten olen sanonut, tulee isojen ponnistelujen jälkeen voittajafiilis. Ja se on fiilis, joka sopii myös jouluun.

Seuraavaan kertaan,
Julia

Note to my husband: Älä jätä vaimoa yksin kotiin.

Olen miettinyt tätä kolme päivää: miksi saan parhaimmat sisustusideani silloin, kun mieheni on poissa? Tällä kertaa en ollut varma, oliko projektini hitti vai huti. Tapetoin makuuhuoneen seinämme parrakkailla miehillä.

IMG_20181206_134051.jpg

Makuuhuoneemme seinä on ollut surullisen tapetoimaton siitä lähtien kun sinne muutin. Olemme puhuneet, että alakerran remontin jälkeen tapetoimme makuuhuoneen seinän, sitten joskus joulun jälkeen. Sitten rakas mieheni lähti Slushiin kolmeksi päivää. Toisena iltana yksin kotona sain älynväläyksen: kirjallakin voi tapetoida. Aloin heti hommiin.

Todella usein kun mieheni on reissussa olen tehnyt pieniä ja suuria projekteja yleisen (tai oman) viihtyvyyden vuoksi. Viime toukokuussa muutin miehen työreissun aikana, purin suurimman osan laatikoista seuraavalla reissulla ja uudelleenjärjestin vaatekaappimme seuraavalla. Melkeinpä jokainen kerta kun mies on reissun jälkeen astunut ovesta sisään, on jokin muuttunut.

Kun olin tiistai-illan puhteeksi maalannut tummanruskean lipaston valkoiseksi, laittanut vaaleaa maalia uuden hyllymme pintaan sekä tarkistanut, että uuden paikan saaneet taulumme ovat jotenkin suorassa, päätin mennä nukkumaan. Lähdin yläkertaan ja näin sen surullisen seinän, jota ei ole tapetoitu. Koska väsy ei ollut vielä tarpeeksi tappava, päätin tapetoida seinän kirjalla. Olin kerta joskus sellaistakin nähnyt.

Meillä on kirjoja paljon, mutta suurin osa niistä on mieheni. Omat kirjani ovat Antti Holman Kauheimpien runojen ja Maaret Kallion parisuhdevinkkien kaltaisia. Niitä en halunnut seinään laittaa. Muistin, että joskus ostin miehelle Axel Naverin ja Eric Thorssonin Partakirjan, jota tuskin kumpikaan meistä oli koskaan avannut. Se olisi tarpeeksi paksu ja miehekäs seinällemme.

Avasin kirjan ja mattopuukolla leikkasin sivut irti. Hain liisterin alakerrasta ja aloin telata sitä seinään. Sivu toisensa jälkeen laitoin liuskoja seinällemme. Heti alkuun epäilys oikeasta valinnasta alkoi kaivertaa mieltäni, mutta parrakkaat miehet seinällä on parempi kuin ei tapettia ollenkaan. Niinhän? Kun olin saanut Juhana Helmenkalastajan, Juha Miedon, Esko Valtaojan ja Joulupukin koristamaan seinäämme, tiesin sen olevan valmis.

Voin myöntää, että jännitti (ja paljon) esitellä uusi seinämme miehelle. En ollut varma reaktiosta ja siitä, mitä ajatuksia parrakkaat miehet makuuhuoneessa tuo. Reaktio oli odotusten mukainen, tuskin hän osasi odottaa näkemäänsä. Sinne se mies kuitenkin jäi nukkumaan päiväuniaan. Ehkä joku päivä saan kuulla kunniani.

Partakirja oli todella mielenkiintoista luettavaa, kun sitä tapetoin seinäämme. Näin värikäs kirja on kuitenkin hiukan liika levoton makuuhuoneeseen, mutta kirjalla tapetointia oli yllättävän helppoa. Ehkä poistamme joulun jälkeen nämä sivut seinältämme ja laitamme tilalle mustavalkoisen kirjan sivut rauhoittamaan. Näkisin siinä jonku meille merkityksellisen kirjan tai kirppislöydön. Uutta kirjaa tähän tarkoitukseen ei kannata ostaa. Tai sitten vain yksikertaisesti tapetoimme seinän. Siihen asti saamme nukkua parrakkaiden miesten valvovan katseen alla.

Mitä tulee sisustamiseen toisen reissujen aikana, luulen sen johtuvan halusta kokeilla uutta ja ärsytyksestä keskeneräisen kommentointiin. En halua ottaa riskiä, että keskeneräistä kommentoidaaan. Siksi teen kaiken niin valmiiksi kuin osaan, jotta hän voi kommentoida valmista lopputulosta. Joskus haluan vain yllättää ja toisinaan saan enemmän aikaiseksi kun ilta ei mene vain toisen kanssa köhnöttäen.

Muutaman vinkin voin antaa näin yhden kirjan tapetoineena:

  • Valitse paksu kirja. Pienikin seinä vie yllättävän monta sivua kun vain joka toinen sivu numeroinnissa on käytössä. Meilläkin kirja loppui kesken, mutta paikkaan raot esimerkiksi sanomalehdellä. Sitten joskus.

  • Leikkaa sivut rauhassa. Älä aloita projektia tylsällä veitsellä nukkumaanmenoaikaan. Itse en leikannut sivuja suoraan ja se vaikeuttaa sommittelua, kun sivut eivät menekään tasaisesti päällekäin.

  • Mieti mikä väri huoneeseen sopii. Värimaailma on ihan yhtä tärkää kuin sisältö. Mustavalkoinen kirja tekstillä voi olla helpoin valinta. Murhadekkaria en valitsisi makuuhuoneeseen, paitsi jos siitä tykkää.

  • Liisteröi sivut myös päältä päin. Näin sivut pysyvät paremmin seinässä ja toisissaan kiinni.

  • Asettele sivut rauhassa ja huolellisesti, jotta ei tule kupruja. En tehnyt tätäkään, tulos sen mukainen, eli omatekemän näköinen.

  • En suosittele kenellekään tapaani sisustaa toisen poissaollessa.

Tämä kirjoitus on siis miehelleni, jonka ei kannattaisi jättää vaimoa yksin kotiin. Jos kuitenkin jään yksin kotiin, kannattaa ainakin kertoa, mitä ei saa tehdä. :)

Seuraavaan kertaan,
Julia


Sohvan läksiäiset

Viime viikolla juhlimme jotain, mikä luultavasti aloittaa uuden luvun elämässämme. Tuleva tapahtuma aloitti aikakauden, jolloin meistä tulee entistä enemmän kotihiiriä. Tämä tuleva mahdollistaa sen, mistä olemme nyt puhuneet tovin. Sanoimme hyvästit vanhalle epämukavalle sohvallemme. Juhlimme siis sohvan läksiäisiä.

IMG_20181124_153432 (1).jpg
IMG_20181124_153415.jpg

Tuo sohva on ollut olohuoneessamme aina, kauemmin kuin mitä minä olen ollut. Se on ollut siinä odottamassa istujaa ja päiväunille menijää. Kunnes nyt päätimme päästää sen kylmemmille laitumille ja uuteen tarkoitukseen, suorittamaan majan tehtävää. Sohvallamme on jokatapauksessa aina tärkeä paikka sydämessämme. Tuolla sohvalla olemme sairastaneet ja tervehtyneet. Tuolla sohvalla olemme nukkuneet silloin kun yläkerrassa ei ole saanut unta. Tuolla sohvalla olemme myös valvoneet, kun huolet ovat olleet väsymystä suurempia. Tuolla sohvalla olemme käyneet monet keskustelut hyvässä ja pahassa. Tuolla sohvalla suunnittelimme häitämme ja huilasimme häätanssiharjoitusten välissä. Tuolla sohvalla olemme joutuneet istumaan sylikkäin jousien kaivautuessa takapuolesta läpi.

Tuon sohvan kohtalon sinetöinti oli niitä ensimmäisiä asioita, jotka häiden jälkeen päätimme. Halusimme uuden uljaan sohvan, johon molemmat mahtuisimme makoilemaan ilman tönimistä, raajojen verenkierronhäiriöitä tai sohvalta putoamista. Lisäksi halusimme istua sohvalla ilman pelkoa jousen paukahtavan takapuolesta sisään. Halusimme myös seurustella sohvalla vieraidemme kanssa ja järjestää leffailtoja. Unelmalta tuntui myös mukavasti istuminen ja päiväunien nukkuminen.

Yksi ihanimmista unelmistamme uuden sohvan suhteen on yökyläily. Uuden sohvan myötä voimme yökyläillä olohuoneessamme. Jos väsyttää illalla, ei tarvitse nousta yläkertaan. Voi vain nukahtaa sohvalle. Ja siihen mahdumme molemmat nukkumaan omiin päätyihimme niin halutessamme.

Otan muutokset aina vakavasti niin myös tämän sohva-gaten. Olen jo etukäteen maalannut uhkakuvia uuden sohvan aiheuttamista ongelmista. Ensinnäkin epämukavalla sohvallamme on pitänyt istua lähellä toista, jotta jouset eivät paina luihin. Se on siis lisännyt yhteistä aikaa ja pakottanut meidät olemaan iholla kiireestä, stressistä tai suuttumuksesta huolimatta. Sohvaa on siis voinut kutsua myös parisuhteen pelastukseksi. Toinen murhe on ollut sohvalle jumittuminen ja sohvaperunaksi muuttuminen. Nyt puolen viikon kokemuksen perusteella, on sohvaperunauhka on todellinen. Saas nähdä, miten meidän käy.

Noh, miten juhlimme sohvamme viimeisiä hetkiä? Istuimme sohvallemme teekupit kädessä ja söimme sohvalla istuen. Emme murehtineet miten paljon sotkemme, annoimme sohvallekin osansa. Kiitos sohva, kiva että olit osa elämäämme. Nyt on aika uudelle. Kirjoitan siitä enemmän kun olemme tutustuneet siihen enemmän. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia


Suodatinpussiruusut

Häitä järjestäessäni suodatinpussiruusujen tekeminen oli yksi parhammista päätöksistäni. Niistä ei tarvinnut murehtia, josko kuihtuvat pois tai muuten menettävät elinvoimansa, ne olivat kuivia jo alunperinkin.

Noin 100 ruusua lähdössä hääpaikalle.

Noin 100 ruusua lähdössä hääpaikalle.

Juuri värjätyt ruusut kuivaustelineellä.

Juuri värjätyt ruusut kuivaustelineellä.

Morsiuskimppu. Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Morsiuskimppu. Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Teimme (siis me teimme, myös mieheni kuuluu meihin) ruusumme Martha Stewardin ohjeella (en varma, jos ohje on hänen alunperin, mutta hänen sivultaan sen aikoinaan bongasin). Halusimme häistämme less-waste -ajatusta noudattavat eli suosimme uudelleen käytettäviä ratkaisuja. Mekkoni värjätään vihreäksi myöhempää käyttöä varten, kaasojen mekot olivat heidän itsensä valitsemia, jotta he voivat pukea ne uudelleenkin, tuikut olivat Facebook-kirpparilta tai lainattuja ja kukat kestokukkia tai luonnosta poimittuja. Monet asiat tuunasimme vanhasta ja esimerkiksi istumajärjestyksen olemme uudelleenkäyttäneet häälahjaksi saadun maalauksen kehyksen taustana.

Aloin puhua suodatinpussiruusuista keväällä, kun bongasin ruusut jostain blogista. Ajattelin ruusujen teon olevan vaikeaa ja siksi aloitimmekin niiden teon hyvissä ajoin. Suunnittelin tekeväni 300 ruusua, 10 ruusua päivässä kuukauden ajan. Noh, teimme 120 ruusua 10 ruusua viikossa. Onneksi ne kuitenkin riittivät. Koska teimme ruusuja useita, koen olevani näissä jonkinlainen ammattilainen. Tässä siis vinkkejä niiden tekoon.

Kaavat ja ohjeet ruusuihin löytyvät täältä: Suodatinpussiruusu-ohje. Ohje on simppeli, mutta alussa on muistettava: harjoitus tekee mestarin. Yhden ruusun tekemiseen meillä meni noin 10-15 minuuttia. Leikkasimme ison kasan muotteja, joita sitten asettelimme oikeaan järjestykseen grillitikkuun kukkateipin ja liiman avulla. Jossain kohtaa ymmärsimme, etteivät ruusut kaipaa liimaa ollenkaan pysyäkseen kasassa. Eikä sitä teippiäkään tarvittu juuri ollenkaan. Homma nopeutui, kun liiman kanssa ei enää tarvinnut sotkea eikä jatkuvasti irrottaa kättä ruususta.

Näistä ruusuista löytyy useita ohjeita ja videoita, yksi helppo on tässä: TinkerBellan DIY-Suodatinpussiruusu. En siis itse ala selostamaan, miten ruusuni tein tai miten ohjetta noudatetaan. Tässä kuitenkin muutama käytännön vinkki siihen, miten teet ruusuja nopeammin:

  • Ensimmäisen palan asettamisen yhteydessä kannattaa kukkateippiä pyörittää koko grillitikun matkalle. Se helpottaa niin ruusujen pyörittelyä tekovaiheessa ja poistaa tikkujen värjäämisen vaivan. Vihreää kukkateippiä saa ostettua ainakin Kivihaan Cittarista, mutta myös meiltä, sillä varasin sitä varmaankin 300 ruusuun. Teimme “vain” 120 kappaletta. :)

  • Suosittelen myös ruusujen tekemistä porukalla. Kun ruusuihin pääsee kärrylle, ei se vaadi keskittymistä ja samalla pystyy jutustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Ja mitä enemmän on porukkaa, sen nopeammin ruusut valmistuu (luonnollisesti :) ).

  • Jos moni tekee ruusuja, tulisi yhden olla palojen leikkaaja. Koska muotit ovat helppoja eikä niiden tarvitse olla ihan just sen muotoisia kuin ohjeessa, onnistuu tämä myös lapsilta. Jos kuitenkin teet niitä yksin, suosittelen leikkaamaan osia PALJON etukäteen. Ruusut tehdään kuudesta erilaisesta mallista, joista varsinkin kahta viimeistä kuluu paljon. Jotta hermot eivät petä, kannattaa paloja leikata kyllästymiseen asti ja vaikka vasta toisena päivänä aloittaa ruusujen tekeminen. Kun pääset vauhtiin, kiität itseäsi jälkikäteen. Ruusujen tekeminen kun helpottuu käsien tahmautuessa kukkateipistä ja silloin saat paremman otteen paloista.

  • Lopuksi ruusujen nuppujen teipit kannattaa kiristää rautalangalla kiepauttamalla muutaman kierroksen. Tekemällä näin teippi pysyy kireämpänä ja ruusu tukevampana. Vihreää rautalankaa löytyy myös Kivihaan Cittarista. Rautalangan kanssa kannattaa muistaa, missä sen päät ovat. Niistä saa helposti haavoja sormenpäähän ja se hankaloittaa valkoisten ruusujen tekoa. Rautalangan leikkaamiseen pitää varata rautalankaa leikkaavat pihdit.

  • Kun ruusut ovat valmiit, voi ne värjätä tai jättää valkoisiksi. Me värjäsimme ruusumme tyrnimehulla keltaisiksi. Teimme lasiin tyrnimehun, dippasimme ruusut yksi kerrallaan mehuun ja jätimme kuivaustelineelle kuivamaan. Ruusut tiputtavat vettä märkänä, joten ne kannattaa kuivattaa pesuhuoneessa. Lattia kannattaa erikseen suojata sanomalehdellä, jotta se ei värjäänny. Pyykkitelineelle ruusuja mahtuu ilmavasti riviin, jolloin ne eivät litistä toisiaan. Keltaisia ruusuja saa tyrnimehun lisäksi esimerkiksi appelsiinimehusta, punaisia muun muassa punaherukkamehulla.

  • Ruusut kannattaa kastaa valitsemasi väriseen mehuun melkein teippiin saakka. Mehu leviää kyllä kuivaksi jääviin osiinkin, mutta tärkeintä on pyrkiä pitämään teipit kuivina. Jos teippi kastuu, se voi löystyä, irrota kokonaan tai huonosti kuivuvana jopa homehtua.

  • Totesimme ruusujen näyttävän paremmalta, kun mehu oli vahvaa. Kuivuessa ruusut haalistuivat. Tyrnimehulla tai muulla täysmehulla värjääminen yleensäkin toi ruusuihin kuvioita ja keskiosa tiiviimpänä näytti tummemmalta, kuten oikeaissakin ruusuissa. Sitä ei saanut vesiväreillä, kokeilin.

  • Me annoimme ruusujemme kuivua yön yli ennen kuin niiden terälehtiä pystyi kääntää. Kuten keskimmäisestä kuvasta näkee, ovat ruusut nuppulla käsittelyn jälkeen. Kun terälehtiä kääntää ulospäin esimerkiksi pyöreän kynän tai sukkapuikon avulla, näyttää ne vielä paremmilta. Häissämme kaikki kukat olivat itsetehtyjä tai luonnosta kerättyjä. Kimppuni oli “kehystetty” vaahteranlehdillä vanhempieni pihasta, sulhasen vieheessä oli pihlajanmarjanlehtiä, pöytien kukissa oli metsästä löytyneitä kasveja. Ne sopivat täydellisesti syyshäihin.

Suodatinpussiruusuissa oli myös sekin hyvä puoli, että ne näyttävät ihanilta kotona. Meille jäi noista reilusta sadasta kukasta noin 30 kotiin. Laitoin ne häissämme käytössä olleisiin “maljakoihin” eli tuunattuihin maustekurkkutölkkeihin ja kierrätettäviin lasipulloihin. Ihaninta ruusuissa oli se, ettei niiden katoaminen harmittanut eikä pöytäkoristekukkia tai kimppuani tarvinnut erikseen kuivata.

Teimme tosiaan ruusuja häihimme noin 120 kappaletta. Ne riittivät hyvin, mutta ei olisi haitannut, vaikka niitä olisi ollut vähän enemmänkin. Me teimme ruusut, koska emme halunneet mitään kertakäyttöistä häihimme. Nämä kukat ilahduttavat meitä vielä pitkään ja luulen näiden olleen kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin aidot kukat. Ja silti aivan yhtä näyttäviä.

Seuraavaan kertaan,
Julia

Heitä ilman häät eivät olisi onnistuneet: ammattilaiset

Hääjärjestelyjä aloittaessa tiesimme: tarvitsemme ammattilaisia rinnallemme. Tässä listausta tyypeistä ja yrityksistä, jotka tekivät päivästämme ihanimman ja ikimuistoisen.

Valokuvaajamme: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Pyysimme valokuvaajaksemme Jarmo Hännistä, koska pidimme hänen tyylistä kuvata hetkiä. Meidän suunnitelmissa oli ottaa luonnollisia kuvia ja vähemmän poseerattuja. Pidimme paljon Jarmon innosta ja hän todellakin halusi ottaa meistä hyviä kuvia. Hän ei luovuttanut ennen kuin olimme tyytyväisiä.

Meidän häistä otettiin noin 1000 kuvaa. Se on hullu määrä ottaen huomioon, että emme huomanneet valokuvaajamme olevan edes paikalla. Tämä on siis kehu, kuvat puhuvat puolestaan. Saimme juuri sellaisia kuvia kuin halusimmekin: meiningistä, vieraista aidoimmillaan ja meistä ällörakastuneina. Näytti siltä, etteivät vieraat huomanneet kuvaajaa myöskään. Saimme siis kuvia aidoista tilanteista, hymyistä ja itkuista.

Voin suositella Jarmoa valokuvaajana pareille, jotka haluavat omannäköisiä kuvia laadusta tinkimättömältä kamerataiturilta.

Kampaajani: Hoviparturit / Minna

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Valitsin Minnan tekemään kampaukseni tärkeimpään päivääni Minnan ihastuttavan luonteen perusteella. Katsoin Hovipartureiden somesta Minnan tyylin tehdä kampauksia miellyttävän omaa silmääni, päätös oli siten tehty. Juttelimme Minnan kanssa kaduilla ja käytävillä törmätessä siitä, millaisen kampauksen haluaisin. Koekampauspäivänä näytin yhtä mallikuvaa ja kukkaa, ja niin vain Minna taikoi päähäni täydellisen oman näköisen ja häihimme tyyliin sopivan kokonaisuuden.

Hääpäivän kampaus eroaa hieman koekampauksesta, joka siis tehtiin potretteja varten. Syy on täysin minun, en saanut samoja kukkia ostettua. Pidin molemmista kukista paljon, niistä isoimmista valkoisista ja pienimmistä marjojen kanssa. Minnan tuolissa oli hauska istua, aika kului kuin siivillä eikä rasittavan ahdistavaa oman naaman tuijottelua ollut lähes ollenkaan. En tiedä muista, mutta itse inhoan kampaajalla käyntiä, koska joudun katselemaan itseäni niin kauan peilistä. Ehkä tuijottelin Minnaa sitten sen 1,5 tuntia, mitä kampauksen tekeminen kesti. Kivaa ainakin oli, ja kampauksesta tuli juuri häidemme näköinen. Ja ihanaa oli myös se, ettei tarvinnut stressata onnistuuko hiukseni, ammattilaisen käsiin on helppo luottaa.

Meikkaajani: Make-up Nanna West

Kuva: Kathi Schafner

Kuva: Kathi Schafner

Niin kauan kuin olen Nannan tiennyt, olen pitänyt hänen energiasta ja ammattitaidosta. Samasta syystä annoin kasvoni hänen käsiinsä. En antanut Nannalle selkeää suuntaa, annoin hänen tehdä omat taikansa. Ja lopputulos on kaikkien nähtävissä. Tykkäsin paljon.

Usein näkee, että morsiamet meikataan näyttämään joltain muulta kuin itseltään. Olen ollut Nannan kanssa tekemisissä arkenakin, joten hän tietää millaiselta päivittäinen meikkini liikkuvassa autossa tehtynä näyttää. Hän myös tietää, että en halua kakkunaamaa vaan riehumisen kestävän luonnollisen lopputuloksen.

Itse tosiaan meikkaan autossa matkalla kotoa töihin. On mennyt monta viikkoa siitä, kun kotona peilin edessä katsonut naamaani sillä silmällä. Ihailin Nannan tapaa tehdä rauhallisia vetoja ja huolellisia häivytyksiä. Hän osaa yhdistellä värejä ja omien raskaiden luomieni kanssa laittaa silmiinikin varjoja. Hän ei kysellyt turhia vaan teki minusta morsiamen näköisen. Olin nimittäin kärsinyt siitä, etten mielestäni näyttänyt morsiamelta. Kun katsoin valmista lopputulosta, ajattelin olevani valmis avioitumaan. Tiesin myös, että mieheni pitäisi näkemästään, oli sillä merkitystä tai ei.

Lopputulos oli todella hyvä, myös jutustelu oli helppoa ja mukavaa. Nanna on hyväntuulinen, positiivinen ja innostava nainen. Juuri sopivan rauhallinen stressimorsiamen hääpäivään. Ihana lietsomaan onnea, täydellinen vähentämään stressiä ja sopivan auktoriteettinen muistuttamaan tärkeimmäistä, päivästä nauttimisesta.

Pitopalvelumme: Ravintola Flow

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Miten edes aloittaisin Flow:n ylistämisen? Jos ikinä järjestämme isoja juhlia, en edes mieti muuta pitopalvelua. Flow:n kanssa kaikki sujui erittäin helposti ja ammattimaisesti. Tässä kohtaa onnistuimme todella.

Halusimme häihimme kasvispainotteisen menuun. Alkuun ajattelin Runsorissa toimivan Flow:n olevan erityyppinen pitopalvelu, kuin mitä haemme. Emme haluaisi mitään perusruokaa, jota Runsorissa työskentelevät joka päivä syövät (tämä siis käsitykseni Flow:sta. En tosiaan tiedä, koska en työskentele Runsorissa). Vastoin odotuksiani Flow oli niitä harvoja, jotka antoivat meille kasvismenutarjouksen. Olimme hämmentyneitä monen pitopalvelun tapaan olla huomioimatta pyyntömme ja siksi olimme erityisen iloisia Flow:n tarjouksesta ja selkeästä halusta hoitaa tarjoilut häissämme. Koska järjestimme syyshäitä, emme ottaneet edes stressiä pitopalvelun järjestämisestä. Noin reilu kuukausi ennen häitä varasimme pitopalvelumme ja vain noin viikko ennen häitä kävimme sopimassa kuviot selväksi. Nyt jälkikäteen olisimme kyllä voineet varata tämänkin aikaisemmin. Olisi ollut surku, jos emme olisi saaneet Flow:ta.

Järjestimme molemmat ensimmäisiä häitämme. Koska meillä ei ole häidenjärjestelykokemusta, luotimme Flow:n henkilökuntaan kuin kiveen. Flow:n kautta otimme myös kaksi tarjoilijaa häihimme. Nämä tarjoilijat olivat kultaisia hääkansallemme sekä hyvin ammattitaitoisia ja välittäviä meille. He kysyivät kun eivät tienneet ja esittivät ehdotuksia, jos emme osanneet vastata. Ihan täydellinen kumppani häiden järjestelyissä. Iso kiitos teille, olimme teistä aivan älyttömän onnellisia.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä mainitakseni: ruoka oli älyttömän hyvää! Sinänsä huvittavaa, että me saamme kiitokset ruuan mausta. Meillä ei ole sen kanssa mitään osaa eikä arpaa, kaikki kiitokset kuuluvat Flow:n mielettömän ihanalle henkilökunnalle. Kaikki sujui todella hyvin, pitopalveluumme olemme todella tyytyväisiä.

Hääpukuni: Haavemaa ja Kuninkaan Ateljé

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Etsin kauan täydellistä mekkoa häihimme. Kävimme monet hääpukuliikkeet läpi ja täydellinen puku löytyi. Emme kuitenkaan ostaneet sitä täydellisen istuvaa sopivan väristä vaan sen käytännöllisen ja ihanan. Ostimme sen, jonka päällä näin itseni avioituvan. Se löytyi Haavemaasta, Seinäjoelta.

Hääpukujen etsiminen on hyvin hauras ja stressaava hetki. Voin vain kuvitella millaista on palvella panikoivia, sitä oikeaa etsiviä tulevia morsiamia päivästä toiseen pystyen innostumaan toisten juhlasta. Sillä on nimittäin suuri vaikutus, millaisen vaikutelman myyjä antaa pukua sovittaessa. Jos henkilökunta vaikuttaa onnelliselta ja innostuneelta, voi helpommin kuvitella kävelevänsä alttarille juuri siinä puvussa. Mekot eivät siinä hetkessä ole mekkoja vaan unelmia täydellisistä päivästä ja häistä. Ymmärrän täysin, että jokaisesta puvusta ei jaksa innostua, mutta Haavemaassa tunsin iloa oman tilanteeni vuoksi. Se vaikutti suuresti siihen, että pukuni sieltä halusin. Ja sieltä vuokrasimme myös mieheni puvun, emme muualla käyneetkään.

Olen kiitollinen myös Kuninkaan Ateljéelle pukuni muokkauksesta ja sen mahdollistamisesta. Minulla kun oli unelma kokopitkästä mekosta, joka häätanssimme aikana vaan tippuisi alas. Tiesin pukuni olevan erikoinen projekti. Ompelimolla työ otettiin vastaan haasteena, joka suoritettiin kunnialla maaliin. Puvustani näkee, että siihen on lisätty pituutta, mutta se on täysin omaa tyhmyyttäni kun en asetellut kerroksia tarkasti paikalleen. Muuten puvustani tuli täydellinen pidennysosineen. Kävin kokeilemassa mekkoani useaan otteeseen, aina joka kerta se parani entisestään. Palvelu ompelimolla oli kultaista ja välittävää ja tästäkin ammattilaisesta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Puvun irtoaminen onnistui todella hyvin ja olen hyvin kiitollinen siitä, että unelmani pystyttiin toteuttamaan. Isot suosittelut siis myös Kuninkaan Ateljéelle!

Painotyöt: Kirjapaino Prodo Oy

IMG_20180925_094843.jpg

Palosaarella toimiva kirjapaino Prodo painatti meille kutsujemme infopaperit. Halusimme kutsumme näyttävän häidemme teemalta, syksyiseltä ja vähän keltaista mukana. Kutsut oli sidottu nauhalla kiinni, sisältä löytyi infoa kolmessa eri paperissa. Prodossa painatimme valkoiselle paperile tulleet osat. Palvelu Prodossa oli ihan huippua. Alunperin testasimme kutsuja kotona tavalliselle paperille ja sen jälkeen 120g paperille. Ymmärsimme nopeasti, että niiden painattaminen on paljon parempi tapa kuin kotitulostimella tulostaminen.

Pyysimme tulostamaan kutsujen materiaalit paksulle paperille. Kirjapainossa he tiesivät paremmin ja ehdottivat pahville tulostamista. He myös leikkasivat osat erilleen, mikä säästi paljon leikkausvaivaa. Kaasoni kanssa jouduimme leikkelemään ylimääräisiä reunoja niin, että molempien peukalot olivat hetken tunnottomia hermovaurioiden vuoksi. Tämä oli vain omaa pikkumaisuutta, ei yhtään välttämätöntä.

Saimme loppujen lopuksi täydelliset kutsut aikaiseksi. Pahvia oli helppo liimata, eikä tarvinnut murehtia liiman tulemista paperin läpi. Parempi, että kutsu pysyy kasassa kuin säästellä liimassa.

Valmiit kortisteet: Juhlacenter.fi

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Halusimme tehdä koristeet itse, mutta jossain kohtaa tarvitsimme turvautua valmiisiin koristeisiin. Tilasimme häihimme paikkalaput, paperipillit sekä viirit juhlacenter.fi nettikaupasta.

Olin suunnitellut leikkaavani paksusta pahvista paikkakorttien pohjat. Niihin liimaisin sitten nimen ja tittelin. Jossain kohtaa nettikauppoja selatessani huomasin, että ehkä järkevämpää on vain tilata ne valmiina. Ja siitä päätöksestä kiitän itseäni. Tilasin valkoiset paikkakortit hopeilla kuvioilla. Ne olivat juuri sopivan kokoisia ja ilokseni myös samanväristä kuin valkoinen tarrapaperi. Niihin oli siis helppo tarrata nimet niin kuin ne siihen olisi painettu.

Viirejä kaupassa oli monia. Valitsin teemavärimme keltaisen, mutta emme käyttäneet niitä kuitenkaan häissämme. Ne eivät sopineet vanhan talon tunnelmaan. Mr. & Mrs. -viiri sai paikkansa pöydästämme, se oli ihana pieni yksityiskohta. Lisäksi tilasimme ruusunlehtiä, mutta emme niitäkään käyttäneet talon tunnelman ja roskaamattomuuden vuoksi, voin käyttää niitä koristuksessa vaikka tuotekuvien kohdalla useasti myöhemminkin. Paperiset keltaiset pillit tilasin myös juhlacenter.fi:stä, koska viime aikoina olen sympatisoinut syvästi pilli sieraimissa uivia kilpikonnia. Tästä syystä muovipillejä ei meidän juhlissa nähdä.

Vaikka noin puolet tilaamistani tuotteista eivät kuitenkaan olleet käytössä, halusin nostaa juhlatarvikekaupan esille palvelun vuoksi. Tilasin tuotteet häitämme edeltävällä viikolla keskiviikkona. En ollut varma ehtiikö tuotteet meille perille seuraavaksi keskiviikoksi, jonka olin asettanut koristeluiden deadlineksi. Kahden päivän päästä tilauksesta hain tuotteet postista, ihan mieletön vauhti. Ja sähköpostien laatu “hieman” hysteeriselle morsiamelle oli todella asiallista ja ymmärtävää. Kiitos, olitte suurempi apu meille kuin mitä uskottekaan.

Hääbändi: Jenny Malmberg ja bändi

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Maailman ihanin rokkimimmi Jenny Malmberg oli ensimmäinen varaus, jonka teimme häihimme. Varasimme Jennyn jo kesäkuussa 2017, heti kihlautumisemme jälkeen. Ja näiden taitureiden esiintyminen oli yksi asia, jota odotimme häissämme kaikista eniten. Tiesimme heidän olevan kovia tyyppejä!

Häätanssimme oli Queenin Don’t Stop Me Now. Kuka tahansa ei voi coveroida Freddie Mercurya, mutta Malmbergin nainen täyttää nuo isot saappaat heittämällä. Kun Jenny antoi meille häitämme edeltävänä maanantaina maistiaisia tulevasta, olin kananlihalla ja malttamattomuus iski mieleeni. Halusin juhlia häitämme heti siinä.

Häidemme teema oli “sivistyneet kotibileet”. Ei kotibileet örveltämismielessä vaan rentoudessa ja kotoisassa ilmapiirissä. Kotibileisiin kuuluu hyvä musiikki ja sitä saimme. Tanssilattia oli täynnä koko bileiden ajan. Ainoa harmittava asia oli, ettei Jennylle ja koko bändille ollut koroketta. Jennyn iloitseminen on nimittäin ilo silmälle ja fiilikselle. <3

Olemme maailman onnellisimpia kun saimme Jennyn esiintymään häihimme. Jos järjestäisin uudestaan häitä, Jenny laulaisi siellä koko illan (jos se olisi minusta kiinni). :)

Lopputulema

Lopputulema on: häidemme ammattilaiset mahdollistivat onnistuneen päivän. Vieraat ja apuna olevat ammattilaiset tekevät häät. Kiitos jokaiselle listatulle, nämä eivät ole maksettuja kehuja vaan tulevat aidosti suoraan sydämestä. Toivottavasti olemme muistaneet kehua teitä myös suoraankin. Jos emme, kiitämme vielä useasti tulevaisuudessa.



Seuraavaan kertaan,
Julia

Onko ok sählätä?

Saan paljon aikaiseksi. Olen myös oppinut tehokkaaksi sählääjäksi. Se pitää elämäni mielenkiintoisena ja mieleni virkeenä.

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Kuva: Jarmo Hänninen Photography

Mieheni on tottunut siihen, että ohimennen kerron mokanneeni jossain asiassa. Hän myös tietää, että heti kun olen huomannut mokanneeni, olen keksinyt jo muutaman vaihtoehdon korjata virheeni. Yleensä asiat eivät ole kuolemanvakavia vaan vaativat pientä luovuutta selvitäkseen. Kerronpa viikko sitten tapahtuneesta kommelluksesta.

Lähdimme viikko sitten viikonloppuna I love me -messuille. Ainoa juna, jolla ehdimme hyvissä ajoin, lähtee Vaasasta aamulla klo 6.50. Me emme todellakaan ole aamuihmisiä. Melkein myöhästyimme junasta, juoksimme viimeiset korttelit, jotta ehdimme mukaan. Siinä juostessa olivat tunikani ylimmät napit auenneet. Konduktoori ja muutama muukin oli saattanut nähdä enemmän kuin kenenkään siinä tarvitsisi, ennen kuin mieheni huomautti näkemästään. Hups.

Kun olimme juoneet kaksi kuppia kahvia ja syöneet aamupalan ravintolavaunussa, aloimme heräillä. Kävin noutamassa matkatavaramme paikaltamme, koska jäisin pois miestäni aikaisemmin jo Pasilassa. Sanoin ostavani kivennäisvettä samalla. Katsoin laukkuuni eikä luottokorttini ollut siellä. Ajattelin, että onpas huono säkä. Jätin sen varmaan kasvimaankääntöpaitani taskuun edellisenä iltana, kun lähdin nopeasti kaupassa käymään. Menin miehelleni kertomaan, “hei kulta, mokasin”. Mies ei edes yllättynyt.

Mieheni antoi messulle taskurahaa, jotta pystyin tekemään hankintoja niin tahtoessani. Kun olimme pyörineet pitkän tovin messuilla, treffasin messuiluystäväni kanssa mieheni rautatieasemalla. Lähdimme yhdessä syömään, jossa sain viestin työntekijältäni: “Sun ajokortti on löytynyt”. Hyvä juttu, mutta en tiennyt sen edes olleen hukassa. Pyysin korttini löytäneen puhelinnumeron ja kohtelias herrasmies kertoi löytäneen ne molemmat, “siis mitkä molemmat?”, “ajokortin ja pankkikortin”. Hups. Olin ilmeisesti junaan juostessani tiputtanut kaksi tärkeintä korttiani Vaasan asemalle. Ihana herrasmies lupasi ne viedä poliisille turvaan. Hain ne sieltä tiistai-iltapäivällä.

Onko ok sählätä? Olen jo pitemmän aikaa sanonut täydellisyyden olevan tylsää. Jos kaikki on täydellistä, mitä elämästä muistaa myöhemmin. Elämäni on kaikkinensa elämänmakuista. Joskus se vastustaa oikein kunnolla, joskus taas asiat menee vahingossa paremmin kuin toivonkaan. Mutta joka tapauksessa ilman sähläystä, ei syntyisi unohtumattomia tarinoita. Niitä, joita kertoo eteenpäin, joskus ylpeydellä, joskus vähemmän kovaäänisesti. Joskus sählääminen on osa isompaa tarinaa. Joskus sähläämisestä oppii uutta, kuten sen, että hyviä ja rehellisiä ihmisiä on vielä maailmassa. Joskus oppii kantapään kautta. Eli sähläykset jos jotkut ovat elämän suola.


Seuraavaan kertaan,
Julia

Miksi haluan kirjoittaa blogia?

Minulla on loputon mielenkiinto lukea kanssani vastaavassa elämäntilanteessa elävien blogeja. Ja näitähän on nyt vaikka kuinka, kun huomio esimerkiksi yrittäjät, nuoret naiset ja hääihmiset. Eniten kuitenkin rakastan lukea kasvutarinoita, perusteluja valinnoille ja pohdiskeluja normeista ja periaatteista. Varsinkin tarinat valinnoista, jotka vaikuttivat uhkarohkeilta, mutta tuntuivat sillä hetkellä ohittamattomilta, ovat niitä kaikista vaikuttavimpia lukea. Olivatpa ne työhön, rakkauteen tai asuinpaikkaan liittyviä.

20181007_180833.jpg

Minulle kirjoittaminen on aina ollut tapa ilmaista itseäni. Yritän jatkuvasti löytää parempia sanoja kertoakseni ajatuksistani. Usein kuitenkin löydän muiden kirjoituksista itselle selkeyttäviä ajatuksia ja huomaan kuinka joku toinen on osannut sanoittaa omat ajatukseni paremmin kuin minä itse. Saan paljon voimaa huomatessani etten ollutkaan ainoa, joka ajattelee näin tai että on outoa ettei kukaan aikaisemmin ole kirjoittanut tästä, vaikka tämä asia jää usein huomaamatta ja tästäkin nähdään usein vain yksi puoli. Viimeistään nykyisessä elämäntilanteessani olen saanut opetella ajattelemaan myös muiden näkemyksiä ja mielipiteitä uudella tavalla ja huomannut muiden mielipiteiden olevan entistä tärkeämpiä, usein jopa omiani merkityksellisempiä.

Lisäksi olen nainen, jolla riittää sanoja. Varsinkin, jos on päässyt oman ”luottamuksen ympyräni” sisälle ja saan ajatuksiani huolella harkita ja pohtia. Innostun helposti uusista asioista, minkä vuoksi haluaisinkin tuoda niitä selkeämmin esille hallitusti ja harkiten. Blogini tarkoitus ei ole esittää totuutena asioita vaan kertoa omia näkemyksiä ja kokemuksia. Pohtia syvällisemmin asioita tai tuotteita kuin mitä ehdin työssäni kertoa. Esitellä pohjaa valinnoille, jotka teen ja tuoda perspektiiviä muutoksille. Antaa pohdinnan aihetta myös muille vastaavien asioiden kanssa pohdiskeleville ja kertoa, että näinkin on hyvä. Haluan myös kertoa millaisia valintoja olen tehnyt aikaisemmin ja miten ne vaikuttavat uusia valintoja tehdessä.

Työni ja elämäni on enemmäin kuin mitä ulospäin näkyy. Koen, että teen työtä, jolla on merkitystä ja elän onnellista elämää. Pyrin myös jättämään taakse ajatusmallin ”se kellä onni on, se onnen kätkeköön”. Asiat eivät usein ole niin yksinkertaisia kuin miltä ne ulospäin vaikuttavat ja joudun päivittäin tekemään valintoja, joissa kaksi tietä johtaa vikaan, yksi perille. Toivon, että näin blogin kautta näiden teiden esilletuominen olisi helpompaa. Toivon myös, että tämän blogin kautta voisin tuoda esille ne kerrat, kun pääsin perille suoraan, ilman kantapään kautta oppimista tai kiertotietä. Niitä kumpaakin kun tapahtuu tasaisen varmasti vuorotellen. Ja mitä voisin tehdä paremmin, jotta saisin keskitettyä energiani tuottavaan toimintaan eikä kantapääni olisi ylikuormitettu. Tärkeintähän on matka, ei määränpää. Niinhän?

Seuraavaan kertaan,
Julia

Synttärijuhlat, kaikki -20%

Tänään on syntymäpäiväni, joten let’s juhlitaan! Kaupallani kaikki on -20%, siis kaikki tuotteet (ei lahjakortit) ja tarjous on voimassa ainoastaan tänään torstaina lokakuun 18. päivä.

IMG_20171018_110514.jpg

En tiedä muista syyslomalla syntyneistä, mutta minulla on traumoja lomalla syntymisestä. Muistan pienenä koetun pettymyksen kuin eilisen: kutsuin kaikki toistakymmentä luokkakaveria syntymäpäiväjuhlilleni, ihan muutama vain. Muilla oli menoja. Jännä miten jotkut kokemukset jäävät mieleen vahvasti. Ja vaikka kuinka niitä koittaa muuttaa ja luoda parempia muistoja syntymäpäivilleni, on tuo yksi vahvin. Olen kuitenkin viettänyt monia syntymäpäiviä tuon ala-asteikäisen kokemuksen jälkeen. Jotkut niistä on ollut ulkomailla, jotkut olleet yllätysjuhlat. Tuo kurja on se, jonka ensimmäiseksi muistan.

Olen inhonnut syksyjä jo jonkin aikaa. En pidä pimeydestä. Syksyissä on kurja vire. Aurinko lähtee viihdyttämään muita kansoja ja jättää meidät pärjäämään keskenämme. Siinä sitä sitten ollaan, torjuttu olo, kaipuu siihen ihanaan kesään. Ei auta, vaikka kesä tulee uudestaan, tai tulisi edes se joulu: sesongeista kaikista ihanin. Kaikkeen alavireyteen ei auta, että nuo lapsuudentraumat painaa vielä päälle. Silloin trauma tuntui henkilökohtaiselta loukkaukselta ja olin vihainen jopa äidillenikin. Miksi et antanut minun tulla jo ennen lomaa tai voinut odottaa, olisin varmasti syntynyt syysloman jälkeen? :)

Viime vuonna juhlin syntymäpäiviäni kaupallani. Meillä kävi paljon “vieraita” ja sain olla juhlien kohde. Vihdoinkin “kaikki” pääsivät tulemaan. Kun mietin, josko haluan järjestää syntymäpäiväjuhlani tänäkin vuonna, en harkinnut hetkeäkään. Kyllä pidetään ja annetaan kaikki tuotteet -20% alennuksella. Tämä siis koskee irtotuotteita ja hyllyillä olevia pakattuja. Ainoa minkä rajaan alennuksen ulkopuolelle on lahjakorttien ostot, muuten ihan kaikki tuotteet. Lahjakorteilla maksettaessa alennuksen tietenkin saat. :) Nyt siis kannattaa tulla täyttämään herkku- ja pähkinävarastoja!

Tervetuloa synttärijuhlille kaupalleni. Ensimmäisille on luvassa kakkua. Kahvin sijasta saatte juomaksi omaa luomu omenamehuamme, koko purkin. <3

Seuraavaan kertaan,
Julia

Muuttuiko elämä häiden jälkeen? (osa 1: yksi viikko häistä)

Naimisiin menon ajatellaan olevan elämää mullistava kokemus, jonka jälkeen kaikki muuttuu erilaiseksi. Naisista tulee vihaisia, miehistä laiskoja. Olemme olleet naimisissa nyt vähän yli viikon, miehessä ei mikään muuttunut, minä taas olen ihan sama kuin ennen -nimi vain on eri.

Meidän häitä juhlittiin viime lauantaina täällä Vaasassa. Päivä oli kaunis, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja syksyinen tuuli vilvoitti juhlakansaa. Meidät vihittiin Mustasaaren kirkossa kello 14, juhlimme yömyöhään Cantareen tiloissa Vöyrinkaupungilla. Vieraita meillä oli 88 henkeä. Kaasoja oli kolme, bestmaneja kaksi.

Saimme häidemme jälkeen ulkomailta tulleet vieraamme kylään vielä yhdeksi yöksi. Maanantai-iltana jouduimme sanomaan heille heipat määrittelemättömän pitkäksi ajaksi. Nämä kaksi naista, jotka ovat olleet elämässäni nyt viiden vuoden ajan, ovat suuri rikkaus. Toinen heistä matkusti salaa ulkomaille, toinen irtisanoi työnsä osallistuakseen häihin ja sen jälkeen reissatakseen ympäri Eurooppaa. Olen nähnyt heidät kolme kertaa vaihtoaikamme loppumisen jälkeen, tällä kertaa hyvästejä ei itketty. Tällä kertaa tiesimme pysyvämme ikuisesti toistemme elämässä mukana, vaikkakin suurimmaksi osaksi etänä. Onneksi olemme suunnitelleet häämatkamme rapakon taakse ja siskoni syntymäpäivälahja on matka Saksaan eli näemme luultavasti taas kotvasen kuluttua.

Tiistaina siis alkoi meidän “arki” avioparina. Lähdimme töihin aamulla, illalla kävimme yhdessä lenkillä ja katselimme lempisarjojamme. Keskiviikkona kävimme avaamassa “avio”tilin pankista, kävimme kartoittamassa Vaasan sohvavalikoimaa ja vahingossa ostimme uuden sohvan. Torstaina kävimme illallisella yhteisen ystävämme luona. Perjantaina toivuimme ensimmäisestä viikosta, lauantaina teimme hetken töitä ja illalla juhlimme avioliittomme viikkopäivää treffeillä Villa Sandvikenissa ja keilaamassa. Arki (tai elämä) alkoi ihanasti.

Uhosin häissämme, ettei mikään muutu. Nämä asiat olen kuitenkin huomannut muuttuneen:

- Pidän vasenta nimetöntäni nyt “valmiina”, siihen ei tarvi lisätä mitään eikä mitään poistaa.
- Edelliseen liittyen: unelmani sormuksen jättämästä jäljestä sormeeni toteutui vasta vihkisormuksen myötä.
- Sana mies tarkoittaa muutakin kuin sukupuolta.
- Sanan “vaimo” analysointi on vielä kesken. Mieheni kyllä tietää, että vaimo ei ole omaisuutta, mutta ilman miestä ei ole vaimoa… Ja mies on tarpeeksi vain miehenä ilman avio-etuliitettäkin.
- Pitkäaikaisten suunnitelmien tekeminen on helpompaa ja ihanampaa. Voimme suunnitella missä haluamme asua, mitä tekisimme ensi kesänä ja mitä ylipäätään haluamme saavuttaa elämässämme.
- Kotona voi olla vielä asteen epäviehättävämpi ja röhnöttää kunnolla sohvalla. Toisen täytyy vain sietää se.
- Voimme vihdoin ostaa sen sohvan, jonka ostosta olemme puhuneet aina “sitten häiden jälkeen”. Ja nyt pääsemme upottamaan sormemme myös muihin projekteihin, joiden hankintaa tai tuunausta olemme siirtäneet.
- Tunnen huonoa omaatuntoa ja epäonnistumisia, kun soitan puhelun ja esittelen itseni vanhalla nimelläni.
- Mies on nyt entistä ihanampi ja rakkaampi. En uskonut tämän muuttuvan.

Palaan muutoksiin myöhemmin, kun niitä tulee lisää. :)


Seuraavaan kertaan,
Julia